Takaisin30.11.2009
Taivaallinen riisipuuro
Kutsumme molempien anopit joka vuosi jo perinteiseksi käyneisiin äippä-anoppien pikkujouluhin näin joulun alla. Päivällä teemme jotain mukavaa, ja illalla laitamme ruokaa ja tuhoamme joitain viinipulloja. Tänä vuonna pikkujoulut ajoittuivat ensimmäiseen adventtiin. Päivällä kävimme katsomassa Porvoon joulunavauksen, ja kiertelimme idyllisen vanhan kaupungin pikkuputiikeissa.
Mutta ennen sitä vahvistimme itseämme miehen keittämällä riisipuurolla. Ja se on sitten oikeasti maailman parasta. Edes isoäidit eivät yllä samaan, kuin mies riisipuurollaan (mikä on ihme, sillä isoäidit ovat maailman parhaita ruoanlaittajia). Mutta tämä ei ole edes yksin minun puolueellinen mielipiteeni, vaan tällä reseptillä valmistettua riisipuuroa myydän vuodesta toiseen Turun joulumarkkinoilla, ja menekki on valtaisa. Äitini uskoo puurossa olevan kermaa, se on niin pehmeää ja suussa sulavaa. Mutta salaisuus ei olekaan raaka-aineissa, vaan tekotavassa ja huikean pitkässä haudutusajassa.
Taivaallinen riisipuuro
50 g voita
3 dl vettä
3 dl puuroriisiä
1,5 l punaista maitoa
Suolaa
Sulata voi kattilassa. Lisää vesi, ja kiehauta. Lisää riisit kiehuvaan veteen. Keitä hiljalleen, kunnes vesi on kokonaan imeytynyt riiseihin. Lisää maitoa pikkuhiljaa, noin desi kerrallaan. Odota aina, että maito on imeytynyt riiseihin ennen seuraavaa lisäystä. Puuron tulee olla koko ajan aika paksua, eli nestettä on kattilassa todella vähän kerrallaan. Maito ei myöskään saa viilentää puuroa, eli maidon pitäisi vähintään antaa lämmetä hetki huoneenlämmössä ennen puuron keittoa. Maitoa voi myös lämmittää toisessa kattilassa, josta sitä lisätään pikku hiljaa puuroon.
Sekoita puuroa vähän väliä pohjaa myöten, ettei se pala pohjaan. Puuroa haudutellaan miedolla lämmöllä vähintään kolme, mielellään neljä tuntia. Mausta lopuksi suolalla.
Itse syön puuron aina voisilmällä, mutta monet laittavat sokeria ja kanelia tai luumu- tai marjasoppaa. Mutta pelkkä voisilmä on paras.
Kommentoi ..


Voin niiiiin uskoa että tää on hyvää! Voi se takaa :-D
Jätä viesti: