20.5.2010
Caesar-salaattia
Enpä muuten tiennyt, että tämä kirjoitetaan caesar... Luulin, että cesar tai ceasar. Kaikkea sitä oppii. No, joka tapauksessa caesar-salaattia tein, siis uutta tässä oli tuon kastikkeen teko, sitä en ole ennen tehnyt. Jotenkin ihan ei onnistunut nappiin: oliiviöljy taisi olla voimakkaampaa (lue kitkerämpää) sorttia.
Tai sitten vika oli siinä, että suomalaisen anjoviksen tilalla käytin eurooppalaista anjovista eli sardellia. Ilmeisesti suomalaista kannattaisi. Ja sinappikin unohtui nälissään pois kastikkeesta. Mutta uskallan tätä silti suositella, oikeilla raaka-aineilla tulee taatusti hyvää. Kanan korvasin tällä kertaa paistetuilla herkkusienillä ja kananmunalla ja krutongit ihanalla herkkuleivällä.
Caesar-kastike
1 kananmunankeltuainen
1 dl oliiviöljyä
4 anjovisfilettä
1 sitruuna
1 valkosipulinkynsi
1 tl dijonsinappia
Worchestershire-kastiketta
Mustapippuria
Purista sitruunasta mehu. Erottele keltuainen kulhoon. Lisää 1 tl sitruunamehua ja ala vatkaamaan esimerkiksi sauvasekoittimella. Lisää öljyä ohuena nauhana, kunnes majoneesi on valmis. Ohenna majoneesi lopulla sitruunamehulla. Lisää loput aineet ja sekoita tasaiseksi.
Caesar-salaatti
Erilaisia salaatteja, esimerkiksi jäävuorisalaattia ja romainesalaattia
Paistettuja tuoreita herkkusieniä
Parmesanjuustolastuja
Keitettyjä kananmunia
(Krutonkeja)
Lisää salaatinkastikkeita täältä.
16.5.2010
New York, New York!
Tälle blogihiljaisuudelle on ollut syykin, ja hyvä sellainen onkin. Edellisviikko meni töitä painaessa, että pääsee lomalle. Ja viime viikko menikin sitten tuolla aivan toisella mantereella. New York on niin ihana!
Kerta oli toinen ja siksi ehdimme nauttia New Yorkista täysin siemauksin, kun pakolliset nähtävyydet oli jo kertaalleen nähty. Ja ruokaa tuli todella syötyä, jopa ihan ähkyyn asti. Ja koska ruokablogista on kysymys, laitan tähän muutamia vinkkejä paikoista, jotka kannattaa tsekata. Hotellimme oli Times Squarella, joten monet paikat sijoittuvat sen ympäristöön.
Ehdottomasti paras ruokakokemus tai -elämys oli Whole Foods Market. Olin tästä kauppaketjusta jo kuullutkin, ja siksi olin niin innoissani siihen tutustumassa. Siis miten voi kauppa olla niin täydellinen? Siellä on kaikkea. Siis aivan KAIKKEA. Ja mikä parasta, sieltä voi koosta omat salaattiannokset ja myös lämmintä ruokaa mukaan helposti. Miksei Suomessa ole mitään tälläistä? Ostimme Whole Foods Marketista valtavan satsin herkkuja ja istuimme piknikillä auringonpaisteessa kalliolla Central Parkissa. Sillä hetkellä ei kukaan keksinyt yhtään puutetta elämästä.
Eräänä iltana etsimme ruokapaikkaa ja satuimme Times Squarella olevaan Olive Gardeniin. Tämä olkoon vinkkinä ihan järkevänhintaisesta paikasta, jossa myös ruoka sai jonkun verran positiivista hyrinää. Huonojakin nimittäin sattui matkan varrella useita. Tarkoituksemme oli mennä upeaan Michelin-ravintolaan River Caféhen. Mutta päätimme yhteistuumin jättää kalliin ravintolan toiseen kertaan, kun nuo New Yorkin putiikit olivat verottaneet jo huomattavan määrän dollareita, ja podimme jo pientä ostokrapulaa. Jos käyt, niin kerrothan mielipiteesi!
Mutta ehdottomasti suositeltava paikka on Marriott Marquis-hotellin The View Restaurant aivan Times Squaren kupeessa. Ravintola sijaitsee 48. kerroksessa ja nimensä mukaisesti maisemat ovat huikeat. Ravintolan löysi alunperin äitini, joka oli myös NYC:ssä parisen viikkoa sitten. Otimme ravintolan seisovan pöydän, joka oli huomattavan edullinen (n. 30 $) ja ruoka hintaan nähden yllättävän hyvää. Juomat sitten olivatkin jo hieman arvokkaampia, mutta se on täysin ymmärrettävää.
Ystäväpariskuntamme vietti lähestyvää hääpäiväänsä kahden ja me lähdimme miehen kanssa laivaristeilylle. Risteily on tunnelman ja maisemien puolesta aivan mielettömän upea. Ruoka oli luvalla sanoen surkeaa (mies ehdotti, josko kävisin vähän keittiössä antamassa kokeille muutamia vinkkejä), joten siltä ei kannata odottaa suuria. Mutta jos haluaa katsella isoa omenaa joelta käsin, niin ehdottomasti suosittelen. Meillä oli mukavaa.
Lähtöä edeltävänä iltana halusimme valita ruokapaikan varman päälle. Niinpä teimme pöytävarauksen lähellä Times Squarea sijaitsevaan italialaiseen ravintolaan, jonka olimme jo testanneet kerran aiemmin. Paikka, Tony´s Di Napoli, on erittäin suosittu myös paikallisten keskuudessa. Ruoka on ronskia italialaista pastaruokaa ja hinta-laatusuhteeltaan loistava. Erikoista on family style -syöminen, eli kaikki annokset ovat valtavia ja tarkoitettu jaettavaksi. Tilasimme meille neljälle kaksi annosta ja emme saaneet kaikkea syötyä. Ravintolassa on huumaava meteli ja loistava tunnelma.
Ihana reissu ja ikävä New Yorkiin jää taas kaihertamaan. Olihan se tietenkin kiva tulla kotiinkin, varsinkin kun täällä on kevät puhjennut tämän viikon aikana.
Union Squarella on muuten hauska maalaistori muutamina aamuina, ainakin keskiviikkoisin ja lauantaisin.
16.5.2010
Vappumunkit
Vapusta on aikaa jo tuhraantunut, mutta tuleehan se taas ensi vuonna. Joten munkkien ohje on aina tarpeen. Olen tehnyt munkkeja tyyliin kerran aikaisemmin, ja siitäkin on aikaa vähintään 15 vuotta. Joten aika kunnostautua myös tässä.
Tein munkkeja vappuaattona töissä, ja raa'aksihan ne tietenkin jäivät. Taisi siellä joukossa olla yksi läpikypsä munkki. Mutta hyviä olivat, ja raa'at sisukset vain jätettiin syömättä. En tiedä, miten tuota paistamista pitäisi kehittää. Kyllä ne rasvassa ihan hyvän tovin porisivat ja mielestäni rasvakin oli tarpeeksi kuumaa. Seuraavalla kerralla teen munkeista reippaasti pienempiä, josko sitten kypsyisivät läpi. Eli tästä satsista ainakin 40-45 munkkia.
Munkit
30 kpl (tai 40)
0,5 litraa maitoa
50 g hiivaa
2 munaa
3 dl sokeria
1 tl suolaa
1-2 rkl kardemummaa
3 rkl aitoa vaniljasokeria
1 dl mantelijauhetta
Noin 18 dl vehnäjauhoja
250 g sulatettua voita
Paistamiseen mautonta öljyä, kuten ihan tavallista rypsiöljyä. Munkit pyöritellään sokerissa.
Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkon sokerit ja suola sekä kardemumma. Sekoita nesteeseen vielä kananmunat. Lisää sitten mantelijauhe ja vehnäjauhoja pikkuhiljaa. Jauhoja on sopivasti, kun taikina irtoaa kulhosta. Lisää sulatettu rasva. Kohota lämpimässä paikassa liinan alla noin tunti.
Vaivaa taikina hyvin, jaa osiin ja pyöräytä pulliksi. Jätä kohoamaan ja kuumenna paistorasva kattilassa. Rasva on tarpeeksi kuumaa, kun vaalea leipäpala paistuu kullanruskeaksi muutamassa minuutissa. Rasva on liian kuumaa, jos se savuaa.
Paista munkit rasvassa muutama kerrallaan, muutama minuutti per puoli. Käännä reikäkauhalla. Nosta paistuneet munkit reikäkauhalla talouspaperin päälle. Kun ylimääräinen rasva on valunut pois, pyöritä vielä lämpimät munkit sokerissa.
29.4.2010
Perunasalaatti ja vappumenu
Kävimme tänään kaupassa ostamassa vappuruoat. Ja voih, mitä kaikkia herkkuja kaupassa jo olikaan: retiisejä, varhaiskaalia, kevätsipulia, uusia perunoita, mansikoita... Ei valitettavasti kotimaisia tietenkään, mutta silti. Kesäkesäkesä, tule jo!
Olemme menossa huomenna aattona ystävien luokse iltaa istumaan ja grillaamaan. Ajattelin kantaa korteni kekoon coleslawlla ja tällä perunasalaatilla. Salaa sitä jo maistelimme ja on muuten hippasen hyvää! Käytin salaattiin uusia perunoita, koska ne ovat suurta herkkuani. Lisäksi grillaamme tonnikalapihvit, jotka marinoin tällä hyväksi havaitulla korianterimarinadillani. Töissä ajattelin paistaa työkavereille munkkeja, nam.
Klara vappen kaikki!
Perunasalaatti
Iso kattilallinen uusia perunoita
1/2 prk pikkukurkkuja
1 prk kapriksia
2 kevätsipulia
1 prk kermaviiliä
1 tl hunajaa
2 rkl majoneesia
3 tl dijonsinappia
Mustapippuria
Laita kaprikset veteen likoamaan, jotta liika suola lähtisi pois. Pese ja keitä perunat, anna jäähtyä. Lohko reiluiksi paloiksi. Pilko pikkukurkut ja kevätsipulit varsineen. Sekoita perunat, kaprikset, kurkut ja sipulit. Sekoita vielä kastikeainekset keskenään ja pyöräyttele varovasti salaatin joukkoon.
25.4.2010




