Takaisin16.1.2010
Makirulla
Makirullaa varten tarvitaan bambumatto, joita saa ihan ruokakaupasta parilla eurolla. Jotkut askartelevat leivinpaperilla tai vastaavalla, mutta kyllä matto ihan tarpeen on. Lisäksi tarvitaan nori-leväarkkeja ja täytettä. Makirullan täytteeksi voi laittaa mitä haluaa, esimerkiksi avocadosuikaleita, kurkku- ja porkkanasuikaleita, japanilaista munakasta tai vaikka kalasuikaleita.
Makirullan valmistus
Varaa itsellesi kupillinen vettä. Kostuta sormiasia aina hieman, niin riisi ei jämähdä käsiisi kiinni. Aseta levä bambumatolle. Levitä riisi leväarkille käsin niin, että toiseen reunaan jää muutama sentti tyhjää. Pienempiä rullia saa tehtyä leikkaamalla leväarkki kahtia. Riisiä levitetään noin sentin paksuudelta, kokeile vaikka välillä nostaa rulla kiinni, ettei riisiä tule liian paksulti. Aseta täytteet joko rullan keskelle tai alareunaan. Kierrä rulla kiinni bambumaton avulla, ja sulje rulla kostuttamalla levää vedellä. Puristele rulla varovati tiukaksi.
Leikka makirullasta terävällä veitsellä sopivia siivuja. Tylsä veitsi vain sotkee, ja paloista tulee epäsiistejä. Silloin veistä kannattaa hieman kostuttaa vedellä.
Pääkuvassa täytteenä on avocadosuikaleita, mallikuvissa japanilaista munakasta.
Reseptin kuvat

Kommentoi ..


Jätä viesti: