Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Asuminen ja rakentaminen
Takaisin

29.5.2009

Taloustilanne vilkastutti asumisoikeusmarkkinoita

Oma koti on monen suomalaisen unelma. Epävarman taloustilanteen myötä katse on kääntynyt pois omistusasuntomarkkinoilta, ja yhä useampi haluaa hankkia asumisoikeusasunnon. Eniten kysyntää on pienemmistä asunnoista, mutta riittääkö koteja kaikille hakijoille?

Asuntomarkkinoita hidastanut epävarma taloustilanne on tehnyt hyvää asumisoikeusasuntomarkkinoille. Suomalaisten into hankkia omistusasunto kilpistyy aikaisempaa useammin haluttomuuteen tehdä isoja investointipäätöksiä tai kieltävään lainapäätökseen. Asumisoikeusasunnoista puolestaan on tullut nyt entistä halutumpaa tavaraa.

- Asumisoikeusasuntojen hakijoiden määrä on kasvanut ja toisaalta nykyisten asukkaiden osalta vaihtuvuus on hyvin pientä. Tässä suhdannetilanteessa asumisoikeusasunto on turvallinen ja riskitön vaihtoehto omistusasunnolle, sillä sen pääomapanostus ei ole suuri, kuvailee Asokotien toimitusjohtaja Marko Pyykkönen.

Asumisoikeusasuntojen kysynnän kasvun uskotaan jatkuvan, mikä näkyy myös rakennusalalla. Uusia asuintaloja on viime vuosina rakennettu melko vähän, ja asunnot ovat olleet pääasiassa omistusasuntoja. Tällä hetkellä asumisoikeus- ja vuokra-asuntoja rakennetaan kuitenkin enemmän kuin aikaisempina vuosina.

Pienistä asunnoista kysyntää

Kuten vuokra- ja omistuspuolellakin, myös asumisoikeusasuntojen kohdalla erityisesti pienemmille asunnoille riittää kysyntää. Yksiöille ja kaksioille riittäisi ottajia, mutta isompien perheasuntojen osalta tarjontaa on enemmän kuin kysyntää.

- Pienemmistä asunnoista on pulaa kaikilla alueilla, vaikka esimerkiksi meillä on yhteensä lähes 14000 asuntoa ympäri maan. Eniten kysyntää on pääkaupunkiseudulla ja erityisesti Helsingissä, Pyykkönen kertoo.

Vaikka asumisoikeusasujina on myös lapsiperheitä, pienempää neliömäärää kaipaavia sinkku- ja kahden hengen talouksia on enemmän. Pyykkönen kuvailee asumisoikeusasunnoissa asujien muodostavan hyvän otoksen suomalaisista.

- Meillä on paljon muun muassa nuoria, jotka opintojen päätyttyä haluavat muuttaa opiskelija-asunnosta ”omaan” asuntoon, sekä nuoria pareja, jotka pohtivat perheen perustamista ja hankkivat valmiiksi isomman asunnon. Lapsiperheiden lisäksi on yhä enemmän myös varttuneempaa väkeä.

Pieni pääomapanostus

Asokotien toimitusjohtaja Marko Pyykkönen pitää asumisoikeusasuntojen valttikorttina niiden alhaisia kustannuksia omistusasuntoihin verrattuna. Asukkaat saavat asuntoon pysyvän asumisoikeuden, kun he maksavat muuttaessaan asumisoikeusmaksuna 15 prosenttia asunnon hankintahinnasta. Asumisoikeusmaksu palautetaan rakennuskustannusindeksillä tarkistettuna, jos asukas päättää luopua asunnosta.

- Viime vuoden taitteessa asumisoikeusmaksu, rakennuskustannusindeksi ja muutostyöt olivat meillä yhteensä keskimäärin 20 000 euroa. Sillä saa saunallisen, noin 69-neliöisen kolmion, joka on hyvin usein rivitalossa. Pääomapanostus ei ole suuri eikä edes indeksin muutos ole käytännössä tuonut siihen kovinkaan ihmeellistä osuutta, Pyykkönen toteaa.

Muuton jälkeen asukkaat maksavat asumiskuluina kuukausittaista käyttövastiketta, joka on tällä hetkellä noin kymmenen euroa neliöltä.

- Käyttövastiketta ei oikein voi verrata omistusasuntojen yhtiövastikkeisiin. Se on enemmän vuokran tyyppinen maksu, sillä vastikkeita käytetään paljon asuntojen korjaamiseen ja remontoimiseen. Omistusasunnossahan kaikki seinien sisäpuolella tehtävä remontti menee omaan piikkiin.

Faktaa:
- Asumisoikeusasuntoa voi hakea kuka tahansa 18 vuotta täyttänyt henkilö.
- Asunnon hakemista varten paikkakunnan asuntotoimistosta haetaan järjestysnumero, jonka perusteella asunto luovutetaan sekä täytetään asuntohakemus.
- Asukas saa asuntoon elinikäisen asumisoikeuden maksaessaan 15 prosenttia asunnon hankintahinnasta sekä sen jälkeen kuukausittaista käyttövastiketta.
- Asokodeilla on lähes 14 000 asuntoa 33 paikkakunnalla ympäri Suomen. Tarjolla on kaikenkokoisia asuntoja yksiöistä isoihin omakotitaloihin.




Artikkelin on tuottanut Asokodit.

Katso myös

Uusimmat videot