Jos kodissa sattuu tulipalo tai muu vahinko, vakuutus usein korvaa rahalliset menetykset. Vakuutus ei kuitenkaan korvaa tunnearvoa tai tuo menetettyjä esineitä takaisin. Yhä useampi suomalainen säilyttää sekä rahallisesti että tunnearvoltaan arvokkaita esineitä turvakaapissa, joka suojaa niin tulelta kuin murroiltakin.Joulu on tunnelmallisen kynttilänvalon ja läheisten luo tehtyjen vierailujen aikaa. Kääntöpuolelta saattaa kuitenkin löytyä myös ikäviä asioita: varomaton kynttilöiden käsittely voi pahimmillaan johtaa tulipaloon, ja pyhien aikana tyhjillään oleva koti voi houkutella murtovarkaita.
- Suomalaiset osaavat melko hyvin varautua vahinkojen sattumiseen esimerkiksi palovaroittimilla ja vakuutuksilla. Useimmiten vahingoilta suojataan ihmisten lisäksi kodin arvokkaimmat tavarat, kuten esimerkiksi korut tai taulut, kertoo kodin turvallisia säilytysratkaisuja valmistavan Kaso Oy:n liiketoimintajohtaja Jari Ketola.
Kun kotona sattuu esimerkiksi tulipalo, vakuutus korvaa rahallisesti arvokkaan omaisuuden. Esimerkiksi perintöesineiden tai vanhojen valokuvien tunnearvoa ei kuitenkaan pysty kuittaamaan rahalla.
- Vakuutusyhtiöiden mukaan monille ihmisille pahin tilanne on se, jos esimerkiksi tulipalossa tuhoutuu valokuvia tai muita muistorakkaita esineitä. Esimerkiksi vaatteiden tai muun käyttötavaran tuhoutuminen ei ole ongelma, koska niitä saa uusia, mutta muistoja vakuutusyhtiöt eivät pysty tuomaan takaisin.
Turvallinen säilytyspaikka
|
Turvakaappi eteisessä.
|
Suurin osa suomalaisista turvaa mahdollisen vahingon varalta omaisuutensa rahallisen arvon vakuutuksella. Yhä useampi kiinnittää kuitenkin huomiota myös omaisuusvahinkojen ennaltaehkäisyyn, ja panostaa arvokkaiden esineiden turvalliseen säilytykseen.
- Murto- ja palosuojattu turvakaappi on hyvä paikka säilyttää tavaroita, joilla saattaa olla sekä rahallista arvoa että tunnearvoa. Tärkeiden papereiden, sopimusten ja perintöesineiden lisäksi kaappiin voi säilöä myös vanhoja valokuvia, negatiiveja tai päiväkirjoja, joita ei voi korvata rahallisesti, Ketola sanoo.
Turvakaapin ei tarvitse enää merkitä jykevää, teräksistä kassakaappia, jonka panssarioven taakse kätketään suvun perintöjalokivet. Nykyään tarjolla on myös muuhun sisustukseen sointuvia kaappeja, jotka toimivat säilytysratkaisuna kaikille kodin tärkeille asioille.
- Tekemämme tutkimuksen mukaan yhdeksän ihmistä kymmenestä on sitä mieltä, että he eivät tarvitse kassakaappia kotiin, koska eivät ole rikkaita. Turvallista säilytyspaikkaa kaipaavat sen sijaan kaikki, Ketola toteaa.
- Turvakaappiin voi koota keskitetysti kodin tärkeät esineet ja tavarat samalla tavalla kuin esimerkiksi siivouskaapissa on kaikki siivoukseen liittyvät tarvikkeet. Omassa kodissani olevaan turvakaappiin olen säilönyt rahallisesti arvokkaiden asioiden lisäksi muun muassa turvakoodit, passit, henkilökortit, vakuutuskirjat ja verotusta varten säilytettävät kuitit.
Hyvän sijoituspaikan turvakaapille voi kukin määrittää oman kotinsa sisustuksen mukaan. Kätevintä on kuitenkin pitää kaappi käden ulottuvilla.
- Jos kaappi on piilossa esimerkiksi jossain varaston perukoilla, sitä ei luultavastikaan tule käytettyä. Kaapin voi hyvin laittaa näkyvällekin, sillä sen voi sopeuttaa muuhun sisustukseen niin, että se näyttää aivan normaalilta kaapilta, kertoo Jari Ketola Kaso Oy:stä.
Faktaa:
- Valvomatta palamaan jätetyt kynttilät, huolimattomasti sijoitetut tai heikkolaatuiset ulkoroihut ja uudenvuoden ilotulitteet tekevät palovahinkoihin piikin joulun aikaan. Kynttilöistä, roihuista ja ilotulitteista aiheutui viime vuonna yhteensä nelisensataa tulipaloa.
- Kotien paloturvallisuuden suhteen Suomessa luotetaan pääasiassa palovaroittimiin. Sammutuspeite tai vaahto- tai nestesammutin löytyy vain keskimäärin joka toisesta kodista.
Lähde: Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEKArtikkelin on tuottanut Kaso Oy