Takaisin30.5.2009
Riisimurokarkkeja lapsille ja mutakakkua aikuisille
Lauantai-illan kohokohta oli koiramme 8-vuotissynttärit ja kunniavieraina olivat kummimuksut. Kaksi vanhempaa väkersivät itselleen synttärinameja. Voin sanoa, ettei keittiömme ole koskaan ollut niin sotkuinen kuin tämän karkkitehtailun jälkeen. No, ehkä silloin, kun lapset sitten söivät karkkeja myöhemmin... Aikuiset saivat huumaavaa mutakakkua. Ja koiralle tietenkin vielä oma kakku.
Riisimurokarkit
100 g kookosrasvaa
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
2 dl tomusokeria
2 tl vaniliinisokeria
7,5 dl riisimuroja
Sulata kookosrasva kattilassa ja jäähdytä hetki. Siivilöi rasvaan kaakao ja sokerit. Sekoita massaan vielä riisimurot. Lusikoi nokareita pieniin karkkivuokiin tai suurempiin muffinssivuokiin. Koveta karkit kylmässä (esimerkiksi uunipellillä).
Mutakakku
Noin 300 g tummaa suklaata
100 g voita
2 dl sokeria
6 munaa
Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi, ja tee sama valkuaisille. Laita voi kattilaan ja sulata suklaapalat kuumaan voihin. Sekoita sulanut ja hieman jäähtynyt suklaa keltuais-sokeri-vaahtoon. Kääntele varovasti sekaan kova valkuaisvaahto. Voitele irtopohjavuoan reunat ja leikkaa pohjalle leivinpaperia. Kaada taikina vuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Irrota vuoka varovasti ja siirrä tarjoiluastiaan. Tarjoa seurana esimerkiksi vaahdotettua vaniljakastiketta.
Riisimurokarkkien ohje on jostakin K-kaupan jouluvihkosesta ja mutakakun ohje Ketsuppilasta.
Reseptin kuvat
Kommentoi ..



Jätä viesti: