Vapaa-aika
16.5.2012
Netti-tv: Tuhansia suomalaiseläkeläisiä ulkomailla ilman täyttä terveydenhuollon turvaa
5.12.2008
|
Suomalainen joulu on tehty rakkaudesta, hellyydestä, yhdessäolosta ja perinteistä. Pyhien aikana panostetaan herkutteluun, ja pöydän ääressä vietetään perheen tai ystävien kesken paljon aikaa. Taantuma saa yhä useamman suomalaisen suosimaan jouluostoksissa kotimaista. Suomalainenjoulu.fi -kampanjan mukaan etenkin suomalainen suklaa ja muut herkut nousevat lahjatoiveissa korkealle.
Lähes puolet suomalaisista on sitä mieltä, että lahjojen hankkiminen on joulun haastavin puoli. Yhä useampi etsii apua lahjojen valintaan suomalainenjoulu.fi:n lahjakoneesta, joka listaa sopivia lahjoja esimerkiksi kiireiselle uraohjukselle, ulkona liikkuvalle luontoihmiselle tai sisustuksen tyylinikkarille.
- Perinteiden lisäksi yhdessäolo ja kiireettömyys ovat tärkeitä asioita suomalaisessa joulussa. Suomalaiset haluavat antaa läheisilleen joululahjaksi aikaa ja rakkautta, ja myös saada niitä itse. Joulututkimuksemme mukaan etenkin teini-ikäiset toivovat usein lahjaksi herkkuja, ja neljännes suomalaisista myös aikoo ostaa niitä joululahjaksi, sanoo Suomalaisen Työn Liiton projektipäällikkö Merja Mantila.
Jouluisista herkuista etenkin suklaa on tuttu vieras monessa kodissa perinteisten laatikoiden, kinkkujen ja torttujen lisäksi. Sitä nautiskellaan jälkiruokana ja pieninä herkkupaloina aterioiden välissä, ja sitä kääritään erilaisissa muodoissa esiin lahjapaketeista.
![]() |
- Tänä jouluna suomalaisille maistuvat piparisuklaa sekä omenalla ja kanelilla maustettu suklaa, jotka sopivat hyvin yhteen joulun muiden makujen kanssa. Myös eksoottisemmat maut, kuten salmiakki, chili ja mustikka, kiinnostavat monia, uskoo suklaayrittäjä Tapani Korpi Kultasuklaa Oy:stä, jossa suklaaherkkuja taiteillaan käsityönä.
Suomalainen mies on jouluihminen
Vaikka naisten jouluinnostukselle yleensä naureskellaan, Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan jopa 90 prosenttia miehistä tunnustautuu jouluihmisiksi. Tapani Korven mukaan tämä näkyy etenkin joulumyynnissä, kun suklaaostoksille rientävät naisten lisäksi myös monet miehet.
- Suklaata ostavat ja syövät kaikki, mutta keski-ikäiset naiset ovat suurin kuluttajaryhmä. Jouluna ostoksilla käyvät myös miehet, eli merkitseeköhän suklaa heille sitten herkutteluhetkeä, johon jouluna panostetaan enemmän kuin muulloin, Korpi pohtii.
Yhä useampi arvostaa ostoksissaan suomalaisuutta, eikä hinta paina, kun lahjan halutaan olevan ennen kaikkea saajan toiveiden mukainen. Suomalainenjoulu.fi-kampanjan tutkimuksen mukaan tämän joulun lahjoissa ovat valttia laadukkuus ja kestävyys, joita pidetään nimenomaan kotimaisten tuotteiden ominaisuuksina.
Kultasuklaan suklaayrittäjä Tapani Korpi uskoo, että taloustaantuma saa suomalaiset suosimaan entistä ahkerammin kotimaisuutta ja etsimään tuotteista kotimaisesta alkuperästä kertovaa Avainlippu-merkintää.
- Suomalaiselle, käsin tehdylle suklaalle tuntuu olevan kysyntää, sillä ihmiset ovat kyllästyneet massatavaraan, jota saa joka paikasta. Kun tuotteet tehdään käsityönä, asiakkaiden toivomuksia pystytään kuuntelemaan, ja tuotteita voidaan muokata heidän toiveidensa mukaan, Korpi toteaa.
![]() |
| Suomalainen joulu |
Vuoden suurimpana kulutushuippuna joulun valinnoilla on erityisen suuri merkitys. Vähittäiskaupan kautta menevä joulumyynti työllistää lähes 10 000 suomalaista. Talouden alamäessä kannattaa muistaa, että suomalainen tuote ja palvelu tekevät hyvää koko kansakunnalle. Joulukaupan työllisyysvaikutus on lähes 10 000 henkilötyövuotta.
Lahjakone ja kaikki suomalaiseen jouluun http://www.suomalainenjoulu.fi/
Suomalaiset tuotteet ja palvelut tunnistat Avainlipusta. http://www.avainlippu.fi/
Artikkelin on tuottanut Suomalaisen Työn Liitto