12.2.2010
Tofuyllätyssämpylät
Herkun ja koukun voittokulku jatkui, ja viimekuun haasteen voitto meni taas kyseiseen osoitteeseen. Tässä kuussa haasteruoka tuli valmistaa tofusta. Halusin keksiä siitä omaksi ilokseni jotain uutta, sillä tofu on aika yleinen raaka-aine meidän arjessa. Täytyy sanoa, etten todellaan tiedä, mistä tämän idean keksin, mutta se välähti mieleeni melkein heti haasteen luettuani. Eli tarjolla tällä kertaa sämpylät, joiden sisään on leivottu tofua (ja vähän muutakin). Ja olivathan muuten hyviä! Mieskin tykkäsi tosi paljon, vaikkei yleensä tofusta välitä.
Leipomispäivä oli sunnuntai ja sämpylöiden seuraksi tein maa-artisokkakeittoa. Loput sämpylät ovat pakkasessa, ja sieltä saa näppärästi pikaillallisen salaatin kera arki-iltaisin. Tofusämpylät ovat todella täyttäviä, ja yksi melkein riittää illalliseksi, kahdesta tulee jo ähky.
Tofutäytteiset sämpylät
Noin 16 kpl
1 pkt tofua
0,5 dl soijakastiketta
Loraus saksanpähkinäöljyä
Tujaus viikunasiirappia
Muutama aurinkokuivattu tomaatti
Tuoretta basilikaa
Parmesaania
5 dl vettä
1 pkt hiivaa
2 rkl leipäsiirappia
2 tl suolaa
12 dl sämpyläjauhoja
1 dl oliiviöljyä
0,5 - 1 dl pinjansiemeniä
Kananmuna voiteluun
Viipaloi tofu noin sormenpaksuisiksi viipaleiksi. Sekoita marinadiainekset ja laita tofuviipaleet marinoitumaan vähintään taikinan teon ja kohoamisen ajaksi (noin 1 h).
Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi ja liota siihen hiiva. Sekoita joukkoon leipäsiirappi ja suola. Lisää sämpyläjauhoja vähän kerrallaan, ja vaivaa samalla. Jauhojen menekki riippuu aina vähän, minulla meni 12 dl. Lisää oliiviöljy, ja vaivaa taikina kunnolla, noin 5 minuuttia. Lisää lopuksi pinjansiemenet taikinaan. Anna taikinan kohota liinan alla 0,5 - 1 h.
Viipaloi aurinkokuivatut tomaatit, revi basilikanlehdet ja siivuta parmesaani valmiiksi.
Vaivaa taikinasta ilmat pihalle, ja jaa se sopiviin vajaan nyrkin kokoisiin paloihin. Painele palat littaniksi soikioiksi. Aseta keskelle tofupala, pari tomaattisiivua, basilikaa ja pari parmesaanisiivua. Käännä reunat kiinni, ja aseta täytetyt sämpylät pellille leivinpaperin päälle taitoskohta alaspäin. Peitä liinalla ja anna kohota vähintään parisenkymmentä minuuttia.
Voitele sämpylät munalla, niin niistä tulee houkuttelevan kiiltäviä. Paista sämpylöitä 225-asteisessa uunissa 10-12 minuuttia.
Maa-artiksokkakeitto
500 maa-artisokkia
2 perunaa
1-2 rkl kanttarellifondia
1 prk kevytkermaa
Kuori maa-artisokat ja perunat, paloittele. Keitä palat vähässä vedessä kypsiksi (noin 20 min). Lorauta sekaan kanttarellifondia. Kaada vielä kerma, ja soseuta.
11.2.2010
Punajuurilasagnea ystävänpäiväksi
Ystävänpäivä on periaatteessa ihana päivä. On vaan vaikea valita, pitäisikö silloin nyhjätä rakkaansa kanssa vai treffata kavereita. No, molemmat loistavia vaihtoehtoja. Ja ruokahan sopii teemaksi molempiin.
Olen muistaakseni blogannut tämän punajuurilasagnen yhtenä versiona aiemminkin, mutta koska tämä on superhyvää ja sopisi loistavasti upean värinsä puolesta ystävänpäivään, bloggaan sen uudelleen. Teimme tätä viime lauantaina. Naminami!
Vaaleanpunainen punajuurilasagne
Noin 800 g punajuuria
Lasagnelevyjä
1 litra maitoa
1 dl vehnäjauhoja
Noin 50 g voita / margariinia
3 valkosipulin kynttä
Parmesaania
Basilikaa
Suolaa
Mustapippuria
Keitä punajuuria kuorineen reilu puolisen tuntia. Kumoa kylmään veteen, niin kuori lähtee irti helpohkosti käsin. Poista kannat ja viipaloi ohuen ohuiksi viipaleiksi terävällä veitsellä tai vaikka juustohöylällä.
Keitä paksuhko valkokastike. Sulata voi kattilassa ja lisää jauhot. Anna turvota hetki, älä ruskista. Kaada joukkoon maito pienissä erissä samalla vispaten. Näin säästyt ikäviltä jauhopaakuilta. Keitä noin 5 minuuttia koko ajan pohjaa myöden sekoittaen, ettei kastike pala pohjaan. Mausta suolalla ja lisää pieneksi silputtu valkosipuli.
Lado voideltuun lasagnevuokaan punajuuriviipaleita (voit ripauttaa päälle suolaa ja mustapippuria), valkokastiketta ja lasagnelevyjä. Ripauttele kerroksien väliin myös vasta raastettua parmesania ja revittyjä balisikanlehtiä. Jätä viimeinen kerros ilman levyjä. Ripottele pinnalle kunnon kerros parmesaania. Paista 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia. Anna vetäytyä puolisen tuntia ennen tarjoilua.
7.2.2010
Seitanin valmistus ja luumuruukku
Olin lähdössä tänään hiihtämään, kun katseeni harhautui eteisessä hiihtomonoista juoksulenkkareihin. Ja siinähän iski valtava juoksuhimo. Joten hiihtolenkki vaihtui kunnon juoksunautiskeluksi. Se olikin ensimmäinen tälle vuodelle, sillä alkuvuosi meni flunssaa potiessa ja myös lähes 20-asteen pakkaslukemat ovat osaltaan vaikuttaneet lajivalintaan. Mutta nyt lenkkeilyn jälkeen alkaakin jo tosissaan odottaa kevättä! Sitä ennen kuitenkin hieman taas ruoka-asiaa.
Seitania olen halunnut maistaa jo pitkään, ja jouluksi sitä valmistinkin. On vaan unohtunut näköjään blogata tämä. Miten seitania nyt kuvailisin? Sanotaanko näin, että monen blogin hehkutuksen jälkeen odotin siltä hieman enemmän. Mutta hyvää se oli, ja aion ehdottomasti tehdä jatkossakin. Ohjeen niin seitanin kuin luumuruoankin valmistukseen bongasin Chocochilistä. Ensi kertaa kun tein, noudatin ohjeita aika orjallisesti. Seuraavalla kerralla sitten taas hieman omaa variointia mukaan. Ajattelin kokeilla esimerkiksi burgundinpataa seitanista.
Seitan on gluteenijauhosta (vehnästä alunperin) valmistettua -hmmm- massaa, jota voi käyttää lihan tapaan. Kuten vaikka soijasuikaleitakin.
Seitanin valmistus
2,5 dl gluteenijauhoja
1,25 dl kikhernejauhoja
2 tl soijakastiketta
1 tl savusuolaa
1,5 - 2 dl vettä
2 kasvisliemikuutiota (suolatonta)
Loraus soijakastiketta
Merisuolaa
Sekoita jauhot ja suola, ja lisää soijakastike ja vesi. Vaivaa taikinaa muutama minuutti ja muotoile se pötköksi. Leikkaa taikina viipaleiksi, ja muotoile haluamasi muotoisiksi esimerkiksi litistämällä.
Kiehauta reilusti vettä, ja mausta kasvisliemikuutioilla, reilulla lorauksella soijakastiketta ja suolalla. Lisää seitanpalat veteen ja anna kiehua hiljalleen noin puolisen tuntia. Kaada seitanít siivilään.
Marinoin seitaneja yön yli, mutta en kyllä enää muista, mitä marinadiin laitoin. Luultavasti tomaattipyrettä, soijakastiketta, suolaa, pippuria, sokeria, riisiviinietikkaa...
Luumuruukku seitanista
(Marinoitua) seitania
1 sipuli
Vajaa pussillinen kivettömiä luumuja
2 - 3 dl kasvislientä
Noin 0,5 dl madeiraa
2 tl soijakastiketta
1 rkl tomaattipyrettä
1 rkl raakaruokosokeria
Pippuria, chiliä, savusuolaa
Muutama tähtianis ja kanelitanko
Paloittele sipuli ja luumut. Mausta kasvisliemi soijakastikkella, madeiralla, tomaattipyreellä, sokerilla, chilillä, pippurilla ja savusuolalla. Laita seitanit, sipulit ja luumut uunivuokaan ja kaada päälle liemi. Lisää vielä tähtianikset ja kanelitangot. Hauduta ruukkua 175-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.
4.2.2010
Focaccia pitkän kaavan mukaan
Huuh. Onpas ollut työntäyteinen viikko, on jäänyt bloggailukin minimiin. No tästä se taas tokenee. Tein viikonloppuna focacciaa uudelleen, kun löysin tämän Kinuskikissan aiempaa kokeiluani herkullisemmalta kuulostavan reseptin. Ja olihan tämä parempaa, vaikkei se edellinenkään huonoa ollut. Kumpaa vain voin suositella, ja helppotekoisiakin ovat (vaikka nostatusajat ovat tässä jälkimmäisessä pitkähköjä).
Enpä ole muuten ennen nostattanut mitään leipomusta jääkaapissa. Ihan uusi valmistusmenetelmä minulle. Äippä sanoi tehneensä joskus yön-yli-sämpylöitä, jotka siis nostatettiin yön yli jääkaapissa. Resepti oli tietenkin hukassa. Jos sellainen löytyy, vinkkaa ihmeessä! Olisi mahtava paistaa aamulla tuoreet sämpylät suoraan jääkaapista.
Focaccia
2,5 dl vettä
3/4 dl valkoviiniä
6 dl durum-vehnäjauhoja
2 tl hienoa merisuolaa
1/2 pss kuivahiivaa tai 1/4 pkt tuorehiivaa
3/4 dl oliiviöljyä
Tuoretta rosmariinia
Kirsikkaterttutomaatteja
Sormisuolaa, oliiviöljyä
Sekoita jauhot, suola ja kuivahiiva (tuorehiiva liotetaan ensin veteen) isossa kulhossa. Kaada reiluste kädenlämpöinen (42-asteinen) vesi kulhoon. Alusta taikinaa sekoittamalla joukkoon samalla vuorotellen öljyä ja valkoviiniä. Vaivaa taikinaa vielä noin 5 minuuttia. Peitä kulho kelmulla ja anna olla jääkaapissa yön yli.
Voitele leivinpaperi öljyllä ja levitä taikina leivinpaperille. Peitä leipä liinalla ja anna kohota 2 tuntia. Painele leipään koloja ja sivele päälle reilusti oliiviöljyä. Painele kirsikkatomaatit koloihin, ja asettele pinnalle rosmariininoksia tai rosmariinisilppua. Ripottele päälle vielä sormisuolaa. Paista focaccia 200-asteisessa uunissa noin 30-35 min. Pirskottele päälle vielä oliiviöljyä.
30.1.2010
Kahden kaalin piirakka riisipohjalla
No niin, nyt on uusi focaccia jääkaapissa (!) kohoamassa. Kokeilen nyt sitä pidemmän kaavan reseptiä. Huomenna tai alkuviikosta seuraa raporttia onnistumisesta.
Ihana lauantai ja ihana talvipäivä. Tämä talvi aivan uskomaton, lunta on varmaan lähemmäs metri ainakin täällä meillä. Pakkanenkaan ei meikäläistä haittaa, sukujuuret kun johtavat Kainuuseen, niin menee vähän kovemmatkin lukemat. Ajattelin lähteä pian hiiihtämään, ja illalla menemme herkuttelemaan äipän luokse blineillä. Nam.
Tein edellisviikolla joku ilta taas tätä riisipohjapiirakkaa. Itse en ole nimittäin niin kauheasti "tavallisen" piirakkapohjan ystävä, se rasvaisuus pistää hieman vastaan. Tämä on helppo, suht nopea ja hyvä piirakkapohja. Ja tällä kertaa täytekin onnistui, kun viimeksi sen kanssa oli vähän niin ja näin... Puuroriisi oli loppu, joten kokeilin ensi kertaa risottoriisiä tähän. Sehän toimi hyvin, on maukkaampaa kuin puuroriisi.
Kahden kaalin piirakka
Noin 3 dl riisiä (risotto- tai puuroriisiä)
2 kananmunaa
1 parsakaali
1 kukkakaali
2 prk kevyt (5%) creme fraichea
2 kananmunaa
Suolaa, mustapippuria
Tuoretta salviaa
1 pkt halloum-juustoa
Keitä riisi paketin ohjeen mukaan. Jäädytä sen verran, että pystyt käsittelemään sitä. Sekoita kananmunat riisin joukkoon, mausta halutessasi. Painele riisiseos voidellun vuoan pohjalle, kuten piirakkataikina.
Irrota parsa- ja kukkakaaleista nuput, ja aseta ne piirakan täytteeksi. Sekoita kananmunat creme fraichen joukkoon, ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada piirakkaan. Revi joukkoon vielä halutessasi tuoretta salviaa. Itse kuorrutin piirakan halloum-juustoviipaleilla. Paista piirakkaa noin 200-asteisessa uunissa, kunnes kaalit ovat kypsiä (noin tunti). Peitä piirakka foliolla, mikäli se alkaa uunissa tummua liikaa.




