Modernin organisaation esimies pitää itseään työntekijöidensä palvelijana, joka luo työntekijöilleen kehitysmahdollisuuksia eikä hengitä niskaan. Kannustava ja tukeva esimies edistää sitä, että työyhteisössä koetaan työn imua. Parhaimmillaan tyytyväinen työntekijä tuntee työssään omistautuneisuutta ja tarmokkuutta useita kertoja viikossa. Jos työpaikalla on myönteinen ja kannustava ilmapiiri, maistuu työntekokin makeammalta. Silloin saatamme kokea työskennellessämme työn imua, joka syntyy tarmokkuuden, omistautumisen ja uppoutumisen tiloista. Silloin työ on haastavaa, ja siitä saa myös riittävän tunnustuksen. Työn imua synnyttävät sellaiset työolot tai -voimavarat, jotka tyydyttävät henkisiä perustarpeitamme.
– Työn imua voi kokea työssä, joka ei ole kontrolloitua eikä valvottua vaan siinä voi käyttää omaa harkintaansa sekä osaamistaan. Työyhteisöön on kiva tulla aamuisin, ja työpanostuksemme huomataan siellä. Työssämme on mahdollisuus kokea riittäviä onnistumisen tunteita, ja meillä on mahdollisuus kehittyä siinä, Työterveyslaitoksen työhyvinvoinnin tutkija Jari Hakanen luettelee työn imua synnyttäviä työn piirteitä.
Työpaikan ilmapiiri on jokaisen meidän vastuulla. Esimiehellä on kuitenkin oleellinen rooli työntekijöiden tukemisessa, jotta heillä olisi mahdollisuus kokea työssään mielekkyyden ja onnistumisen tunteita.
– Esimies on perinteisen vastuuttavan roolinsa rinnalla ikään kuin työyhteisönsä palvelija: nöyrä, aito ja omat virheensä myöntävä. Alaisiinsa luottava esimies antaa jokaiselle tilaa toteuttaa työtään omien taitojensa, harkintansa ja kokemuksiensa mukaisesti. Hän myös huolehtii, että kaikilla on kehitysmahdollisuuksia ja hyvät työn tekemisen edellytykset. Esimiehellä pitäisi olla kanttia antaa kunnia omalle porukalleen ja luoda työntekijöilleen tunne, että ponnistelut kannattavat, ja niistä saa riittävän tunnustuksen.
Työn imua voi kehittää itse Työn imun kehittämiseen on monia tapoja. Erityisesti pitkään samaa työtä tehneen kannattaa aika ajoin pohtia syitä työnsä tekemiseen: mitä työ merkitsee, ja missä asioissa on kehittymismahdollisuuksia. Uudenlaiset näkökulmat omaan työhön mahdollistavat työn imun.
– Parhaita hetkiä työssämme ovat sellaiset onnistumisen kokemukset, jotka ovat vaatineet ponnisteluja. Rutiinit tappavat usein parhaan onnistumisen kokemuksen, vaikka ne helpottavatkin arjen sujumista, Hakanen toteaa.
Vaikka me suomalaiset olemmekin hyviä purnaamaan, tutkimusten mukaan näyttää selkeästi myös siltä, että pidämme työstämme ja yhdessä tekemisestä. Jokainen voisikin pohtia, kuinka myönteistä ilmapiiriä on mahdollista levittää ympärilleen.
– Esimerkiksi asiakaspalvelutyöntekijä voi heittäytyä antaumuksella ratkaisemaan asiakkaan ongelmaa. Vastineeksi hän saa kiitollisen asiakkaan. Kiitollisuus puolestaan lisää hyvää mieltä, ammattiylpeyttä ja kannustaa jatkossakin tekemään paremmin.
Työn imua voi selvittää testillä Vaikka jokainen meistä tuntee itsensä toisinaan arjen kiireissä väsyneeksi ja kyllästyneeksi, ei se kuitenkaan tarkoita, ettei työssään kokisi työn imua. Sitä voi testata esimerkiksi Työterveyslaitoksen kehittämällä verkkotestillä, jossa jokainen voi peilata omia kokemuksiaan tutkijoiden käsityksiin yleisestä tilanteesta. Median uutisoimista irtisanomisista huolimatta tutkija ei pidä suomalaisten työpaikkojen tilannetta huolestuttavana.
– Tutkimustemme mukaan kolme neljästä kokee tarmokkuuden ja onnistumisen tunteita muutamia kertoja viikossa. Minusta tilanne voisi toki olla vieläkin parempi, Työterveyslaitoksen tutkija Jari Hakanen huomauttaa.
Työn imu –testi osoitteessa
http://www.ttl.fi/fi/tyohyvinvointi/tyon_imu/testi/Sivut/default.aspx Artikkelin on tuottanut Työterveyslaitos.