Takaisin28.7.2009
Sitruunapasta
Pyödällä oli herkullisen näköisiä sitruunoita, joten mieleni alkoi tehdä sitruunapastaa. Halusin oikein kirpakan sitruunaisen maun, ja sitä saa, mitä tilaa. Hyvää oli. Tämä on eilinen illallinen, jonka nautimme ulkona terassilla roseen kera heinäkuun hämyssä. Suunnittelin päivällä terassille uusia tekstiilejä, ja ihanalta näytti pellavaliina, joka vielä odottaa ompelua.
Sitruunapasta
2 sipulia
4 valkosipulinkynttä
1 sitruuna
1,5 dl kuivaa valkoviiniä
Noin 1,5 dl kermaa (käytin 10 %)
Vaaleaa Maizena-suurusta
Suolaa, mustapippuria, raakaruokosokeria
(Kurkumaa)
Tuoretta salviaa ja tuoretta persiljaa
Pese sitruuna ja raasta kuori ja purista mehu. Silppua sipulit ja valkosipulit. Kuullota niitä oliiviöljyssä. Lisää valkoviini ja sitruunamehu sekä sitruunan kuoret. Anna keittyä kasaan. Lisää kerma ja mausta. Maistele raakaruokosokerin määrä, eli lisää sitä ripaus kerrallaan. Sokeri siis pehmentää sitruunan kirpakkaa makua. Kurkumaa olisin käyttänyt kastikkeen värjäämiseen keltaiseksi (jälleen mummin vinkki!), mutta sitä ei ollut. Suurusta kastike vielä tarvittaessa. Lisää lopuksi hienonnettu salvia ja persilja.
Sekoita kastike spagetin tai tagliatellen sekaan ja tarjoa heti.
Reseptin kuvat
Kommentoi ..


Jätä viesti: