Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Header_category_patakattila
KanttarellirullaTakaisin

5.8.2009

Kanttarellirulla

Yritän hyödyntää kanttarelleja nyt niin paljon kuin mahdollista. Eilen ostimme niitä kaupan edessä olleelta torimyyjältä. Ensin meinasimme tehdä ihan vaan munakkaan, mutta onneksi viitseliäisyys voitti ja pyöräytimme yhteistuumin tämän kanttarellirullan. Hyvää! Täytteeksi voi tietenkin soveltaa mitä vain. Pohja on siis suolainen pannukakku.

Kantterellirulla

Pohjapannari
4 munaa
6 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
Suolaa, mustapippuria

Täyte
2 l kanttarelleja
3 sipulia
Muutama valkosipulinkynsi
1-2 rkl vehnäjauhoja
Loraus kermaa
Muutama oksa tuoretta timjamia
Suolaa, mustapippuria
(Pala parmesaania)

Juustoa raastattuna

Sekoita pohjapannarin ainekset, kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 225-asteisessa uunissa 20-25 minuuttia.

Valmista sillä aikaa täyte. Silppua sipulit ja valkosipuli, pese (salaattilinko on hyvä apu) ja pieni kanttarellit. Lorauta pannulle oliiviöljyä tai vuolaise nokare voita. Kuullota molempia sipuleita hetki ja lisää kantterellit. Paista, kunnes neste on haihtunut ja kanttarellit saaneet hieman väriä. Lisää hieman jauhoja ja kermaa niin, että saat sopivan muhennoksen. Revi mukaan timjaminlehtiä ja mausta. Sekaan heitin vielä hieman parmesaaniraastetta.

Levitä täyte paisteuneen pannukakun päälle ja kääri rullalle kääretortun tapaan. Ripottele päälle halutessasi juustoraastetta ja sulata raaste muutamassa minuutissa 250-asteisessa uunissa. Leikkaa siivuiksi ja tarjoa vaikka salaatin kanssa.

Reseptin kuvat

T__yte_pannukakun_p____lle Juustoraaste Valmis_rulla

Kommentoi ..

Jätä viesti:

Syötä kuvan merkit alla olevaan tekstikenttään.
Teksti on merkkikokoriippumatonta.
Voit vaihtaa varmistuskoodin toiseksi klikkaamalla kuvaa.
Päivitä kuva