Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Header_category_patakattila
Sitruunat_grilliin_menossa_370Takaisin

7.6.2009

Swingaava grilliherkku: täytetyt sitruunat ja marinoitu tofu

Grilliin pitää keksiä aina vähän jotain uutta. Perinteisimmät grilliherkut kun alkavat kyllästyttää jo ennen kesäloman alkua. Täytyy kuitenkin myöntää, että nämä täytetyt sitruunat eivät ole oma keksintöni, vaan idea on jostakin muotilehdestä viime kesältä, en vaan muista mistä. Veikkaan Olivia-lehteä. Alkuperäinen reseptikään ei siis ole tallessa, vaan idea on kaivettu muistilokeroista. Tomaattilisäke on samantyyppinen kuin mitä Teresa Välimäki teki viimeisimmässä Sportissa. Tofu jotenkin aina unohtuu kesäksi, mutta jospa tällä mahtavalla sitruunamarinadilla senkin muistaisi. Ja lisäkkeeksi tietenkin uusia perunoita. Yhtäkaikki, hyvää ja hieman erilaista swingiä grilliin. 

Swingaavat grillisitruunat

1-2 sitruunaa per syöjä
Kirsikkatomaatteja
Mozzarellaviipaleita
Suolaa, mustapippuria

Coctail-tikkuja

Leikkaa sitruunoiden päistä pienet siivut niin, että puolikkaat pysyvät pystyssä. Halkaise sitruunat. Pyöräytä sitruunaa sitruunapuristimessa sen verran, että keskelle tulee sopiva kolo. Älä puserra sitruunoita ihan kuivaksi, että mehua maustaa tulevia täytteitä. Aseta pohjalle mozzarellaviipale, väliin kirsikkatomaatti ja päälle taas toinen mozzareallasiivu. Rouhaise päälle suolaa ja mustapippuria. Keihästä täyte coctail-tikuilla.

Grillaa täytettyjä sitruunoita grillissä niin, että juustot sulavat. Ei haittaa, vaikka sitruunat alta mustuvat. Anna sitruunoiden jähtyä hetki, ettei suu pala kuumassa tomaatissa. Nappaa sisus suuhusi coctail-tikulla. Hyvää!

Täytteeksi voisi hyvin sopia vaikka mikä, esimerkiksi oliivit. Ja mausteeksi tietenkin tuoreet yrtit, etenkin basilika. Tällä kertaa oli yrttivaje torpan keittiössä.

Twistaava sitruunamarinoitu tofu

1 pkt tofua
1 sitruuna
Oliiviöljyä
Raakaruokosokeria tai hunajaa
Suolaa, pippuria

Pese sitruuna miedolla astianpesuaineella. Raasta keltainen kuori (ei valkoista osaa) hienolla terällä ja purista vielä mehu. Kaada mehu ja kuori kulhoon, lisää joukkoon oliiviöljyä ja mausta. Leikkaa tofu viipaleiksi ja laita marinoitumaan. Valele tofuja marinadilla grillatessasi.

Tomaattilisäke grillissä

1-2 tomaattia per syöjä
Punasipulia
Oliivejä
Oliiviöljyä
Suolaa, pippuria, raakaruokosokeria

Foliovuoka

Pese ja halkaise tomaatit. Aseta ne foliovuokaan. Siivuta päälle punasipulia. Lisää vuokaan vielä mustia oliiveja. Pirskota päälle oliiviöljyä, ja ripottele päälle suolaa, pippuria ja sokeria. Grillaa tomaatit pehmeiksi foliovuoassa.

Reseptin kuvat

Sitruunat Tomaatit_grilliin_menossa Grilli Grilliruoat Grilliruoka-annos

Kommentoi ..

Jätä viesti:

Syötä kuvan merkit alla olevaan tekstikenttään.
Teksti on merkkikokoriippumatonta.
Voit vaihtaa varmistuskoodin toiseksi klikkaamalla kuvaa.
Päivitä kuva