Takaisin30.7.2009
Aivan ihana kanttarelikeitto
Kun sain eilen oman maalausurakkani päätöksen, kirmasin kukkakaupaan (josta pian lisää), jonka jälkeen tein meille maalareille ihanaa kanttarellikeittoa. Jatkoin hyvää ideaa käyttää Koskenlaskijaa keiton liemessä. Ja keksin vielä näppärän tavan pestä välillä aikas hiekkaiset kanttarellit. Salaattilinko! Saa vielä kuivaksikin kaupan päälle. Kasvimaalta hain nipun tuoreita yrttejä, kaikkia kolmea ei tietenkään tarvitse laittaa. Tästä satsista jäi muuten meille ruoka myös tälle päivälle, eli annos vähintään neljälle.
Kanttarellikeitto
2 kourallista uusia perunoita
3 porkkanaa
3 sipulia
6 valkosipulinkynttä
2 l kanttarelleja
2 rkl kanttarellifondia
1 pkt Koskenlaskijaa (voimakas)
1 rkl voita
Suolaa, mustapippuria
(Maizenan vaaleaa suurusta)
Tuoretta persiljaa, korianteria ja tilliä
Pese uudet perunat, pilko ja laita kiehumaan vähään veteen. Lorauta joukkoon kanttarellifondi. Kuori ja pilko porkkanat ja heitä keittoon.
Pilko sipulit ja valkosipulit. Pese kanttarellit, pilko suurimpia hieman pienemmäksi. Sitten voita pannulle, perään sipulit ja kanttarellit. Laiton puolet valkosipuleista jo keittoon eli kattilaan maustamaan lientä. Paista kanttarelleja, kunnes vesi niistä on haihtunut.
Kokeile tällä vällin perunoiden kypsyys. Jos ovat kypsiä, pilko Koskenlaskija keittoon. Sekoittele, että liukenee. Lisää vettä tarvittaessa. Mausta keitto.
Lisää vielä paistetut kanttarellit sekä hienonnetut yrtit. Suurusta liemi halutessasi ennen yrttejä (minä halusin). Keitto on valmista.
Reseptin kuvat
Kommentoi ..



Jätä viesti: