7.4.2009
Elonkorjuujuhlan sipulikeitto
Valmistin sipulikeiton tällä reseptillä ensimmäisen kerran parin vuoden takaisiin elonkorjuujuhliimme alkukeitoksi. Ja täytyy sanoa, että vieraat eivät uskoneet pohjan olevan pussista. Maku oli pehmeä ja täyteläinen. Teen joskus arkena, kun jääkaappi on tyhjä ja ei jaksa lähteä kauppaan. Kuten eilen.
Helppo sipulikeitto
Sipuleita
Valkosipulin kynsiä
Sipulikeittopussi
Hauduta suuri määrä ei aivan pieneksi silputtua sipulia runsaassa oliiviöljyssä paistinpannulla. Pidä lämpö pienellä ja hauduta sipuleita pitkään, älä ruskista. Lisää oman maun mukaan pieneksi silputtua valkosipulia. Keitä sipulikeitto pussin ohjeen mukaan. Lisää valmiiseen keittoon haudutetut sipulit ja anna hautua vielä tovi. Päälle voi rouhaista mustapippuria. Tarjoa muhevan leivän kanssa.
5.4.2009
Punaviinissä haudutetut kasvikset
Pääsääntöisesti kaikki ruoat, mihin käytetään punaviiniä, ovat liharuokia. Punaviinin ystävänä ja kasvissyöjänä tämä on huutava vääryys. Niinpä suunnittelin viikonlopuksi punaviinikasvispadan. Hääräilimme koko päivän kodin askareissa ja lenkkeillen, mies muun muassa teki vihdoin ikkunalaudat keittiöön ja olohuoneeseen. Ja voin sanoa, että pataa tuli illalla ahmittua! Jos et ole punaviinin ystävä, et ehkä halua kokeilla tätä ruokaa. Muut, ihanaa! Mies olisi lisännyt pataan perunaa ja isoja valkoisia papuja. Uskon, että toimisi. Pataan voi tietenkin lisätä myös lihaa.
3 porkkanaa
5 maa-artisokkaa
1 pieni lanttu
Pala palsternakkaa
Pala selleriä
1 kukkakaali
2 dl keitettyjä soijapapuja
3 dl punaviiniä
Suolaa, savustettua suolaa
Mustapippuria
3 valkosipulin kynttä
2 laakerin lehteä
1 kasvisliemikuutio (suolaton tai vähäsuolainen, esim. Herbamare)
Mozzarellaraastetta
1,5 täysjyväcouscousia
Kuori ja pilko juurekset, pilko myös kukkakaali. Ruskista kasvikset nopeasti osissa kuumalla pannulla oliiviöljyssä ja siirrä pataan. Ruskistus antaa väriä ja oliiviöljy makua. Lisää pataan desi tai pari vettä ja noin pari kolme desiä punaviiniä. Lisää myös kasvisliemikuutio ja laakerin lehdet. Kuori ja pilko pataan valkosipulit. Mausta suolalla, savustetulla suolalla ja mustapippurilla. Anna hautua kypsäksi, noin 30 minuuttia. (Sulata ja) ruskista pavut pannulla ja lisää kypsään pataan. Keitä couscousit pakkauksen ohjeen mukaan ja lisää pataan. Ripottele valmiin annoksen päälle reilustu mozzarellaa.
3.4.2009
Keväinen riisinuudeliwokki
Perjantaina oli aurinkoinen päivä, ja kun illallakin on vielä valoisaa kahdeksaan saakka, lenkin jälkeen ajattelin tehdä jotain keväistä ja raikasta. Värikkäät ainekset yhdistettynä itämaiseen makuun, ja perjantai-ilta on siinä. Nopea ja todella hyvä wokki! Tulisen ystävät voivat lisätä chiliä muodossa tai toisessa, toimii.
1 pss papuja
3 porkkanaa
1 nippu valkoisia parsoja
1 pkt siitakesieniä
Osterikastiketta
2 nippua riisinuudelia
Kuori porkkanat ja parsat, pilko. Poista pavuista päät ja pilko kolmeen osaan. Wokkaa kasvikset aloittaen kovimmasta, eli porkkanasta, jonka jälkeen parsat. Käytä pavut ensin paistinpannun kautta, jotta saat niihin sopivan rapsakan pinnan, ja lisää wokkiin. Tee sama sienille. Keitä riisinuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja lisää kypsään wokkiin. Mausta osterikastikkeella.
31.3.2009
Vuohenjuustokastike pastalle
Onkohan Suomessa perhettä, jonka arkiruokavalikoimiin pasta ei kuulu? Meillä sitä ainakin harrastetaan ja usein. Tämä kastike vuohenjuustosta on nopea ja herkullinen – joka ei tästä tykkää, ei ansaitse ruokaa sinä iltana ollenkaan. Itse pidän tuoreesta pinaatista eniten paistettuna, ja se sopii loistavasti vuohenjuuston voimakkaaseen seuraan.
Fetakastike pastalle
1 keltasipuli
3 isoa valkosipulin kynttä
Noin 1 dl kuivaa valkoviiniä
2-4 ruokalusikallista valmista vaaleaa kastikesuurustetta (määrä riippuu nesteen määrästä)
Vajaa paketillinen vuohenjuustoa
Mustapippuria (suolaa)
Pastaa
250 g tuoretta pinaattia
Laita pasta kiehumaan ja valmista sillä aikaa kastike. Kuullota pilkottuja sipuleita pienessä tilkassa oliiviöljyä kattilassa. Lisää valkoviini ja tarvittaessa vettä. Lisää suuruste ja anna paksuuntua. Kastiketta ei tarvita suurta määrää ja se saa olla aika tiukkaa, jotta se ”jää kiinni” pastaan. Lisää pienitty vuohenjuusto ja anna sulaa. Mausta vielä mustapippurilla ja tarkista suola. Paista tuoreet pinaatit kahdessa osassa oliiviöljyssä ja mausta merisuolalla. Sekoita kastike valutetun pastan joukkoon, annostele lautasille ja nosta päälle reilu satsi paistettua pinaattia.
30.3.2009
Punajuurimuffinssit
Olen jo pitkään suunnitellut lisäkettä, joka olisi punainen, murea ja kostea. Eli punajuurimuffinssi. Kerran aiemmin jo näitä kokeilin, ja iso osa kokeilusta meni roskiin. Nyt toisella kerralla ollaan jo lähempänä. Hieman kaipaan vielä kosteutta ja ehkä lisään joukkoon mantelirouhetta… Ja korvaan osan grahamjauhoista vehnäjauhoilla. Taikinaan voisi myös murentaa vuohenjuustoa. Joka tapauksessa, kyllä, näitä lisää!
5 dl luomu-grahamjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
3 munaa
Noin 0,5 dl oliiviöljyä
2 dl juustonmakuista kevytkermaa
3 isoa keitettyä punajuurta
1 ruukku korianteria
Hurauta keitetyt (kaupasta saa valmiiksi keitettyjä punajuuria, jos et ehdi itse keittää, huom, älä käytä etikkapunajuuria) punajuuret yleiskoneen silppuriterällä hienoksi. Lisää munat, oliiviöljy ja kerma. Sekoita taas. Sekoita erillisessä kulhossa jauhot, leivinjauhe, suola ja silputtu tuore korianteri. Sekoita jauhoseos massaan yleiskoneella. Jaa taikina (voideltuihin) muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Taikinasta tuli noin 15 muffinssia.




