Takaisin26.5.2009
Kevään ensimmäiset uudet perunat
Miehen kanssa kerran illallisella mietittiin (kaikkea mekin mietitään), että mikä on kummankin lempivihannes tai -juures. Paljonhan niitä oli, mutta yksi on molemmilla hyvin korkealla: uudet perunat. Ja niitä meillä muuten menee. Perinteisin tapa on paras tapa, eli keitettyinä, päälle voita ja ripaus suolaa, ehkä kirveliä. Tosin myös kaikki erilaiset salaatitkin uudesta perunasta katoavat alta aikayksikön. Toinen molempien supersuosikki on parsa. Ja nimenomaan paistettuna tai grillattuna. Kevään ensimmäiset uudet perunat (tosin ruotsalaiset) saivat eilen seurakseen keväisen raikkaan salaatin ja pari siivua kylmäsavustettua lohta.
Uusien perunoiden kuorimiseen/pesemiseen voisin antaa voittamattoman vinkin: perunanpesukone. Tai mikä kapistuksen nimi sitten lieneekin. Pohjalle laitetaan vettä, väliin levy ja perunat siihen. Kansi päälle ja kampea veivaamaan. Perunat puhdistuvat (ja kuoret lähtevät) muutamalla pyöräytyksellä. Laitteen ostamisen jälkeen perunoiden syönti on meillä varmasti kymmenkertaistunut, kun se juuresharjan kanssa pulaaminen ei kuulu kummankaan mielipuuhiin.
Keväinen salaatti
1/2 jääsalaatti
1/2 kurkku
1 pss retiisejä
1/2 nippua ohutta vihreää parsaa
2 kevätsipulia
(soijapapuja)
Pilko salaatti, sipulit varsineen, kurkku ja retiisit kulhoon. Poista parsoista sentti pari (kovat kannat) ja pilko kolmeen osaan. Paista muutama minuutti oliiviöljyssä ja mausta suolalla. Kaada salaatin päälle. Heitin mukaan vielä hieman soijapapuja.
Reseptin kuvat
Kommentoi ..


Jätä viesti: