Takaisin6.10.2009
Rucolapestoa ja kesäkurpitsapastaa
Pesto on ihan ykköskastike pastalle ja nimenomaan itse tehtynä. Maku poikkeaa huomattavasti kaupan pestosta. Pestoa on varioitu vaikka mihin muotoon. Olen törmännyt moneen otteeseen blogeissa ja muuallakin rucolapestoon, mutta kokeilu on unohtunut aina vain. Nyt sunnuntaina pöydällä oli nippu rucolaa, ja hoksasin muistaa tekemättömän rucolapeston. Teinkin sitä kerralla vähän isomman satsin, josta riittää ainakin kahteen tai kolmeen ruokaan. Hyvää on! Tosin ei taida olla alkuperäisen basilikapeston voittanutta.
Rucolapesto
1 ruukku rucolaa
1,5 dl oliiviöljyä
Kourallinen vastaraastettua parmesaania
3 rkl pinjansiemeniä
1 valkosipulinkynsi
Suolaa, mustapippuria
Sekoita kaikki ainekset sauvasekoittimella löysäksi tahnaksi. Minusta pesto saa jäädä hieman rouheaksi, mutta kukin makunsa mukaan. Tarjoa pastan kanssa tai käytä mausteena erilaisissa ruoissa.
Kesäkurpitsa-pappardelle
Pappardelle-pastaa
Kesäkurpitsa
Vuole pestystä kesäkurpitsasta esimerkiksi juustohöylällä ohuita, leveitä siivuja. Keitä pappardelle-pastaa ensin noin 8-10 minuuttia, ja lisää lopuksi kesäkurpitsat kattilaan pariksi minuutiksi. Siivilöi ja sekoita rucolapeston kanssa.
Reseptin kuvat
Kommentoi ..


Jätä viesti: