Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Header_category_patakattila
Mustikkagraavattu_kuha_370Takaisin

25.8.2009

Mustikkagraavattua kuhaa

Tämä on ihan ehdoton lempparini. Graavattu kuha on tietenkin jo ihan sellaisenaan hyvää, mutta mieto mustikka tuo tähän vielä mielettömän säväyksen. Olen tehnyt tätä myös joulupöytään. Nyt kuhat olivat tarjolla puutarhajuhlissa. Suosittelen, ja ihan helppoakin tämä kalan graavaaminen on. Ohje on joskus repäisty jostain lehdestä, mutta sekä lehti että alkuperäinen ohje on jo hävinnyt... Tästä ohjeesta tulee lähes 20 hengen annos, eli vähennä määriä tarpeen mukaan. Fileitä tulisi kuitenkin olla parillinen määrä.

Mustikkagraavattua kuhaa

6 (nahallista) kuhafilettä
2 pss (pakaste)mustikoita
Karkeaa merisuolaa
Sokeria
Kokonaisia viherpippureita

Pakasta fileitä vähintään vuorokausi. Sulata fileet, tosin niiden ei tarvitse olla ihan sulia, "kohmeiset" toimivat oikein hyvin. Levitä fileet pöydällä nahkapuoli alaspäin "pareittain". Suosittelen laittamaan elmukelmua alle jo valmiiksi. Mausta kaikki fileet merisuolalla (noin 1 tl / file), sokerilla (noin 1 tl / file) sekä murskatulla viherpippurilla (noin 1/2 tl / file). Levitä sitten sulaneet mustikat joka toiselle fileelle. Käännä fileparit vastakkain ja kääri tiukasti kelmuun. Ja kääröt jääkaappiin vuorokaudeksi. Suosittelen laittamaan alle vaikka lautasen, sillä mustikoiden mehu saattaa päästä paksuistakin paketeista sotkemaan.

Avaa kääröt seuaavana päivänä ja poista mustikat. Leikkaa fileista ohuita siivuja ja tarjoa juhlapöydässä tai vaikka alkupaloina leipäpalojen päällä.

Reseptin kuvat

Mausteet_fileill__ Mustikat_fileill__ Kuhapaketit Kuhat_tarjolla

Kommentoi ..

Jätä viesti:

Syötä kuvan merkit alla olevaan tekstikenttään.
Teksti on merkkikokoriippumatonta.
Voit vaihtaa varmistuskoodin toiseksi klikkaamalla kuvaa.
Päivitä kuva