Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Arki
Takaisin

8.3.2011

Taloyhtiön yhteinen laajakaista säästää lompakkoa

Yhä useampi käyttää päivittäin internetiä monenlaisiin asioihin. Esimerkiksi monipuolisten tv- ja viihdepalvelujen käyttö laajakaistaliittymän kautta omassa kotitelevisiossa lisääntyy koko ajan. Monipuolistunut netinkäyttö vaatiikin laajakaistaverkolta suurta kapasiteettia ja nopeutta. Yksi mahdollisuus on hankkia taloyhtiöön yhteinen valokuituverkko, jonka kautta asukkaat saavat käyttöönsä nopean laajakaistan.

Laajakaistayhteyden käyttäminen on monelle arkipäivää. Koska useammissa kodeissa on jopa useita tietokoneita samaan aikaan päällä, tarvitaan laajakaistayhteydeltä suurta kapasiteettia. Uuden tekniikan valokuitukaapeli on verkko, joka tuo kaikille taloyhtiön asukkaille nettiyhteyden kotiin. Yhteishankinta pienentää myös kustannuksia.

– Valokuidusta voidaan nyt ensimmäisen kerran puhua aidosti monipalveluverkkona, sillä sen avulla kotiin saadaan niin laajakaista-, tv-, viihde- kuin puhepalvelutkin. Koska palvelutarjonta lisääntyy ja monipuolistuu koko ajan, ei perinteinen nettiyhteys enää riitä, Soneran myyntijohtaja Esko Korkalo kertoo.

Nettilasku pieneni huomattavasti

Asunto-osakeyhtiö Espoon Rantakalliossa päädyttiin yhteisen verkon hankintaan vuonna 2010. Aiemmin jokainen asukas oli hankkinut itse oman nettiliittymänsä. Viime vuoden heinäkuussa voimaan tullut asunto-osakeyhtiölaki helpotti asioiden päättämistä, koska lain mukaan nyt yhtiökokouspäätöksiin tarvitaan osakkaiden äänienemmistö.

– Verkko on toiminut luotettavasti, ja sen kapasiteetti riittää monenlaiseen käyttöön. Koska talossa on erilaisia asukkaita, käytetään täällä nettiä moniin asioihin. Verkossa täytyy onnistua niin verkkopankkimaksaminen, sähköpostin kirjoittaminen, musiikin lataaminen kuin pelien pelaaminenkin, Asunto-osakeyhtiö Espoon Rantakallion hallituksen puheenjohtaja Veijo Honkanen toteaa.

Honkanen kertoo, että taloyhtiön yhtiökokouksessa päätettiin kaikille asukkaille sama laajakaistayhteyden perusnopeus. Sen lisäksi jokainen asukas voi halutessaan hankkia itselleen lisänopeuksia. Lisänopeudet ovat yhteisen verkon vuoksi tavallista edullisempia.

– Meidän talouden käyttöön riittää perusnopeus. Meillä laajakaistayhteyden nopeus kaksinkertaistui, ja lasku on nyt vain neljäsosan siitä, mitä se oli aiemmin, Honkanen sanoo.

Pienentyneiden kulujen lisäksi valokuituverkko tarjoaa muita uudenlaisia käyttömahdollisuuksia.

– Esimerkiksi kiinteistöautomaatio on mahdollista yhdistää huoltoyhtiön valvomoon, josta laajakaistayhteyden kautta voidaan tehdä säädöksiä ja tarkkailua, Honkanen toteaa.

Viihdepalvelut kasvava trendi

Soneran myyntijohtaja Esko Korkalo kertoo, että palveluiden monipuolistuminen ja lisääntynyt tarjonta vaativat laajakaistaverkolta paljon. Siitä syystä esimerkiksi uudiskiinteistöihin ei enää asenneta vanhaa kuparitekniikkaa lainkaan.

– Vanhalla kuparitekniikalla toteutettu verkko ei enää kunnolla riitä kaikkiin käyttötarkoituksiin. Esimerkiksi erilaisten viihdepalveluiden käyttö, kuten elokuvien vuokraaminen ja musiikin lataaminen, lisääntyy koko ajan, Korkalo selventää.


Artikkelin on tuottanut TeliaSonera.

Katso myös

Uusimmat videot