Takaisin 18.2.2009
Tahto, opiskelutekniikka ja istumalihakset siivittävät sisään yliopistoon
Kevät on opiskeluntäyteistä aikaa, sillä pyrkijät valmistautuvat yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen pääsykokeisiin. Haaveet kaatuvat pääsääntöisesti liian vähäiseen valmistautumiseen. Sisäänpääsy yliopistoon vaatii ennen kaikkea tahtoa ja kovaa työtä.
Suurimmalla osalla sisäänpääsyhaaveet eivät suinkaan kaadu älyn puutteeseen, vaan liian vähäiseen valmistautumiseen.
- Kun olen keskustellut pyrkijöiden kanssa, joiden sisäänpääsy edellisellä kerralla kariutui, noin 95 % ei ollut ymmärtänyt, kuinka paljon pääsykokeisiin pitää valmistautua, sanoo Valmennuskeskuksen toimitusjohtaja Janne Nousiainen.
Kun on vain pari kolme kuukautta aikaa ottaa haltuun uusi ja iso asiakokonaisuus, vaatii se valtavasti työtä. Omaa työmäärää voi helpottaa oikeanlaisella opiskelutekniikalla. Opiskelutekniikka riippuu alasta, se voi olla esimerkiksi diplomi-insinööripuolella laskurutiini, oikeustieteellisellä puolella juridinen ajattelumalli.
- Opiskelutekniikkaan kuuluvat myös mind mapit ja erilaiset muistiinpanotekniikat. Opimme kaikki eri tavoilla ja itselle parasta tekniikkaa voi harjoitella, Nousiainen opastaa.
Valmennuskursseilla kilpaillaan hyvässä hengessä
Monet turvautuvat yliopistohaaveissaan valmennuskurssiin. Valmennuskurssilla asiantuntijaopettaja opettaa asiat ja harjoituspääsykokeilla testataan oman osaamisen taso. Näin pyrkijällä säilyy realistinen käsitys omista sisäänpääsymahdollisuuksista. Kursseilta saa myös vertaistukea. Valmentajat ja tutorit, jotka ovat itse opiskelijoita, tukevat pyrkijöitä.
- Joillekin aloille pääsee sisään tilastollisesti usein vasta toisella tai kolmannella kerralla. Valmennuskurssilla sisäänpääsyä voidaan nopeuttaa, Valmennuskeskuksen toimitusjohtaja Janne Nousiainen kertoo.
Valmennuskursseilla syntyy myös tervehenkistä keskinäistä kilpailua, mikä motivoi pyrkijöitä.
- Kursseilla on aina hyvä henki, mutta kyllähän pieni kisa aina kummasti meitä ihmisiä motivoi, Nousiainen nauraa.
Suosituimpia aloja valmennuskursseille ovat lääketiede, oikeustiede ja kauppatiede. Kyseisiin oppilaitoksiin on paljon pyrkijöitä ja pienet sisäänpääsymäärät suhteessa pyrkijöihin. Kursseja kuitenkin järjestetään lähes alalle kuin alalle. Alasta riippumatta pyrkijältä vaaditaan neljää asiaa: kovaa työtä, tahtoa, motivaatiota ja intoa.
- Valmennuskurssi tukee sisäänpääsyä, mutta mikään oikotie onneen se ei ole. Ilman omaa työtä yliopiston ovet eivät aukene.
Valmennuskursseja järjestetään sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun pyrkijöille. Kursseja pidetään ympäri maata, joskin eniten kursseja on tarjolla Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Pienillä paikkakunnilla asuvilla pyrkijöillä on mahdollisuus etäopiskeluun.
Valmennuskursseja on hyvin erilaisia, ne vaihtelevat niin hinnaltaan kuin sisällöltään. Peruskurssi on kustannuksiltaan noin 800 €. Niin sanottu takuukurssi, joka sisältää 400 - 500 opetustuntia, on hinnaltaan noin 5000 €. Takuu kurssin nimessä tarkoittaa sitä, että kursseilta on erittäin hyvät, alasta riippuen 50 – 80 %, sisäänpääsyprosentit. Kurssiin myös kuuluu, että jos pyrkijä ei saa opiskelupaikkaa, kurssi on hänelle maksuton. Takuukursseille valitaan pyrkijät karsintakokeiden kautta.
Artikkelin on tuottanut Valmennuskeskus