Takaisin14.5.2009
Lämmin kurkkukeitto
Ja pitihän sitä jotain vielä syödäkin tänään. Olen jo pitkään halunnut kokeilla kurkkukeittoa, mutta se on aina jäänyt. Nyt päätin toimia, ja tulihan tästä mahtavan hyvää. Keitto on todella helppo ja nopea tehdä, läpätin siskoni kanssa puhelimessa vielä samaan aikaan kokatessani. Resepti on repäisty Anna-lehdestä, mutta muokkasin sitä makuni mukaan. Reseptissä oli mukana nuo perunat, ja kyllä ne ihan keitossa toimivat. Mutta jos teen tätä esimerkiksi alkukeitoksi, ajattelin jättää ne pois.
Lämmin kurkkukeitto
1 kurkku
2 perunaa
1 kevätsipuli
Oliiviöljyä
Noin 5 dl kasvislientä (Herbamare)
2 dl ruokakermaa (itse käytin 7 %)
1/2 ruukkua minttua
Suolaa, mustapippuria
Kuori ja kuutiot pieneksi perunat ja kurkku. Pilko sipuli. Kuullota kasviksia hetki tilkassa oliiviöljyä. Lisää kasvisliemi ja keitä kypsäksi (noin 10-15 min). Lisää kerma, yrtit ja mausteet, ja hurauta tasaiseksi sauvasekoittimella. Kuumenna vielä tarvittaessa.
Reseptin kuvat
Kommentoi ..



Laitoin avokaadoa ja katkarapuja ja sipulinvarsisilppua pinnalle kun tarjoilin. Ja vähän sitruunaa mausteeksi.
En laittanut kermaa vaan luonnonjugurttia 120 g tuon kerman sijasta.
Superhyvää!
Kiitos vinkistä! Tätä todellakin voi muunnella oman makunsa mukaan. Minäkin olen aina aikonut tehdä kurkkukeittoa eikä ole tullut tehdyksi. Nyt sitten tein.
Jätä viesti: