Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Autot ja liikenne
Takaisin

13.5.2009

Voiko veneen vahata autovahalla?

Kevään korvalla on aika vahata vene, jotta sen pinta pysyy hyvänä ja jälleenmyyntiarvo säilyy. Autovaha käy myös veneisiin, mutta mitä pitää ottaa huomioon vahaa valitessa?

Sama vaha saattaa sopia niin vesillä kuin maanteilläkin kulkevan moottoriajoneuvon vahaukseen. Ennen kuin ryhtyy vahaushommiin, kannattaa kuitenkin vilkaista hieman purkin käyttöohjetta.

- Yleensä kaikissa tuotteissa kannattaa katsoa, onko käyttöohjeessa sanottu mitään veneestä, Korrekin tuotekehityskemisti Kim Lindqvist neuvoo.

Veneen materiaali on ratkaisevaa. Lasikuitu- ja alumiiniveneille sopivat jotkut vahat ja esimerkiksi monia auton painepesuun käytettäviä aineita voi käyttää myös veneille. Mikäli erehtyy vahaamaan veneen väärällä aineella, voi myöhemmin koitua hankaluuksia. Jos esimerkiksi lasikuituvenettä vahaa silikoniöljyä sisältävällä vahalla, voi veneen pinnan paikkaus hankaloitua.

Mitkä pinnat vahataan?

Autoa suositellaan vahattavaksi kahdesti vuodessa, mutta veneelle riittää vähempi. Perinteisesti vene vahataan Suomessa keväisin.

- Kun venekärpänen alkaa surista, aurinko paistaa ja vesille lasku lähestyy, kannattaa suunnitella vahausta, Lindqvist opastaa.

Pääosin veneestä vahataan kyljet ja pystysuorat pinnat. Kun veneen puhdistaa ja vahaa, saadaan vesille siisti ja näyttävä vene.

- Kävelypintoja ei kannata vahata, sillä ne voivat tulla hyvin liukkaiksi, Lindqvist opastaa.

Veneilykauden aikana osa harrastajista vahaa uudelleen esimerkiksi kansirakenteita.

- Jos veneen vahakäsittelyn jättää tekemättä, pinta haperoituu ja veneen jälleenmyyntiarvo laskee merkittävästi ulkonäön rapistuessa, Lindqvist kertoo.

Apuvälineet helpottavat

Oikeanlaiset apuvälineet tekevät vahauksen helpommaksi. Veneen vahauksessa apuvälineinä voi käyttää samoja mikrokuituliinoja kuin auton käsittelyssäkin. Mikäli omistaa ison veneen, kannattaa harkita vahauslaitteen hankkimista.

Aikaa kannattaa varata runsaasti, sillä vahaukseen saa kevyesti kulumaan parikin viikonloppua. Kun Suomessa veneen vahauskausi alkaa, ilma on yleensä vielä hyvin viileä ja siksi vahaukseen on varattava enemmän aikaa. Toiset vahat vaativat sen, että ne ehtivät kuivua kokonaan. Silloin vahaukseen tarvitaan enemmän aikaa, koska ison veneen pinta ei ehdi lämmetä kylmien öiden jälkeen kovin nopeasti, vaikka aurinko päivisin paistaisikin.

Veneilyä itsekin harrastavan tuotekehityskemisti Linqvistin oma vahausvinkki tälle keväälle on fenderien eli lepuuttajien huoltaminen.

- Vahasin kliinerityyppisellä vahalla lepuuttajat ja lopputuloksesta tuli oikein hyvä. Vahakäsittely antaa hyvän suojan niille ja ne pysyvät puhtaana kauemmin ja myöhemmin käsittelyn voi uusia.

 

Artikkelin on tuottanut Berner.

Katso myös

Uusimmat videot