Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Arki
Takaisin

14.3.2011

Viuh, tömps ja auts - näin jäisellä kadulla pysyy pystyssä

Jokainen meistä tuntee varmasti jonkun, jonka jalka on tänä talvena livennyt jäisellä kadulla. Useimmiten yhteentörmäyksestä kadun kanssa selviää mustelmilla, mutta tuloksena voi olla myös vakavampia vammoja. Jos loukkaantumisen vuoksi päätyy lääkärin hoitoon, liukastuminen voi tulla kalliiksi.

Viuh, tömps ja auts. Tänä talvena Suomen kaduilla on liukasteltu ja kaatuiltu tavallista enemmän. Useimmiten jäiseen maahan kolahtavat kipeimmin lonkat, nilkat, ranteet tai pää.

- Viime aikojen poikkeusolosuhteet ovat lisänneet sekä liukastumisia että muita olosuhteista johtuvia tapaturmia. Ihmiset eivät selkeästikään ole osanneet varautua näin liukkaisiin keleihin, arvioi henkilövakuutusten tuotepäällikkö Päivi Vuorenmaa Tapiolasta.

Yli 65-vuotiaat saavat liukkailla keleillä eniten vakavia vammoja, mutta niitä sattuu nuoremmillekin. Yksi keino matkata turvallisemmin on kiireen välttäminen. Kun laittaa vauhdilla tossua toisen eteen, vahinkoja sattuu helpommin. Myös turvallisempaa kaatumista voi harjoitella, mutta harva muistaa kaatuessaan, ettei kädellä kannattaisi ottaa vastaan.

- Talvikeleihin sopivista jalkineista ja kenkien pohjiin kiinnitettävistä liukuesteistä olisi apua. Liukuesteiden käyttö taitaa kuitenkin olla suositumpaa iäkkäiden ihmisten keskuudessa, vaikka ne tarjoaisivat pitoa nuoremmillekin.

Kaatuminen tulee kalliiksi

Liukkaalla kadulla kaatuminen saattaa kolauttaa itsetunnon ja kropan lisäksi myös kukkaroa. Jos loukkaa itsensä pahasti, seurauksena voi olla useampiakin lääkärikäyntejä.

- Korvaussummat voivat vaihdella kymmenistä euroista jopa tuhansiin euroihin. Kalleimpia vammoja ovat lonkkamurtumat ja päävammat. Pahimmat kustannukset tulevat työikäisille, jos he eivät enää pysty tapaturman jälkeen palaamaan töihin, Vuorenmaa kertoo.

Jäisten katujen hiekoittaminen on yksi tapa ehkäistä liukastumisia. Jos kiinteistön omistaja ei ole huolehtinut liukkauden torjunnasta sääolosuhteiden edellyttämällä tavalla, liukastuminen korvataan kiinteistön vakuutuksesta.

- Ensisijainen vastuu on kiinteistön omistajalla. Jos liukkauden torjumisesta on kuitenkin huolehdittu asianmukaisesti, kustannukset saattavat jäädä liukastuneen henkilön itsensä kontolle. Silloin korvaukset maksetaan tapaturmavakuutuksesta, matkavakuutuksesta tai sairaskuluvakuutuksesta.

Katso aiheeseen liittyvä video tästä

Artikkelin on tuottanut Tapiola.

Katso myös

Uusimmat videot