Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Header_category_patakattila
Yorkshiren_vanukkaatTakaisin

1.7.2009

Yrteillä maustettu Yorkshiren vanukas

Matka jatkui eilen Maarianhaminasta eteenpäin. Matkalla koettiin sellainen ihmeellisyys kuin nostosilta. Jäimme yöksi Kumlingen saareen, joka onkin todella kaunis. Ja kokkailuksihan ilta juoksulenkin jälkeen meni. 

Englantilainen keittiö ei kaiketi ole antanut ihan hirveästi maailmalle, mutta yksi lyömätön ruoka sillä on tarjota: Yorkshiren vanukas. Yorkshiren vanukas ei ole sellainen, millaiseksi vanukas yleensä mielletään (makea jälkiruoka). Nämä ovat enemmän yhdistelmä pannukakusta ja kohokkaasta, ja siis suolainen ruoka. Ja aivan taivaallisen hyvää!

Olen tehnyt Yorkshiren vanukkaita ruoan lisukkeiksi ja alkupaloiksi – ja reseptiä on jaettu vieraille. Olen muokannut alkuperäistä reseptiä omaan suuhun ja kasvisruokavalioon sopivaksi. Yrtiksi voi laittaa mitä tahansa, mielestäni salvia on ehdottomasti paras. Tosin maarianhaminalaisesta pikkukaupasta ei salviaa irronnut, joten tällä kertaa mausteena persiljaa.

Tästä määrästä tulee noin 12 vanukasta normaalikokoisissa muffinssivuosissa ("muffinssipelti"), josta siis riittää useammalle ruokailijalle. Itse tein nyt pienemmän määrän ja isommissa yksittäisvuoissa. 

Yorkshiren vanukas

3 kananmunaa
3 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
Noin 1,5 dl tuoreita salvian lehtiä / persiljaa
Reilu teelusikallinen hienoa merisuolaa
Noin 70 g sulatettua voita

Sekoita munat ja maito omassa ja jauhot, suola ja hienonnetut yrtit toisessa kulhossa. Sulata voi kattilassa ja kaada muffinssivuokien pohjalle. Sekoita jauho-yrttiseos munamaitoon ja kaada taikina vuokiin. Täytä vuoat vain noin 2/3 tai puolilleen, sillä vanukkaat paisuvat valtavasti. Paista vanukkaita 15 minuuttia 200 asteessa ja sen jälkeen toiset 15 minuuttia 180 asteessa, kunnes ne ovat paisuneet ja kultaisen ruskeita.

Tarjoa vanukkaat heti, sillä ne lässähtävät alta aikayksikön.

Alkuperäinen resepti: Georgeanne Brennan, Talven juhlia


Yorkshiren vanukkaiden kanssa söimme maalaissalaattia ja vastasavustettua siikaa, jota ostin viereemme pöllähtäneestä kalastajaveneestä.

Salaattiin laitoin jäävuorisalaattia, kurkkua, retiisejä, uuden sadon porkkanoita, lounaalta jääneitä keitettyjä uusia perunoita, auringonkukan siemeniä ja paprikaa. Kastikkeeksi ajattelin maustamatonta jogurttia, tuoretta limemehua ja tuoretta minttua. Koska maarinhaminalaisesta pikkukaupasta ei löytynyt mitään edellämainittuja, kastike muodostui creme fraichesta ja purkkilimemehusta ja purkkimausteista.

Tänään illalla saavuimme Turkuun. Alkaa koti-ikävä sen verran nostaa päätään, että taidamme jättää veneen väliaikaisparkkiin tänne, ja kipaista välillä kotiin ja ehkä mökillekin.

Reseptin kuvat

Nostosilta Vanukaat_uuniin_menossa Valmiit_vanukkaat Maalaissalaatti Savusiikaa

Kommentoi ..

Jätä viesti:

Syötä kuvan merkit alla olevaan tekstikenttään.
Teksti on merkkikokoriippumatonta.
Voit vaihtaa varmistuskoodin toiseksi klikkaamalla kuvaa.
Päivitä kuva