Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Header_category_patakattila
RaparperitTakaisin

29.5.2009

Keikauskakku raparperista

En ole ollenkaan niin innokas leipomaan kuin laittamaan ruokaa, vaikka leipominenkin on ihan hauskaa. Työkaveri täytti 30 vuotta, ja ajattelin leipoa sen kunniaksi jotain raparperista, niitä kun tuolla kasvimaalla piisaa vaikka muille jakaa. Koska raparperipiirakka ei ole oma suosikkini (minusta se on jotekin kuivaa), ajattelin kokeilla vanhaa bravuuriani keikauskakkua raparperista. Ennen olen tehnyt sen vain ananasrenkailla. Tein kakun eilen illalla ja hyvää oli jäähtyneenä nyt perjantaina töissä. Vaikka lämpimänä olisi varmasti kaikkein nameinta. Tein tämän satsin kolminkertaisena, ja lähes kaikki meni. Kakun kanssa oli vaniljajäätelöä. Vaniljakastike sopisi myös.

Raparperikeikauskakku

1-2 raparperin vartta
Voita tai margariinia
1 dl fariinisokeria

150 g voita tai margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl valniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Leikkaa raparperit ohuiksi viipaleiksi. Voitele vuoka, mielellään irtopohjavuoka. Lisää vuoan pohjalle voinokareita ja fariinisokeri. Levitä raparperit fariinisokerin päälle.

Vaahdota voi ja sokeri monitoimikoneessa tai vatkaimella valkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen. Sekoita leivinjauhe ja vaniljasokeri jauhoihin ja lisää jauhoseos taikinaan kevyesti vatkaten. Levitä taikina raparperien päälle. Paista 170-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Keikauta eli kumoa kakku hieman lämpimänä tarjoiluastialle.

Reseptin kuvat

Vatkaus Fariinisokeri_ja_voi_vuoassa Raparperit_vuoassa Taikina_vuoassa Valmis_kakku Raparperikeikauskakku

Kommentoi ..

Jätä viesti:

Syötä kuvan merkit alla olevaan tekstikenttään.
Teksti on merkkikokoriippumatonta.
Voit vaihtaa varmistuskoodin toiseksi klikkaamalla kuvaa.
Päivitä kuva