Ekobuumi on tullut myös keittiöihin. Ruoka- ja keittiömaailmassa vallitsevat suuret megatrendit ovat nostaneet pinnalle herkuttelun lisäksi raaka-aineiden terveellisyyden ja ekologisen jalanjäljen. Kotimaiset tuotteet maistuvat nyt suomalaisille, ja laadusta ollaan yhä valmiita maksamaan.Kasviksia ja kasvisruokia ostetaan ja valmistetaan aikaisempaa hanakammin, ja eksoottisemmatkin raaka-aineet bataatista sokeriherneisiin löytävät säännöllisesti tiensä myös suomalaisten ostoskoreihin.
Terveellisyyden lisäksi kuluttajat arvostavat ruoassa myös kotimaisuutta, joka useimmille merkitsee yhä laadukkuutta ja puhtautta. Suomessa valmistettujen tuotteiden ostaminen myös tukee ekologisuutta.
- Suomessa tehdyt tuotteet, joiden raaka-aineet ovat kotimaisia ja kuljetusmatkat lyhyitä voivat olla elintarvikkeissa ekologinen valinta, toteaa ruokatalo Kasvis Gallerian myynti- ja markkinointipäällikkö Mervi Wahlroos.
Vaikka ruokatrendeissä noudatetaankin eettisiä arvoja, ruoan hyvää makua ei ole unohdettu. Oikeissa käsissä ja hyvin valmistettuna terveellinen ja ekologinen ruoka on herkullista.
- Terveellisyys ei tarkoita sitä, että kasvisruokien mausta pitäisi tinkiä. Esimerkiksi meidän tuotteemme ovat kotimaisia, kasviksiin pohjautuvina ruokia. Hyvän maun antavat tuoreet juurekset, vihannekset ja marjat. Kasvis Gallerian tuotteissa käytetään myös aitoja maitotaloustuotteita, jotka pehmentävät makuja ja tuovat täyteläisyyttä.
Kotimaiset juurekset nousukurssissaElintarvikkeiden ja raaka-aineiden hintojen noususta puhutaan paljon, ja muuttuneet hintalaput ovat saaneet myös monen kuluttajan tarkistamaan ostotottumuksiaan. Wahlroos ei kuitenkaan usko, että kohonneet hinnat vähentäisivät laadukkaiden tuotteiden suosiota.
- Kuluttajat ovat entistä hintaherkempiä sen suhteen, mistä kaikesta he ovat valmiita maksamaan. Normaalista arkiruoasta ei välttämättä haluta maksaa aikaisempaa enemmän, vaan hinnalle halutaan enemmän vastinetta. Puhtaista, laadukkaista ja kotimaisista tuotteista ja raaka-aineista haetaan elämystä arkeen, Wahlroos tiivistää.
Jos kotimaisten kasvisten talvea kohti kohoavat hinnat hirvittävät, Wahlroos neuvoo keräämään ostoskoriin Suomen talven sesonkiruokaa eli juureksia.
- Esimerkiksi lantut, porkkanat ja punajuuret ovat usein unohdettu raaka-aine, mutta ne ovat maukkaita myös talvella. Kotimaiset juurekset ovat ravintolamaailmassa nouseva trendi.
Valmisruoat pelastavat herkkusuunkin
| |
| Kaaligratiini | |
Laadukkaasta ruoasta nauttiminen ei tarkoita sitä, että ennen ateriaa pitää huhkia keittiössä tuntitolkulla. Kiireisen tai keittotaidottoman kulinaristin pelastus ovat valmisateriat, joiden valikoimasta löytyy jo tuotteita vaativampaakin makuun.
- Valmisruoissa laadukkaat tuotteet ja kasvisruoat ovat nouseva trendi. Esimerkiksi suurin osa meidän tuotteistamme käy joko koko ateriasta tai niitä voi käyttää lisukkeina, Kasvis Gallerian myynti- ja markkinointipäällikkö Mervi Wahlroos kertoo.
Kasvis Galleria toi syyskuun alussa markkinoille kaksi herkullista kasvisgratiinia, jotka tarjotaan kuluttajille tuoreina eikä pakastettuina. Gratiinit saavat makunsa perinteisistä, suomalaisista raaka-aineista.
- Juuresgratiinissa on raaka-aineina lanttua, porkkanaa, palsternakkaa ja sipulia, ja kaaligratiinissa kukka- ja parsakaalia. Raaka-aineet ovat reiluina lohkoina, ja tuotteissa on käytetty myös aitoa kermaa ja juustoa eli ne sopivat hyvin syysiltojen herkutteluun.
Artikkelin on tuottanut Kasvis Galleria Oy