Takaisin8.8.2009
Sipulikeittoa ja kärrynpyöriä
Arvatkaapas missä olimme tänään? Huutokaupassa! Elämäni ensimmäinen huutokauppa aikuisiällä, ja mitä olenkaan menettänyt. Jatkossa tästä tulee tapa. Kyseessä oli maalaistalon kuolinpesä, ja myynnissä oli ihanaa ja himoitsemaani vanhaa tavaraa. No, sieltähän lähti mukaan vaikka mitä, esimerkiksi keinutuoli (sopivaa on etsitty jo pari vuotta), kärrynpyöriä (maksavat wanhan tavaran kauppoissa ihan älyttömästi, haaveiltu on, ja kauan), rautapata (näitä en edes ole mistään kaupasta löytänyt yrityksistä huolimatta) ja keittiön koristukseksi kaksi vanhaa leivinlapiota.
Huusin myös vanhan klaffikirjoituspöydän, sekretäriksi niitä kai sanotaan. Kunnostan sen ja maalaan valkoiseksi. Sellainenkin on ollut etsimessä työhuoneeseen pidemmän aikaa, ja nyt löytyi ja halvalla. Huonekalujen kunnostus kun on yksi harrastuksistani. Ja mieskin halusi huutaa jotain. Tyylilleen uskollisena ei mitään tavallista, ei, vaan oikeat (ja valtavat) heinäkärryt. Hah! No, onneksi meillä tätä lääniä riittää. Ja onhan ne komeat pihankoristukset. Hevonen enää puuttuu.
Mutta siis, sitä ruokaa. Äitini oli meillä yökylässä mennä viikolla, ja tein meille ihanaa sipulikeittoa oman maan sipuleista. Todella, todella hyvää oli. Keiton kanssa oli salaattia ja leipäkoneleipää, jolle nyt löysin optimaaliset suhteet. Laitan sen tähän ylös itselleni.
Sipulikeitto
Noin 12 sipulia
Muutama valkosipulinkynsi
Oliiviöljyä
1,5 dl valkoviiniä
Kasvislientä (käytin arviolta 5 dl + 5 dl vettä)
1,5 dl vasta raastettua parmesaania
Puoli kourallista tuoretta salviaa
Kourallinen tuoretta persiljaa
1-2 tl hunajaa
(Suolaa)
Kuori ja pilko sipulit ja valkosipulit. Kuullota niitä runsaassa oliiviöljyssä pannulla. Lisää noin 1 dl valkoviiniä ja anna hautua pehmeäksi. Kaada kasvisliemi (valmis liemikin käy, mutta käytä laadukasta fondia tai Herbamarea, sillä liemi on keiton tärkein mauntuoja) ja sipulit kattilaan. Lisää tarvittaessa vettä. Anna keiton hautua hetki. Raasta sillä aikaa parmesaani ja pilko yrtit. Mausta keitto yrteillä, parmesaanilla ja tilkalla hunajaa. Hunajan ei kuulu maistua, se vain pehmentää makua. Maista suola. Kaada keittokulhoon ja tarjoa ruisleivän kanssa.
Reseptin kuvat
Kommentoi ..



Jätä viesti: