Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Terveys ja hyvinvointi
Takaisin

15.10.2009

Uutta apua diabeteksen hoitoon

Diabetes on Suomessa vakava ongelma sekä kansanterveydellisesti että kansantaloudellisesti. Sitä hoidetaan lääkkeillä, joista ei kuitenkaan ole ehkäisemään liitännäistauteja. Nyt apua etsitään luonnonaineista: tieteellisen tuen saaneella berberiinillä on suotuisia vaikutuksia sekä verensokeriin että veren rasvoihin. Sen on myös todettu tehostavan diabeteslääkitystä, joten berberiinin käyttäjien lääkeannoksia voitaisiin pienentää.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana suomalaisten kakkostyypin diabeetikkojen määrä on räjähtänyt vajaasta 200 000:sta yli 300 000:een. Syitä määrän kasvuun ei tiedetä tarkkaan, mutta perinnölliset tekijät ovat yksi syy taudin taustalla.

- Osa suomalaisista kantaa diabetesgeeniä. Uskon kuitenkin, että pääasiallinen syy taudin puhkeamiseen on virheellisissä elintavoissa eli väärissä ruokailutottumuksissa ja liian vähäisessä liikunnassa, toteaa tohtori Matti Tolonen.

Diabetes on paitsi haitta elämänlaadulle, myös suuri kansanterveydellinen ja kansantaloudellinen ongelma. Sitä hoidetaan pääasiassa lääkehoidolla, kun taas elintapahoidot ovat Tolosen mukaan jääneet lapsipuolen asemaan.

- Lääkehoito alentaa kohonnutta verensokeria, mutta valitettavasti se ei ehkäise liitännäistauteja, kuten muutoksia silmissä, valtimoissa, hermoissa ja munuaisissa. Pelkkä verensokerin alentaminen ei riitä, vaan pitää myös vaimentaa tulehdusta, sillä diabetes on luonteeltaan tulehdustauti. Tähän tarvitaan uusia hoitokeinoja.

Apua luonnonaineista?

Diabetekseen ei ole toistaiseksi löytynyt taudinkulkua hillitseviä hoitokeinoja, eikä se ole tohtori Matti Tolosen mukaan lääketeollisuuden intresseissäkään.

- Lääketeollisuus pyrkii kehittämään lääkkeitä, joita ihmiset joutuvat käyttämään lopun ikäänsä. Taloudelliset intressit vaikuttavat tähän asiaan ratkaisevasti, Tolonen sanoo.

Diabeteksen tulehdusta pystytään hillitsemään monilla luonnonaineilla, kuten esimerkiksi karnosiinilla, ubikinonilla, e-epa-kalaöljyllä sekä berberiinillä, joka on Suomessa yksi uusimmista ravintolisistä. Berberiini on kasvista eristetty luonnonaine, joka vaikuttaa edullisesti sokeritasapainoon ja alentaa kohonnutta verensokeria yhtä tehokkaasti kuin diabeteslääkkeet. Se myös vähentää sokerin imeytymistä suolista vereen ja tehostaa insuliinin vaikutusta.

- Luonnonaineista voi olla merkittävää apua diabeteksen lisätautien ehkäisyssä. Esimerkiksi berberiiniä on testattu yhdessä diabeteslääkkeiden kanssa, ja sen on todettu tehostavan niiden vaikutusta ja vähentävän sivuvaikutuksia. Berberiiniä käyttämällä lääkeannoksia voitaisiin pienentää ja saada yhtä hyvä teho pienemmillä sivuvaikutusriskeillä.

Tiede tukee kansanlääkintää

Berberiiniä on käytetty luonnonlääkkeenä jo 2000 vuoden ajan Kiinassa, Intiassa, Koreassa ja Amerikan intiaanien keskuudessa. Länsimaiden tietoisuuteen se nousi kymmenisen vuotta sitten, kun kiinalaisissa tutkimuksissa havaittiin suotuisia vaikutuksia verensokeriin ja veren rasvoihin.

- Kun kiinalainen tutkimus julkistettiin, koko maailmassa käynnistyi laaja, vilkas tutkimus berberiinistä. Nyt länsimaisetkin tutkijat ovat kyenneet osoittamaan kiinalaisten tutkijoiden havainnot oikeiksi, tohtori Matti Tolonen kertoo.

Diabetes on tällä hetkellä vakava kansanterveysongelma, sillä 1950-luvulla kakkostyypin diabeetikkoja oli vain 5000, nyt diagnosoitujen tapausten määrä on noussut 300 000:een. Tolonen arvelee, että berberiinistä voisi olla laajemminkin hillitsemään diabeteksen leviämistä Suomessa, sillä sitä on turvallista käyttää ja helppo hankkia apteekeista tai luontaistuotekaupoista.

- Eniten berberiiniä tarvitsevat ne, joilla on jo todettu diabetes tai häiriintynyt sokeri- tai rasva-aineenvaihdunta. En usko, että perusterveet ihmiset alkavat käyttää sitä, mutta riskiryhmille se olisi erinomainen, ennaltaehkäisevä ravintolisä. Riskiryhmiin kuuluvat ihmiset, joiden lähisuvussa esiintyy diabetesta.

 

 
Länsimaiden tietoisuuteen berberiini nousi kymmenisen vuotta sitten, kun kiinalaisissa tutkimuksissa havaittiin suotuisia vaikutuksia verensokeriin ja veren rasvoihin.



Artikkelin on tuottanut Oy Bio-Vita Ab.

Katso myös

Uusimmat videot