Takaisin23.7.2009
Nimpparipiknikillä portviinikakkua
Vaikka nimpparipäivä onkin oikeasti huomenna, otimme päivän varaslähdön, sillä huomiseksi on luvattu sateita. Vaikka sääennustukset tuntuvat vaihtelevan koko ajan, että voiko niihin luottaa... Joka tapauksessa pyöräytin aamulla (noh, meni siinä kolme tuntia) ligurialaisen sipulipiiraan ja tämän portviinikakun ja suuntasimme piknikille Porvoon Emäsaloon.
Portviinikakun ohje on Maalaisunelmia-lehdestä, ja he ovat taas saaneet sen gotlantilaisilta Cafe Gula husetin pitäjiltä. Matkajuttu Gotlannista sattui siinä mielessä erittäin sopivasti, että keksin keväällä alkaa haaveilemaan Gotlannin matkasta. Ja miehen kanssa jo sovittiinkin, että joko ensi kesänä tai viimeistään seuraavana otamme sen purjehduskohteeksi. Sehän on tuossa sopivasti, ei-niin-mahdottoman matkan päässä. Tässä siis esimakua tulevasta kulinaarimatkasta.
Portviinikakku Gotlannin malliin
4 munaa
3 dl fariinisokeria
250 g voita tai margariinia
1,5 dl saksanpähkinöitä (mittasin, on noin 70 g eli yksi pussi)
1,5 dl portviiniä
1,5 dl hienonnettua tummaa suklaata (mittasin, on noin 125 g)
4,25 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
Lehden ohjeessa oli vain hyvin yksikertaisesti, että "vatkaa kaikki aineksi kuohkeaksi". Voi olla, että kaikki voi vatkata vain sekaisin, mutta varman päälle varmaan pelaa, jos vatkaa ensin sokerin ja voin, ja sitten munat jne. Pyöräytin suklaan ja pähkinät tehosekoittemella rouheeksi. Pähkinät voisi jättää isommiksikin.
Kaada taikina leivitettyyn noin 2 litran vuokaan, ja paista kakkua 175-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Anna kakun jäähtyä ennen kumoamista.
Tarjoa kermavaahdon ja esimerkiksi mansikoiden tai vadelmien kanssa. Juomaksi sopi yllättävän hyvin Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan hedelmälimonadi.
Reseptin kuvat
Kommentoi ..



Jätä viesti: