Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Header_category_patakattila
Omenahillot_purkeissa-370Takaisin

27.9.2009

Omenahillo

Miehen siskon perheen omenapuut antoivat kunnon sadon. Meillä taas täällä Etelä-Suomessa sato jäi olemattomaksi. Tiedä sitten miksi. Joka tapauksessa saimme heiltä pari muovikassillista omenoita, joista keittelin valtavan määrän hilloa. Omat vähäiset omenat menivät kaikki nimittäin mehuksi. Maustelin hilloa parillakin eri tavalla, kanelilla ja päärynäkonjakilla. Nyt kelpaa talvella paistella pannaria, ja riittää tätä hilloa lahjaksikin sukulaisille.

Kaikissa omenahillon ohjeissa, joihin olen törmännyt, omenat pitää joko kuoria tai survoa ensin soseeksi. Minulle ei sitä sosevempainta ole, enkä todellakaan ajatellut kuoria kahta muovikassillista omenoita. Joten: oma tyyli, paras tyyli.

Omenahillo

Noin 5 - 7 kg omenoita (10 litran kattila oli täynnä, en punninnut)
5 dl vettä
3 kg hillosokeria

Mausteita halutessasi, esimerkiksi kanelia, päärynäkonjakkia.

Lohko omenat niin, että siemenkota ja karan leikkaat pois. Laita omenat kattilaan, lisää vesi. Keitä hiljalleen noin puolisen tuntia, että omenat pehmenevät täysin. Nosta kattila pois liedeltä, ja soseuta omenat sauvasekoittimella. Minusta on mukava, että joukkoon myös jää muutamia omenanpaloja. Mutta tee niin sileää, kuin haluat.

Jaa omenasose eri kattiloihin, jos aiot tehdä eri makuisia hilloja. Itse tein pääosan ihan maustamattomaksi hilloksi, mutta tein myös muutaman purkin maustettuja hilloja. Yhteen kattilaan lorautin noin 1 dl päärynäkonjakkia ja toiseen muutaman teelusikallisen kanelia. Jaa sokeri sitten suhteessa näihin kattiloihin.

Kuumenna sose kattilassa ja lisää hillosokeri. Sekoita hyvin. Anna hillon kiehua noin 15 minuttia. Nosta kattila liedeltä ja purkita hillo desinfioituihin, kuumiin purkkeihin.

Reseptin kuvat

Kattilallinen_omenoita Omenasose P____ryn__konjakki Omenahillopurkit

Kommentoi ..

Jätä viesti:

Syötä kuvan merkit alla olevaan tekstikenttään.
Teksti on merkkikokoriippumatonta.
Voit vaihtaa varmistuskoodin toiseksi klikkaamalla kuvaa.
Päivitä kuva