Takaisin
Matkakohde Alanya, Turkki
Upeita vuoristoteitä, aurinkoa, merta ja hyvää ruokaa! Yhdeksänkymmenentuhannen asukkaan kaunis pikkukaupunki kärsii turhaan tusinamatkailumaineestaan. Suurin osa alueella matkaavista turisteista jää suurempaan Antalyaan, jonka laitamilla myös lentokenttä on. Alanya sijaitsee siedettävän bussimatkan päässä, mutta välimatkaa on juuri sen verran, että pahin turistiryysis jää taakse.
Matkakassan poltto
Tinkiä saa ja pitää, omatunnon mukaan. Hinnoissa on usein reilusti ilmaa. Rannan tuntumassa eli turistirysäytimessä myydään krääsää perinteiseen malliin, mutta jos jotain kannattaa ostaa, se on nahka. Esimerkiksi takkeja voi teettää todella edullisesti. Valmiin vaatteen voi jopa saada mukaan ja maksaa sen koti-Suomessa pankkisiirtolomakkeella, jos matkakassaan ei halua koskea.
Hotelleissa ja kauneussalongeissa tehtävät manikyyrit ja pedikyyrit ovat puoli-ilmaisia, samoin kuin kampaamopalvelut. Paikalliset, etenkin miehet, ovat hyvin huoliteltuja kynsinauhoja myöten. Suomalaisen miehenkin kannattaa ajattaa partansa täällä vanhanaikaisesti. Hammam-kylpylä-kokemus on aivan omanlaisensa. Hammam hierontoineen on ihanan rentouttava kokemus, johon kannattaa varata koko iltapäivä. Sen jälkeen usein on niin raukea, että kunnianhimoisimmat jorausiltamat kannattaa suosiolla aikatauluttaa toiseen päivään.
Nähtävyydet
Nähtävää on rannan tuntumassa, vanhoja linnoituksia, Punainen Torni ja Alanyan venesatama. Historiasta kiinnostuneelle alun perin merirosvojen perustama kylä tarjoaa paljon ja Turkin yhdistäjän Atatürkin perintö on yhä vahvasti läsnä. Maisemat näkee parhaiten mereltä käsin ja erilaisia rannikon kiertäviä laivaretkiä järjestetään päivittäin. Edullisiin laivaretkiin kuuluu usein myös ruokailu ja juomat. Ne pysähtyvät luolilla ja niissä on mahdollisuus päästä uimaan miltei avomerellä. Omat vedet, aurinkovoide ja -lasit sekä päähine kannattaa ottaa mukaan, sillä auringonpaiste on tavallistakin rankempaa merellä.
Alanya on paljon enemmän kuin itse kaupunki ja siksi kannattaakin harkita moottoripyörän, skootterin tai auton vuokraamista. Jo kymmenen kilometrin hurautus vuorille vei vuoristopurojen, metsiköiden ja hauskojen ruokailupaikkojen luokse. Ajokin vuokraus on edullista vakuutuksineenkin. Ajokulttuuri on hyvin erilainen kuin meillä, liikennesäännöt ja -rajoitukset ovat enemmänkin viitteellisiä. Maa on hyvin korruptoitunut ja poliisit kyttäävät silmä kovana turisteja liikenteessä pimeiden sakkojen toivossa. Aja siis maltilla – ja ennen kaikkea, aja ajokunnossa!
Syöminen
Paikalliset osaavat neuvoa myös vuorten rinteille rakennettuihin luksusluokan yltiöromanttisiin ravintoloihin, joissa saat istua kirjaimellisesti vuorenjyrkänteen reunalla ja ruokailla omassa rauhassasi kaupungin levittäytyessä allasi. Arkisemmassa ruokailussa ei kannata langeta ”suomalaiset lihapullat” -myyntikyltteihin, vaan suunnata ravintoloihin, joissa näet paikallisiakin syömässä. Pataruoat ovat hyviä ja lammas usein erinomaista. Ruoka ei yleisesti ottaen ole raskasta ja kasviksia kuten munakoisoa ja tomaattia käytetään runsaasti. Yleisesti ottaen ruoka on halpaa ja sitä halvemmaksi tulee, mitä kauempana olet kaupungin vanhasta keskustasta. Hotelliravintoloissa hinnoissa on takuuvarmasti turistilisää.
Juo vesi pullotettuna. Turistiripuliin kannattaa kuitenkin varautua ottamalla matkavakuutus, sillä yksityiset terveyskeskukset ja sairaalat ovat Suomen tasoa ja vastaanotolle pääsee nopeasti.
Muita vinkkejä
Ainakin muutama vuosi sitten Mika Häkkinen ja Nokia olivat vielä maailman kovin juttu, joten varaudu keskustelemaan näistä uupumiseen asti. Räikkösestä ja Nico Rosbergista tosi ollaan varmaan nyt enemmän innostuneita. Suomalaiset ovat muutenkin hyvin siedettyjä, jopa pidettyjä, ehkäpä juuri edellä mainittujen ansiosta.
Rannat voivat olla hyvinkin täynnä, päivän kuumimpina hetkinä onkin ehkä viisainta jäädä oman residenssin uima-altaalle ja käydä rannalla aamulla. Jos lähdet kauemmas kaupungista, se kannattaa huomioida pukeutumisessa. Bikinitoppinen nainen ja paidaton mies eivät herätä suurta ihastusta huiveihin ja pitkiin hameisiin ja housuihin sonnustautuneissa, turistien kotkotuksiin vähemmän tottuneissa paikallisissa. Muslimimaahan kuitenkin on kyseessä.
Nuorelle, skandinaaviselle naiselle Alanya on varmasti yksin rasittava, mutta mies matkassa hyvä. Tyttöporukalla en lähtisi, ellei tähtäimessä olisi nimenomaan ns. lemmenloma.
Kirjoittajan profiili
Pauliina, 31
Tärkeitä asioita matkalla: Paikallinen kulttuuri ja ihmiset, ulkoilma, omatoimisuus, ruoka. Inhokki: Sikajuhlat Espanjan aurinkorannikolla.
610 kommenttia ..


<a href=http://medic-on-line.mediaplace.biz/antidepressants-medicine-usa.html><IMG>http://buycheapanafraniljerseycity.webstarts.com/medic.gif</IMG></a>
how to inject Celexa
picture of Celexa
cheapest price for Celexa cheapest usa Glendale
Celexa prescribed
canadian generic Celexa mastercard
purchase low price Celexa online no prescription fast
Celexa early pregnancy
drinking and Celexa
Celexa alkohol
alprazolam vs. Celexa
Celexa before public speaking
wellbutrin and Celexa
mixing methadone and Celexa
mix ambien and Celexa
sandoz Celexa
what is a Celexa high like
purchase Celexa sales online
Celexa .25 dosage
can you get high on Celexa Nevada
ativan Celexa
<u>Celexa yellow
</u><i>what is generic Clomipramine Fort Collins
</i>http://woodstoveforum.com/forums/newreply.php?p=132687&noquote=1
http://forum.rewal.net.pl/index.php?act=post&do=reply_post&f=13&t=108122
order clomipramine cod
fun things to do on Celexa
mylan a1 Celexa
how does Celexa affect the brain
mail order Celexa
Celexa bars street price
Celexa and depression
recreational use of Celexa
buspirone hydrochloride Celexa
Celexa drug test detection time
6 mg of Celexa
buy cheap Celexa Fresno
Celexa zanny
canadian pharmacy generic Clomipramine Henderson
buy cheap Celexa North Carolina
Celexa taper
Celexa muscle pain
<u>Celexa and bipolar
</u><i>Celexa side effects addiction
</i><b>online purchase Celexa low prices in usa
</b>Celexa and epilepsy
does Celexa cause weight loss
buy cheap Celexa
canadian drugs generic Celexa Iodide at lower price
compare generic Celexa online uk
Celexa Sr achat
Celexa and hydrocodone USA
taking Celexa during pregnancy
donde puedo comprar Celexa online without prescription
1 mg Celexa
mixing codeine and Celexa
Celexa and children
Celexa blood pressure in Delray Beach
how to take Celexa to get high
<u>Celexa drogue
</u><u>Celexa memory loss
</u>what is generic Celexa kaufen ohne rezept Kitchener
1 mg of Celexa
order Celexa bars
Celexa anxiety
order generic Celexa mastercard
buy Celexa no perscription
<a href=http://buycheap-ciloxan.webs.com>Buy cheap Ciloxan</a>