Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Header_category_patakattila
Munkit_370Takaisin

16.5.2010

Vappumunkit

Vapusta on aikaa jo tuhraantunut, mutta tuleehan se taas ensi vuonna. Joten munkkien ohje on aina tarpeen. Olen tehnyt munkkeja tyyliin kerran aikaisemmin, ja siitäkin on aikaa vähintään 15 vuotta. Joten aika kunnostautua myös tässä.

Tein munkkeja vappuaattona töissä, ja raa'aksihan ne tietenkin jäivät. Taisi siellä joukossa olla yksi läpikypsä munkki. Mutta hyviä olivat, ja raa'at sisukset vain jätettiin syömättä. En tiedä, miten tuota paistamista pitäisi kehittää. Kyllä ne rasvassa ihan hyvän tovin porisivat ja mielestäni rasvakin oli tarpeeksi kuumaa. Seuraavalla kerralla teen munkeista reippaasti pienempiä, josko sitten kypsyisivät läpi. Eli tästä satsista ainakin 40-45 munkkia. 

Munkit
30 kpl (tai 40)

0,5 litraa maitoa
50 g hiivaa
2 munaa
3 dl sokeria
1 tl suolaa
1-2 rkl kardemummaa
3 rkl aitoa vaniljasokeria
1 dl mantelijauhetta
Noin 18 dl vehnäjauhoja
250 g sulatettua voita

Paistamiseen mautonta öljyä, kuten ihan tavallista rypsiöljyä. Munkit pyöritellään sokerissa.

Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkon sokerit ja suola sekä kardemumma. Sekoita nesteeseen vielä kananmunat. Lisää sitten mantelijauhe ja vehnäjauhoja pikkuhiljaa. Jauhoja on sopivasti, kun taikina irtoaa kulhosta. Lisää sulatettu rasva. Kohota lämpimässä paikassa liinan alla noin tunti.

Vaivaa taikina hyvin, jaa osiin ja pyöräytä pulliksi. Jätä kohoamaan ja kuumenna paistorasva kattilassa. Rasva on tarpeeksi kuumaa, kun vaalea leipäpala paistuu kullanruskeaksi muutamassa minuutissa. Rasva on liian kuumaa, jos se savuaa.

Paista munkit rasvassa muutama kerrallaan, muutama minuutti per puoli. Käännä reikäkauhalla. Nosta paistuneet munkit reikäkauhalla talouspaperin päälle. Kun ylimääräinen rasva on valunut pois, pyöritä vielä lämpimät munkit sokerissa.



Kommentoi ..

Jätä viesti:

Syötä kuvan merkit alla olevaan tekstikenttään.
Teksti on merkkikokoriippumatonta.
Voit vaihtaa varmistuskoodin toiseksi klikkaamalla kuvaa.
Päivitä kuva