Takaisin30.8.2009
Puutarhan välitilinpäätös
Keräsin eilen sipulisadon talteen, ja ajattelin nyt samalla kirjoittaa välitilinpäätöksen koko puutarhakokeilustani. Sipulit onnistuivat erinomaisesti, tosin kovin suurta satoa niistä ei nyt jäänyt, sillä olemme syöneet aivan valtavasti sipuleita koko kesän aivan tuoreeltaan mm. salaateissa. Mutta parempi kai nauttia niistä heti tuoreeltaan. Sipulit ovat nyt ulkona kuivumassa, saa nähdä onnistuuko niin, että säilyvät sitten pitkään.
Muutenkin sato on ensikertalaiselle kai ihan kohtuullinen. Perunat onnistuivat, kuten odottaa saattaakin, samoin porkkanat. Punajuurten kanssa kävi sellainen fiba, että sain erittäin kokeneelta sukulais-puutarhurilta ohjeen, ettei punajuuria tarvitse harventaa. Ja en siis harventanut. Ja nyt viikko sitten kuulin selkeästi vielä kokeneemmalta puutarhurilta, että ne pitäisi ehdottomasti harventaa. Joten saattaa olla, että punajuuret jäävät niin pieneksi, että kompostiin menevät. Ovat tällä hetkellä peukalonpään kokoisia.
Kesäkurpitsoja tuli huimat 4 kappaletta, ja nekin jäivät pieniksi. Syynä tähän lienee erittäin kylmä kesäkuu, joka palellutti lähes kaikki taimet. Jättikurpitsat kovasti kukkivat, mutta tietoa itse kurpitsoista ei ainakaan vielä ole. Kirsikkatomaatteja on noin 10 kappaletta, mikä riittää tyytyväisyyteen. Ainakin kasvavat, vaikkei niitä oikein syömään päästäkään.
Kaikki yrtit onnistuivat yli odotusten, ja olenkin käyttänyt koko kesän valtavasti oman maan yrttejä. Ryytimaalla ja ikkunalaudalla kasvaa basilikaa, timjamia, rosmariinia, minttua, piparminttua, tilliä, persiljaa, salviaa, ruohosipulia ja korianteria. Edelleen olemme pysyneet koko kesän salaatissa, jota kasvoi enemmän kuin riittävästi (tavallista ja punasalaattia sekä frisee-salaattia). Lisäksi valkosipulisadosta taitaa tulla oikein onnistunut.
Eli yhteenvetona kai voi sanoa: olen ihan tyytyväinen. Mutta kyllä tämä puutarhurin homma opettelua vaatii. Tosin hiukan tuo työnteko haittaa harrastusta näin syksyllä, sillä kyllä joutuu itseään kasvimaalle pakottamaan hektisen työpäivän jälkeen. Ensi kevättä jo kovasti odotellaan, ja huomattavasti viisaampana.
Reseptin kuvat
Kommentoi ..


Jätä viesti: