Nyt on aika koota ajatuksia reissustamme Champagneen Ranskaan. Hotellimme sijaitsi kyseisen maakunnan pääkaupungissa Reimsissä. Reims ei kaupunkina ole mikään matkan arvoinen kohde, mutta ne samppanjatilat! Pidämme (pitää on hieman liian laimea termi tässä) molemmat samppanjasta erittäin paljon. Tai no, kuka ei pitäisi. Mutta siis olemme sitä jonkin verran maistelleet, ehkä harrastaneetkin, ja oli mahtavaa päästä tutustumaan  tarkemmin sen valmistukseen ja valmistajiin.

Yllättävää Champagnessa oli se, että "tilat", eli tässä tapauksessa kellarit, sijaitsivat pääosin kaupungissa tai kylissä, ja monet juuri tuolla Reimsissä. Eli siis kaukana itse viiniviljelmistä. Esimerkiksi Bordeauxissa tilat ja kellarit sijaitsevat maaseudulla, aina omien viljelyksiensä keskellä. Samppanjakellarit olivat siis keskellä kaupunkia, tai paremminkin sen alla. Tutustumiskierrokset kiertelevät nimenomaan kellareissa, joita isoilla taloilla on kilometreittäin. Pisimmät kellarit ovat tietääkseni Moëtilla, 28 kilometriä. Ehdimme tutustua neljään eri tilaan tai kellariin.

Vierailut samppanjatiloilla

Emme valinneet tiloja etukäteen, vaan porhalsimme lauantaiaamuna paikalliseen turisti-infoon, josta oletimme Bordeauxin tapaan saavamme tiedot kaikista turisteille aukiolevista tiloista. Homma ei tietenkään mennyt ihan kuin elokuvissa tai tuolla jumalaisella punaviinialueella, vaan samppanjatilat ovat päättäneet olla informoimatta itsestään ainakaan kovin näkyvästi. Pienen tai jo vähän suuremmankin kaivamisen jälkeen löysimme kuitenkin tietoja tiloista ja aloitimme kierroksemme noin kilometrin päässä sijaitsevasta Taittingerista. Kyseinen samppanja ei ole kuulunut suosikkeihimme, eikä se sinne päässyt nytkään. Alkumaku on jotenkin metallinen ja jälkimaku kuin suussa sulaisi jääpala, eli vetinen. Kierros oli kuitenkin ihan hyvä peruskierros.

Seuraavana suuntasimme Pommerylle. Tästä samppanjasta pidimme ennenkin, ja pidämme edelleen. Ei loistava, muttei huonokaan, "perus". Pommeryn historia on mielenkiintoinen, sillä tilan luotsasi menestykseen vahva nainen, Madame Pommery. Pommery saattaa myös olla tuttu pienistä POP-samppanjapulloista, jotka ovat mielestäni loistavasti onnistunut markkinointitoiminpide.

Sunnuntaina halusimme jo nähdä itse viiniviljelmiä, ja suuntasimme auton nokan ulos kaupungista. Ajoimme läheiseen Eperneyn kylään, jossa sijaitsee kuuluisa Moët & Chandon. Moët & Chandon kuuluu LVMH-konserniin, ja valmistaa myös sitä kaikkein tunnetuinta, eli Dom Perignon -samppanjaa. Olemme juoneet sitä kerran, kun toinen kosi ja toinen vastasi myöntävästi. Pullo oli 30-vuotislahja miehen ystäviltä, ja ei mitenkään turhaan arvostettua. Mielettömän hyvää, ja tilannekin oli aika herkkä. Joka tapauksessa oli mahtava käydä käsittääkseni maailman suurimman samppanjanvalmistajan kellareissa, ja kuulla mielenkiintoisia tarinoita. Täällä valitsimme hieman arvokkaamman maistelumenuun, ja saimme maistaa kahta vuosikertasamppanjaa, tavallista (Grand Vintage) ja roséta (Grand Vintage Rosé). Rosé oli parasta maistamaani, ja sitä ostimmekin pullon mukaan. En tiedä, saako sitä Suomesta.

Koska mies on suuri formulafani, menimme vielä Mummille, joka sijaitsi jälleen Reimsissä. Kierros oli aivan huippu, perusinformaation lisäksi opimme vielä paljon lisää eri samppanjarypäleistä, sekä tietenkin Mummin historiasta ja tavasta tehdä omaa samppanjaansa. Mummin samppanjan tasaisen laadun ja maun takaa yksi mies nenällään ja suullaan, herra nimeltään Didier Mariotti. Käsittämätöntä kyllä, kyseinen herra maistelee maksimissaan 77 eri viiniä (eri rypäleitä, eri alueita ja eri vuosia) ja muodostaa niistä joka vuosi sekoituksen, joka siis on saman makuinen vuodesta toiseen. Jotta tyyli säilyy samana, mitä suku on aikoinaan kymmeniä vuosia sitten halunnut, monsieur Mariotti saattaa tarkistaa maun yli sata vuotta vanhasta samppanjasta, jota talolla on alle 60 pulloa lukitussa kellarissaan. Näimme kyseisen kellarin, ja vain Mariottilla on oikeus avata noita ikivanhoja pulloja. Olen vaikuttunut. Täälläkin otimme hieman arvokkaamman maistelumenuun, ja joimme vakiosamppanjan eli Gordon Rougen ohella lasilliset Roséta, vain chardonneysta tehtyä Cramantia sekä "kulinaristisamppanjaa" eli Grand Cruta. Mielestämme Mummin Gordon Rouge oli parasta vakiosamppanjaa, mutta itku meinasi päästä, kun maistoimme Cramantia. Mitää niin hyvää ei ole vielä tullut vastaan. Myös Grand Cru oli aivan mieletöntä, tosin vaatii ruoan rinnalleen. Molemmat ovat aika harvinaisia, ja opas kertoi, että varmimmin niitä löytää vain sieltä. Toista on viety kuulemma Ranskasta vain kahteen maahan, joten Suomesta niitä tuskin saa, ellei sitten tilausvalikoimista. Ostimme molempia kaksi pulloa mukaan. Nyt vaan mietimme, koska ne juodaan. Sisko jo ilmoittautui vapaaehtoiseksi avustamaan juonnissa.

Ruoka Reimsissä

Mies oli etsinyt ravintoloita jo valmiiksi netistä, joten ruokapaikan valinta kävi hyvin näppärästi. Suosittelelujen perusteella valitut ravintolat osoittautuivat suositusten mukaisiksi, ja koimme mahtavia elämyksiä. Perjantai-iltana söimme Flossa, joka oli kohtuuhintainen. Ruoka oli ihanaa ja tunnelma ja miljöö mukava. Ehdottomasti suositeltava paikka.

Varsinaisena hääpäivänä eli lauantaina illallistimme Reimsin ainoassa Michelin-ravintolassa Le Millénairessa. Ja kyllä on ravintola tähtensä ansainnut! Koko illan ainut miinus oli "lihattoman kalamenun" yksi annos, jossa kala oli kääritty pekoniin. Monet kyllä laskevat pekonin ihan lihaksi... Joka tapauksessa ruoka oli aivan taivaallista, ja palvelu mutkatonta eikä liian hienostelevaa. Eteemme kannettiin keittiön tervehdykset mukaan lukien muistaakseni kahdeksan ruokalajia, ja lopulta pyörimme takaisin hotellille.

Samppanjan lyhyt oppimäärä

Kerron ihan lyhyesti, mitä samppanja tarkoittaa ja mistä sen lumo johtuu. Samppanjaksi voidaan ensinnäkin kutsua vain Ranskassa Champagnen alueella valmistettua kuohuviiniä. Samppanjan valmistus on myös hyvin tarkoin säädeltyä. Samppanjaa valmistetaan kolmesta eri rypäleestä, yhdestä valkoisesta eli Chardonnaysta, ja kahdesta punaisesta eli Pinot Meunierista ja Pinot Noirista.

Samppanjan valmistus

Champagnen ilmasto ja kalkkipitoinen maaperä antavat rypäleille niiden ainutlaatuisen ja hienostuneen maun. Rypäleet kerätään käsin juuri tähän aikaan vuodesta. Rypäleet käytetään viiniksi terästankeissa tai tammitynyreissä, jolloin viiniin muodostuu alkoholia ja hiilidioksidia, joka kuitenkin häviää ennen pullotusta. Viinit ovat siis kuplattomia "valkoviinejä".

Toinen käyminen

Ensimmäisen käymisen jälkeen viinejä maistellaan ja muodostetaan oikea sekoitus. Sekoittaminen, assemblage, on erittäin tärkeä ja taitoa vaativa vaihe. Kuten aiemmin kirjoitin, esimerkiksi Mummin monsieur Mariotti maistelee useita, jopa kymmeniä, eri viinejä muodostaakseen niistä juuri täydellisen sekoituksen. Tässä kohtaa tapahtuu myös päätös mahdollisten erikoisviinien, kuten vuosikertasamppanjan, valmistuksesta. Vuosikertasamppanja on siis vain sinä vuonna kypsyneistä, usein myös tietyn kapean alueen, rypäleistä valmistettua samppanjaa. Vakiosamppanjat taas ovat sekoitus useiden eri vuosien ja alueiden viinejä, jonka vuoksi näissä pulloissa ei ole vuosilukua. Toisin kuin vuosikerrat, ne maistuvat aina samalta. Vuosikertaviinejä ei tehdä läheskään joka vuosi, vaan ainoastaan poikkeuksellisen hyvistä sadoista.

Valmiit sekoitukset pullotetaan kera ligueur de tiragen, eli sokerihiivaseoksen. Pullot varastoidaan kilometrien pituisiin kellareihin, joiden läpötila on noin 10 astetta. Toisessa käymisessä syntyvät samppanjan kuplat sekä hienostuneet makuvivahteet. Hiiva muodostaa sakkaa, joka ei saa jämähtää kiinni pullojen pintaan. Siksi pulloja ravistellaan, poignetage, käymisen aikana säännöllisesti. Ennen tämäkin tehtiin käsin, mutta nykyään suurin osa pulloista varostoidaan metallihäkkeihin, jolloin poignetage voidaan suorittaa koneellisesti.

Seuraavana on vuorossa pullojen tanssitus, remuage, jolloin sakka hivutetaan hitaasti pullon kaulaan. Tämäkin tapahtuu suurimmaksi osaksi jo koneellisesti, mutta erikoissuuret pullot ja useimmat erikoissamppanjat, kuten vuosikerrat, tanssitetaan edelleen käsin. Pulloja pyöritetään hyvin hellävaroen muutamia asteita myötä- ja vastapäivään sekä asentoa muutetaan pikkuhiljaa niin, että pullot ovat lopulta ylösalaisin ja sakka on siirtynyt pullon kaulaan. Samppanjaa kypsytetään näin vähintään 15 kuukautta, yleisimmin 3 vuotta ja hienoimpia samppanjoita jopa 7 vuotta tai vieläkin pidempään.

Korkin vaihto 

Sakka poistetaan jäädyttämällä pullon kaula niin, että siihen muodostuu "jäälukko". Luonnollinen paine pullossa syöksee kaulaan siirtyneen sakan ja jääsohjon ulos pullosta korkin vaihdon yhteydessä. Ulos tuleva sakka korvataan viinin lopullisen makeuden määrittelevällä viinin ja sokerin seoksella, ligueur d'expeditionilla. Rosé-sampanjoihin lisätään lisäksi punaviiniä antamaan samppanjalle vaaleanpunainen väri ja rosén maku. Nyt pullo saa vielä tutun korkin ja rautalankasidoksen.

Pullot saavat vielä levätä muutaman kuukauden, jotta ligueur d'expedition sekoittuu kunnolla samppanjaan. Lopuksi pullot vielä pestään ja "puetaan", habillage, etiketein ja koristein. Tästä pullot matkaavatkin myytäväksi ympäri maailman. Toisin kuin punaviini, samppanja ei enää tässä vaiheessa parane vanhetessaan, joten pulloja ei kannata säästää kotioloissa kypsymisen vuoksi. Vakiosamppanja suositellaankin säilytettävän korkeintaan kolme vuotta, vaikkei se nyt varmasti pilalle mene pidemmässäkään ajassa.  

Huh, tulihan tätä tekstiä, vaikka paljon jäi vielä kirjoittamatta. Jos jaksoit lukea loppuun asti, uskallan suositella Jukka ja Päivi Sinivirran Samppanja, naurun airut, onnen polttoaine -kirjan ostamista, jota on tässäkin käytetty lähteenä. Ja kun olet sen lukenut, luulen että haluat matkustaa Champagneen maistelukierrokselle. Joten lento vain Pariisiin, sieltä auto, ja nokka kohti Reimsiä. Matkaa sinne on Pariiisista 160 kilometriä. Ota mukaan mahdollisimman tyhjät laukut ja ylimääräinen villapaita, sillä kellareissa on kylmä.