Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Header_category_patakattila
Punajuurikastike_pastalle_370Takaisin

7.1.2010

Punajuurikastike pastalle

Lähdimme tänään valoisan aikaan katsomaan yhtä tonttia, kun vastaantulevien kaistalla oli bussi ojassa. Pysähdyimme katsomaan, tarvitaanko apua, ja huomasimme, että bussi oli juuri ajanut ojaan. Lunta oli penkassa varmaan metrin verran, ja ovea ei saatu auki. Sisällä olijat rikkoivat ikkunan, ja autoimme ihmiset ikkunan kautta ulos. Kyytiläiset olivat kaikki hieman paniikissa, ymmärrettävästi. Onneksi kukaan ei loukkaanutunut, kaikki selvisivät säikähdyksellä. Pian ohi ajanut toinen bussi noukki hieman hätääntyneet ihmiset kyytiin. Ja me jatkoimme tontille. Ei ollut hyvä, siis tontti. Mutta tämä punajuurikastike on.

Punajuurikastike pastalle

3 punajuurta
0,5 dl kermaa
1 rkl sitruunamehua
1 tl rakuunaa
Mustapippuria, suolaa, sokeria

Juustoraastetta
Kermaviiliä

Kuori ja kuutioi punajuuret, ja keitä kuutioita 30 minuuttia. Voit myös keittää punajuuret kokonaisina kuorineen, jolloin keittoaika on 1,5 tuntia. Soseuta kypsät punajuuret, ja mausta. Lisää kerma, ja kuumenna vielä tarvittaessa.

Tarjoa pastan kanssa. Lisää annoksen päälle vielä pari ruokalusikallista kermaviiliä ja hieman mozzarellaraastetta.

Reseptin kuvat

Punajuurikastike

Kommentoi ..

Jätä viesti:

Syötä kuvan merkit alla olevaan tekstikenttään.
Teksti on merkkikokoriippumatonta.
Voit vaihtaa varmistuskoodin toiseksi klikkaamalla kuvaa.
Päivitä kuva