Takaisin11.10.2009
Kasvisfondue
Juustofondue kuuluu meidän perinteisiin mökkiherkkuihin syksyisin ja talvipakkasilla. Mutta kyseinen ruoka on paitsi tietenkin älyttömän hyvää, myös aikamoinen kaloripommi. Joten tällä kertaa ajattelin kokeilla kasvisfondueta. Perinteinen lihafonduehan sisältää lihaliemen, jossa lihoja ja mahdollisesti kasviksia kypsennetään. Joten siitä ideoin sitten kasvissyöjän version. Keitin maukkaan ja tymäkän kasvisliemen, jossa sitten kypsenneltiin kaikkea mahdollista. Ja kyllä vaan, oli muuten hyvää! Ostin etelästä lähtiessä mukaan tuoreita yrttejä, sillä täällä Kainuussa ei saa muuta kuin tilliä ja persiljaa, eikä läheskään aina edes niitä.
Viinistä täytyy sanoa, että valinta osui aivan nappiin. Yleensä suosin eurooppalaisia viinejä, mutta tämä argentiinalainen Don David (Malbec Reserve 2007) oli aika huikaiseva. Sopivan punaherukkainen, ja ehkä paahteinenkin, silti mukavan runsas.
Fondueliemi
3 porkkanaa
Pala selleriä
Palsternakka
2 punasipulia
3 valkosipulinkynttä
1 laakerinlehti
3 oksaa rosmariinia
Chiliä, mustapippuria
2 tl sokeria
Reilusti suolaa
0,5 - 1 dl kuivaa valkoviiniä
Kuori ja pilko kasvikset kattilaan. Lisää vettä niin, että kasvikset peittyvät. Suurin piirtein siis fonduapadan verran. Lisää mausteet ja yrtit. Keitä noin 30 minuuttia. Maistele. Liemi saa olla hyvin mausteinen ja aika suolainenkin, että siinä hetken päästä keitettävät kasvikset saavat mukavasti makua. Lorauta fonduepadan pohjalle valkoviiniä (noin 0,5 - 1 dl) ja siivilöi liemi päälle.
Ja sitten pöytään! Anna fonduepadan olla täysillä, että liemi lähes kiehuu. Meillä fondueliemessä kypsyivät lanttu, porkkana, kukkakaali, bataatti, herkkusienet ja paprika. Lisäksi tarjolla oli hyvää maalaisleipää kastettavaksi maukkaaseen liemeen, sekä aurinkokuivattuja tomaatteja, oliiveja, artisokkia ja brie-juustoa. Ja tietenkin punaviiniä.
Fondue on kunnon illanistujaisruoka, sillä kasvispalojen kypsentäminen liemessä vie oman aikansa. Mutta mikäs sen hauskempaa, jos punaviinikin on niin hyvää, kuin nyt sattui.
Reseptin kuvat
Kommentoi ..


Jätä viesti: