Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Header_category_patakattila
TomaattipurkitTakaisin

5.8.2009

Itse tehdyt aurinkokuivatut tomaatit

Tai siis ilman aurinkoa kuivatut tomaatit. Joka tapauksessa tomaattien kuivausta minun on tehnyt mieli kokeilla jo vuosia, mutta ajatus on tuntunut työläältä, ja sen on sitten jäänyt. Nyt kun tuli hankittua se kuivuri, niin ensimmäisenä kuivausprojektina ajattelin kokeilla näitä tomskuja. Löysin kaupasta vielä ihania paikallisia punaisia kirsikkatomaatteja ja oransseja miniluumutomaatteja. Niitä kelpaa sitten salaattiin töräytellä. Ja tämähän siis onnistuu myös uunissa, jos et kuivuria omista.

Tomaattien kuivaus

Käytin 4 pakettia kumpaakin tomskua. Pese ja halkaise tomaatit. Aseta ne kuivuriin (tai leivinpapaperin päälle uunipellille) niin, etteivät koske toisiaan. Kuivaa muutamia tunteja. Itse jätin ne kuivuriin hurisemaan yön yli, eli 10 tuntia. Pienimmät kuivuivat jo aika kuivaksi, eli veikkaan että 8 tuntia olisi riittänyt. Ja purkitin aamulla ennen töihin lähtöä. Uunikuivaamiseen saat ohjeita täältä.

Tomaattien purkitus

Desinfioin lasipurkit ensin kiehuvassa vedessä. Sitten täytin ne tomaateilla heittäen väliin rosmariininoksan, muutaman timjamin oksan, pari valkosipulinkynttä sekä karkeaa merisuolaa. Suolaa laitoin aika vähän, sillä suolaisuus juuri kaupan aurinkokuivatuissa tomaateissa häiritseekin. Päälle kaadoin oliiviöljyä niin, että peittyivät. Puoli pulloa meni per purkki. Sitten vain purkit kiiinni ja jääkaappiin maustumaan. Ajattelin noin viikon parin päästä maistella. Säilyvyydestä ei (vielä) osaa sanoa. Enkä maustakaan, mutta kuulostaa ja näyttää ainakin hyvälle! Maustuneen öljyn hyödynnän kyllä kokonaisuudessaan sitten mm. salaatinkastikkeissa.

Reseptin kuvat

Oranssit_luumutomaatit Punaiset_kuivurissa Kuivuri Kuivuneet_tomaatit Mausteet Tomaatit___ljyss__

Kommentoi ..

Jätä viesti:

Syötä kuvan merkit alla olevaan tekstikenttään.
Teksti on merkkikokoriippumatonta.
Voit vaihtaa varmistuskoodin toiseksi klikkaamalla kuvaa.
Päivitä kuva