Takaisin3.5.2009
Sitruunainen yrttijäätee
Olipas ihana viikonloppu! Aurinko paistoi ja oli lämmintä. Hääräilimme koko viikonlopun ulkona. Ja itsensä on syytä hääräilystä aina palkita. Kesäisin teen usein jääteetä yrttiteestä. Tällä kertaa olivat jäät pakastimesta loppu, joten survaisin jäänkorvikkeeksi pakastemansikoita.
Sitruunainen yrttijäätee
5 pss Celestial Seasonings Lemon Zinger -yrttiteetä
Raakaruokosokeria tai hunajaa
(Sitruunamehua)
Jäitä
Keitä noin litra vettä ja kaada yrttiteepussien päälle kannuun. Lisää sokeri tai hunaja. Anna hautua vajaat 10 minuuttia. Poista pussit. Jätä kannuun sen verran tilaa, että sekaan mahtuu tarpeeksi jäitä viilentämään kuuma vesi. Voit tietenkin myös odotella juoman jäähtymistä. Lisää vielä halutessasi sitruunamehua (noin 1/2 dl). Ja sitten sekaan jäitä, juoma nautitaan siis kylmänä. Sekaan sopisi hyvin esimerkiksi mintun lehdet. Sitruunayrttitee on väriltään punaista. Valmista juomaa tulee noin 1,5 l.
Reseptin kuvat
Kommentoi ..



Jätä viesti: