10.4.2010
Pullapäivä
Kylläpäs työt ja muut puuhat ovat taas vieneet mukanaan. En ole ehtinyt kirjata vielä pääsiäisen ruokia tänne, mutta eipä tuo ole niin justiinsa. Vuoden päästähän niitä seuraavan kerran tarvitaan.
Pääsiäisen jälkeisen tiistain pidin vielä lomaa ja innostuin illalla leipomaan. Pyöräytin litran pullataikinan ja kokeilin vielä fougasse-leipääkin. Muistin, että kaapissa olisi ollut mantelijauhoja, ja olisin tehnyt pullataikinan tätä Härkösen reseptiä mukaillen. Mutta eipä niitä ollutkaan, joten perinteisellä taikinalla mennään.
Tein tavallisia (taivaallisia) voisilmäpullia ja hillotäytteisiä korvapuusteja. Kaapissa on vielä ihan kohtuullinen määrä itse tehtyjä luumu- ja omenahilloja, joten ajattelin kokeilla hyödyntää niitä pullanteossa. Luumuhillo on ehkä hieman kirpeää puustissa, omenahillo sopi pullaan ehdottomasti paremmin. Mutta eipä niistä ole kunnon voisilmäpullan voittajaksi.
Pullataikina
1 litra maitoa
100 g (2 pkt) tuorehiivaa
4 munaa
4 dl sokeria
2 tl suolaa
2 rkl kardemummaa
Noin 2 kg vehnäjauhoja
400 g sulatettua voita
Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon sokeri, mausteet ja munat. Alusta jauhot taikinaan pikkuhiljaa. Jauhoja on sopivasti, kun taikina irtoaa kulhosta ja kädestä. Minulla jauhoja meni vajaat 2 kg eli vajaa pussi. Vaivaa taikina hyvin. Lisää vielä sulatettu rasva. Kohota lämpimässä, vedottomassa paikassa liinan alla noin tunti.
Voisilmäpullat
Noin 50 g voita
Noin 2 dl sokeria
Kanamuna voiteluun
Vaivaa taikina hyvin, jaa osiin ja pyöräytä pulliksi. Paina pullien keskelle kolo ja nostata liinan alla vartista puoleen tuntiin.
Valmista täyte sulattamalla voi ja sekoittamalla siihen tarpeeksi sokeria. Tarpeeksi tarkoittaa, että täytteestä tulee tarpeeksi paksua, eli että voi ei lillu yksinään.
Voitele pullat kananmunalla. Täytä kolot täytteellä (noin 1 tl per pulla). Paista 225-asteessa noin 10-12 minuuttia pullien koosta riippuen. Omani olivat valtavia ja paistoin niitä noin 15 minuuttia.
Hillotäytteiset korvapuustit
Vaivaa kohonnut taikina hyvin. Kauli taikina levyksi ja levitä hillo levylle. Kääri rullalle ja leikkaa kolmion muotoisiksi paloiksi. Nosta palat pellille ja paina kolmion kärki pullan sisään. Anna puustien kohota vartista puoleen tuntiin, voitele munalla ja paista 225-asteissa uunissa 10-12 minuuttia.
3.4.2010
Mämmikakku
Pääsäisen vietto mökillä alkaa jo muodostua perinteeksi, samoin seura, sisko miehineen. Hiihtolenkit tosin vaihtuvat juoksulenkeiksi ja laskettelureissu illanistujaisiksi, sen verran nuoskaa on lumi, vaikka aika pohjoisessa ollaankin. Miehet ovat päristelleet menemään uudella moottorikelkallaan, vaikka lumi sulaa silmissä.
Ruoka, hyvä sellainen, kuuluu tietenkin olennaisesti meidän pääsiäiseemme. Aloitan nyt ihan väärästä päästä, eli jälkiruoasta. Mutta tämä oli mielestäni niin hauska idea, että jos innostutte, niin ehtii vielä tänä pääsiäisenä testaamaan. Halusin valmistaa mämmistä jotain jälkkäriä, ja syntyi mämmikakku. Ohjeen nappasin Kymppi-mämmin sivuilta. Siskoni sanoja lainatakseni: "Todella erikoisen makuista, mutta hyvää." Jos tekisin kakun uudelleen nyt, vaihtaisin ainakin osan kuohukermasta vaahtoutuvaksi vaniljakastikkeeksi, se toisi täytteeseen hieman täyteläisyyttä. Mutta hyvää oli! Ja on, sitä on vielä yli puolet jäljellä, nam.
Mämmikakku
225 g kaurakeksejä
150 g voita
5 dl kuohukermaa
3 dl mämmiä
3 rkl sokeria
5 liivatelehteä
Vadelmia
3 tl sokeria
Vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjan väliin. Sulata voi. Murskaa kaurakeksit ja levitä ne vuoan pohjalle. Kaada päälle voi ja painele tiiviiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita mämmi ja sokeri vaahtoon. Laita liivatteet kylmään veteen likoamaan 5 minuutiksi. Kiehauta tilkka vettä, puristele liivatteista ylimääräinen vesi, ja sulata ne kiehuvaan vesitilkkaan. Kaada liivatevesi mämmivaahtoon ja tasoita vaahto keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti.
Murskaa vadelmat haarukalla, ja mausta sokerilla. Irrota kakku vuoasta ja leikkaa ylimääräinen leivinpaperi pois. Aseta tarjolle. Koristele vadelmahillokkeella ja tarjoa vaahdotetun vaniljakastikkeen kanssa.
28.3.2010
Seitanpataa pääsiäispöytään
Minun on pitänyt testata seitanista burgundinpataa, mutta jotenkin se on vaan jäänyt. Ja jäi nytkin, sillä punaviinipata tuntuu jotenkin reippaan pakkaspäivän ruoalta. Ja nyt kun vettä tiputtaa, kaipasin jotain asteen keväisempää. Joten...
Pyöräytin seitantaikinan ihan omilla mausteilla ja omalla maulla, ja siitä tuli nyt ihan älyttömän hyvää. Sekä mies että minä pidimme tästä omasta versiosta, sillä aiempi toisen maulla tehty ei oikein meihin uponnut. Seitanin ohella myös koko ruoka oli aika huikea. Liemi oli erittäin onnistunut, ja minttuhyytelö sopi annokseen kuin nenä päähän. Padan seuraksi teimme uuniperunoita. Tässä voisi olla hyvä idea kasvissyöjän pääsiäispäytään.
Seitanpata
Seitanin valmistus Pata kattilaa rakastaa -tyyliin
1,25 dl gluteenijauhoja
0,75 dl kikhernejauhoja
2 tl soijakastiketta
1 - 1,5 tl savusuolaa
Mustapippuria
1 tl timjamia
1,25 dl vettä
1 kasvisliemikuutio (vähäsuolainen)
Merisuolaa
Sekoita jauhot ja mausteet, lisää sitten soijakastike ja vesi. Laita vettä ensin desi ja lisää loput tarvittaessa. Vaivaa taikinaa muutama minuutti ja muotoile se pötköksi. Leikkaa taikina viipaleiksi, leikkaa viipaleet puoliksi ja litistä.
Kiehauta reilusti vettä, ja mausta kasvisliemikuutiolla ja merisuolalla. Lisää seitanpalat veteen ja anna kiehua hiljalleen noin puolisen tuntia. Kaada seitanít siivilään.
Kasvispata
4 porkkanaa
Pala selleria
Pala palsternakkaa
1 fenkoli
2 punasipulia
6 valkosipulinkynttä
Oliiviöljyä
2 dl kuivaa valkoviiniä
2 laakerinlehtiä
6 rosmariininoksaa
2 rkl kanttarellifondia
1 - 2 tl hunajaa
1 - 2 tl savusuolaa
1 tl mustapippureita
1 tl maustepippureita
Kuori ja pilko porkkanat, sellerit sekä palsternakka. Viipaloi fenkoli. Kuori ja silppua sipulit ja valkosipulit.
Kuullota sipuleita padassa runsaassa oliiviöljyssä. Lisää kasvikset ja pöyräyttele. Lisää valkoviini ja vettä niin, että kasvikset peittyvät. Mausta. Anna hautua miedolla tulella puolesta tunnista tuntiin. Lisää siivilöydyt seitanit ja tarjoa pata minttu-, karpalo- tai mustaherukkahyytelön kera.
Uuniperunat
2 rosamundaperunaa per syöjä
Foliota
Pese perunat. Kääri ne folioon ja paista uunissa 200 asteessa noin tunti. Avaa nyytit, viillä perunan päälle risti ja purista peruna "auki".
25.3.2010
Tää niinku leikkis, et on kevät
Mies on jossain omissa menoissaan ja mitäpä vaimo muuta silloin tekisi, kuin herkuttelisi päättömästi. Pyöriskelin Herkussa tietämättä mitä kokata. Silmäni osuivat valkoisiin tankoparsoihin ja päätin, että nyt niinku ois jo kevät. Valitsin mahdollisimman pieniä perunoita, että ne tuntuisivat uusilta perunoilta. Ja hyllystä poimin vielä kevätsipulija mukaan. Mahtavaa!
Tarkoituksena oli ihan vain keittää "uusia" perunoita ja paistaa parsaa, mutta onneksi luovuus taas heräsi keittiössä häärätessä. Päädyin rakentamaan aineksista keväisen lämpimän peruna-parsasalaatin. Tästä tuli aivan mielettömän hyvää, suosittelen lämpimästi. Maistuu varmaan kylmänäkin, eli voisi toimia ensimmäisellä kevätpiknikillä. Nyt kun vielä nuo lumikasat sulaisivat pois.
Keväinen peruna-parsasalaatti
12 pientä perunaa
1 nippu valkoista parsaa
3 kevätsipulin vartta
50 g parmesaania
Suolaa, oliiviöljyä
Kastike
4 tl isorakeista dijon-sinappia
truuttaus kevytmajoneesia
1 tl hunajaa
Muutama tuore salvianlehti
Kuori ja keitä perunat. Kuori myös parsat ja paista ne oliiviöljyssä parilapannulla. Mausta suolalla. Anna vihannesten hieman jäähtyä, ja pilko sopiviksi suupaloiksi.
Perunoiden kiehuessa pilko kevätsipuli ja siivuta parmesaani. Sekoita kastike ja mausta se salviasilpulla. Sekoita salaatti ja nauti ihanan leivän kanssa.
22.3.2010
Kevyempi kasvismureke
Terveisiä keväisestä Pariisista! Ihana muutaman päivän katko tähän työrupeamaan ja kevään odotteluun, kyllä teki hyvää. Guormet-matkaksi reissua ei tällä kertaa voi sanoa, mutta siitä lisää myöhemmin. Sitä odotellessa yksi ennen tuota reissua kokkaamani ruoka.
Nimittäin lupasin testata sitä rasvapommi-kasvismureketta hieman kevyempänä versiona. Ja nyt on maut kohdallaan ja rasvaisuuskin kurissa. Parempiin suihin meni koko mureke tällä kertaa. Taikinaa voisi suhteessa olla hieman enemmän kasviksiin nähden, mutta muuten oikein toimiva ruoka!
Täytyy muuten todeta vielä, että jos et ole maistanut vanhaa goudaa, niin kipin kapin kauppaan! Sisko oli ostanut kauppahallista vanhaa goudaa jouluksi, ja rakastuin siihen silloin ensi maistamisella. Aivan ihanaa juustoa. Lyösin sitä nyt myös meidän kaupastamme ja kokeilin tähän murekkeeseen. Mutta parasta tietenkin ihan sellaisenaan muiden juustojen kanssa juustotarjottimella.
Kevyempi kasvismureke
3 munaa
50 g voita
55 g jauhoja (n. 9 rkl)
1 rkl leivinjauhetta
3 rkl maitoa
50 g vanhaa goudaa tai cheddaria
1 parsakaali
3 lehtisellerin vartta
Kasvisliemikuutio
Tuoretta timjamia
Seesaminsiemeniä ja rasvaa (vuoan jauhottamiseen)
Irrota parsakaalista nuput ja pilko sellerinvarret. Kiehauta niitä muutama minuutti kasvisliemessä, kunnes hieman pehmenevät. Siivilöi.
Sulata voi ja sekoita munat, jauhot, maito ja leivinjauhe siihen. Anna levätä hetkonen. Lisää hienonnettu timjami.
Raasta juusto. Sekoita juusto ja hieman jäähtyneet keitetyt kasvikset taikinaan. Voitele vuoka, ja jauhota seesaminsiemenillä. Paista kasvismureketta 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia. Kumoa ja anna jäähtyä. Tarjoa esimerkiksi salaatin kanssa.




