Terveys- ja lääkäriasemien ovet käyvät tiuhaan tahtiin, kun influenssa-aalto kurittaa Suomea. Pisaratartuntana leviävä vitsaus iskee jopa joka viidenteen suomalaiseen. Jälkitauteina sairastetaan niin keuhkokuumetta, poskiontelontulehdusta kuin välikorvatulehdustakin. Mutta voiko viruksen aiheuttamalta taudilta välttyä kotikonstein?
Jokavuotinen influenssa-aalto saapuu Suomeen niinkin kaukaa kuin Aasiasta. Se tarttuu herkästi pisaratartuntana ja iskee erityisen hanakasti lapsiin ja vanhuksiin. Hyvällä käsihygienialla voi sairautta yrittää välttää ja moni vannoo C-vitamiinivalmisteiden, appelsiinien ja valkosipulin nimeen. Yhä useampi ottaa influenssarokotteen. Rokotteita täytyy muuttaa joka vuosi, sillä influenssavirus muuttaa itseään sukkelasti.
Rokotus kannattaa ottaa jo loka-marraskuussa ennen epidemian saapumista Suomeen tammi-huhtikuussa. Jos taas on matkustamassa eteläiselle pallonpuoliskolle, rokotus kannattaa hakea jo keväällä. Influenssa on kansainvälinen kiusa, joten reissaajan kannattaa ottaa se osaksi matkarokotuksiaan.
Terve aikuinen ei välttämättä koe influenssarokotetta tarpeelliseksi, mutta riskiryhmille siitä voi olla korvaamatonta hyötyä, sillä jälkitaudeista esimerkiksi keuhkokuume ja sydänongelmat voivat olla vanhuksille kohtalokkaitakin. On arvioitu, että rokote vähentää influenssalle alttiiden väestöryhmien sairaalahoitoa jopa 40-70 prosenttia ja kuolleisuutta 50–70 prosenttia.
Herkkänahkainen pelastaja
Sairaanhoitaja antaa pistoksen hujauksessa, mutta rokotteen saamiseksi terveysasemalle on nähty vaivaa. Influenssarokotteiden kuljettaminen Suomeen on haasteellista. Rokote vaatii tiukasti rajatun kuljetus- ja säilytyslämpötilan koko käsittelyketjun ajan, jotta sen teho ei häviä. Matka Suomeen taittuu joko ilma- tai maanteitse ja pakkaamisella ja valvonnalla varmistetaan, että kylmäketju säilyy katkeamattomana tehtaalta rokotettavalle saakka.
- Rokotetta tulee säilyttää kaikissa käsittelyketjun vaiheissa + 2 - + 8 celsiusasteen lämpötilassa, kertoo lääketukku Tamron logistiikkajohtaja Markku Juhola.
- Suurimmat rokote-erät tulevat maahan lämpötilasäädellyillä ja –kontrolloiduilla kuljetuksilla, joissa erillinen laite huolehtii siitä, että lämpötila on oikea. Tarvittaessa matka-ajalta voidaan tulostaa myös raportit, joista varmistetaan että lämpötila on pysynyt annetuissa rajoissa. Pienemmissä erissä pakkauslaatikoiden sisällä on tarvittava määrä kylmävaraajia ja pakkauksessa on mukana niin kutsutut lokkerit, joilla varmennetaan oikean lämpötilan pysyvyys kuljetusketjun aikana. Yksinkertaisimmat loggerimallit kertovat, onko säädetty lämpötila ylittynyt tai alittunut. Tarkempi malli taas kertoo mittarilukuina koko kuljetusketjun minuutti minuutilta. Sen tiedot puretaan tietokonejärjestelmään, jonka avulla tuotetaan raportti kuljetuksesta, Juhola esittelee valvonnan tarkkuutta.
- Jos lämpötila ei jostain syystä ole pysynyt annetuissa rajoissa, erän toimittaminen eteenpäin pysäytetään ja tutkitaan, olisiko se mahdollista kuitenkin vapauttaa myyntiin. Onneksi näitä kylmäketjun katkeamisia tapahtuu erittäin harvoin.
Yötä päivää
Influenssarokotteiden matka rokotettaville alkaa Tamron Vantaan keskusvarastolta, josta ne jatkavat matkaansa rekka-autoilla Tampereen ja Oulun aluepalvelukeskuksiin. Sieltä rokotteet matkaavat ensin runkojakeluna suurimmille paikkakunnille ja sieltä edelleen jakeluautoilla apteekkeihin, sairaaloihin ja terveyskeskuksiin. Teknisten valvontalaitteiden lisäksi onnistunut kuljetus ja käsittely vaatii tarkkuutta, ripeyttä ja huolellisuutta kuljettajilta ja varastotyöntekijöiltä. Jotta kuljetukset kulkevat ajallaan, Tamron varastoilla paiskitaan töitä useassa vuorossa.
- Suomalaiset voivat olla siinäkin suhteessa turvallisin mielin, että Etelä-Suomi ei ole tässä paremmassa asemassa, vaan rokotteet saadaan tarvittaessa nopeasti kaikkialle maahan, lupaa logistiikkajohtaja.
Flunssa vai influenssa?
- Vaikka puhekielessä flunssa ja influenssa menevätkin usein sekaisin, on kyseessä kaksi eri sairautta. Flunssa on yleisnimitys yli kahdensadan erityyppisen viruksen aiheuttamalle taudille, jonka oireet ovat nuha, kurkkukipu ja lämmönnousu.
- Rajuoireisempi influenssa taas on joko A- tai B-viruksen aiheuttama sairaus, joka usein vie uhrinsa vuodepotilaaksi.
- Suomessa influenssarokotteen saavat maksutta kaikki yli 64-vuotiaat sekä kaikki perusterveet 6-35 kuukauden ikäiset lapset. Myös kroonisista sydänsairauksista kärsivät, astma- ja diabetespotilaat rokotetaan ilmaiseksi. Osa työnantajista sen sijaan tarjoaa rokotteen henkilökunnalleen vähentääkseen sairauspoissaoloja, mutta suojan voi käydä ottamassa myös omalla kustannuksellaan.
Artikkelin on tuottanut Tamro