Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Header_category_patakattila
Viikunafocaccia_370Takaisin

26.1.2010

Viikunafocaccia

Bongasin Chocochilistä upean näköisen viikunafocaccian, joka jäi mieleen kytemään. Kun näin kaupassa tuoreita viikunoita, muistin ohjeen, ja sehän piti saada testiin. Mutta sen verran ovat viikunat näköjään tähän aikaan heikossa hapessa, että ne ehtivät parissa päivässä homehtua(!), ennen kuin ehtivät leipääni. Nyyh.

Onneksi kaappien kätköissä on aina kuivattuja hedelmiä, joten paikkasin murheen kuivatuilla viikunoilla. Mutta eihän se ole läheskään sama. Tähän tietenkin sopisivat oliivit, aurinkokuivatut tomaatit, tai hyvää olisi ihan ilman mitään. Mutta sen verran oli ohje helpompi, kuin tämä, jonka löysin myöhemmin, että lieköhän käyttämäni ihan aidon focaccian ohje? Hyvää oli, mutta seuraavaksi testaan tuota toista, jossa on valkoviiniä ja huomattavasti pidemmät nostatukset.

Viikunafocaccia

6 vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
3 dl vettä
2 tl oliiviöljyä
Muutama tuore (tai kuivattu) viikuna
Lisää oliiviöljyä
Tuoretta rosmariinia
Suolahiutaleita

Sekoita kuivahiiva ja suola jauhoihin. Lämmitä vesi hieman kädenlämpöä lämpimämmäksi, ja lisää jauhoihin. Vaivaa taikinaa, kunnes se irtoaa käsistä. Kohota taikinaa lämpimässä ainakin puolisen tuntia.

Vaivaa taikina uudelleen, ja painele se pellille leivinpaperin päälle. Anna lveivän kohota uudelleen puolisen tuntia. Leikkaa viikunat viipaleiksi tai lohkoiksi, ja painele leipään. Voitele leivän pinta runsaalla oliiviöljyllä ja lisää rosmariininoksat. Ripottele päälle vielä suolahiutaleita. Paista focaccia 200-asteisen uunin alatasolla noin 20 minuuttia. Pirskottele halutessasi valmiin leivän päälle vielä hiukan oliiviöljyä.

 

Reseptin kuvat

Taikina_nousemaan Leip___uuniin_menossa Leip___uunista Viikunafocaccia

Kommentoi ..

Jätä viesti:

Syötä kuvan merkit alla olevaan tekstikenttään.
Teksti on merkkikokoriippumatonta.
Voit vaihtaa varmistuskoodin toiseksi klikkaamalla kuvaa.
Päivitä kuva