Takaisin23.9.2009
Kardemumma-suklaakakku ja raparperisorbet
Olen saanut hyviä vinkkejä luumujen käyttöön ja säilömiseen. Kädet syyhyävät päästä lieden ääreen, mutta jalat eivät tänään jaksa. Spurttijuoksulenkki, pieni univelka, messuosaston rakennus eilen ja tänään päivän seisominen messuilla näköjään vetää kepeään toimistotyöhön tottuneen sohvalle. Jos huomenna sitten.
Mitenkäs olin tämän unohanut kirjoittaa? Kyseinen jälkiruoka on siis tehty elokuussa juhliin. Mies tehtaili perinteiseen tapaan kakun ja minä kunnostauduin ensimmäistä kertaa sorbetin teossa. Ja ainakin sellaisen huomasin, että sorbettia olisi pitänyt sekoitella pakastamisen aikana, sillä nyt vaahto nousi pintaan ja mehu painui pohjalle. Mutta aivan ihanaa oli silti, molemmat. Kakku on kivan mausteinen, ja sopisi hyvin esimerkiksi joulukakuksi.
Kardemumma-suklaakakku
300 g tummaa suklaata
150 g voita
6 keltuaista
6 valkuaista
200 g sokeria
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
Sulata suklaa ja voi pienellä lämmöllä kattilassa. Vatkaa munankeltuaiset ja sokeri paksuksi kreemiksi, vatkaa myös valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita molemmat vaahdot ja sulanut suklaa varovasti. Sekoita joukkoon vielä mausteet. Kaada taikina voideltuun jauhotettuun vuokaan, ja paista 150-asteisessa uunissa 25-30 minuuttia. Kakun tulee olla vielä kostea sisältä, mutta päältä rapsakka. Irrota kakku vuoasta ja tarjoa esimerkiksi sorben tai vaikka vaniljakastikkeen kanssa.
Kakun ohje on kirjasta: Virginie Besancon, Aurinkokeittiöni.
Raparperisorbet
Huom! Ohjeestani tulee iso annos, noin 15 hengelle.
600 g raparperia
Noin 5 dl vettä
Noin 300 g sokeria
Non 1 dl raparperimehutiivistettä
6 munanvalkuaista
Mittaa vesi ja sokeri kattilaan. Lämmitä koko ajan sekoittaen, kunnen sokeri on liuennut. Anna seoksen sitten kiehua sekoittamatta noin 10 minuuttia, kunnen saat liosta (minulla ei kyllä juurikaan paksuuntunut). Anna jäähtyä kunnolla.
Pilko sillä aikaa raparperit ja keitä niitä tilkassa vettä, kunnes mehu irtoaa. Puserra mehu siivilän läpi. Kun sokeriliuos on jäähtynyt, sekoita se raparperimehuun ja lisää vielä raparperimehutiiviste.
Kaada neste haluaamaasi vuokaan, ja pakasta muutamia tunteja kunnes seos on hileentynyt, muttei jäätynyt läpikotaisin.
Vaahdota valkuaiset kevyesti ja sekoita hileiseen mehuun. Laita takaisin pakkaseen, ja anna jäätyä. Suosittelen sekoittamaan välillä, että ainesosat eivät erotu toisistaan. Mikäli aiot säilyttää sorbetia kauemmin, peitä kannella. Ota sorbet sulamaan jonkin aikaa ennen tarjoilua.
Ohje on sovellettu Jäätelö, täydellinen nautinto -kirjan punaherukkasorbet-ohjeesta.
Reseptin kuvat

Kommentoi ..



Jätä viesti: