Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Ilmiöt
Takaisin

27.5.2010

Sijoitusmaailman uusin trendi

Sijoittaja, unohda länsimaat ja käännä katse kohti Turkkia, Chileä tai Indonesiaa. Näiden maiden kaltaisia kehittyviä maita on pidetty aikaisemmin riskialttiina sijoituskohteina, mutta tilanne on nyt kääntynyt päälaelleen. Kehittyvien maiden rooli maailmantaloudessa nousee koko ajan, kun taas länsimaiden talouksissa ennustetaan aneemista kasvua.

Sijoitusmaailman uusin trendi on sijoittaminen kehittyviin maihin eli juuri se, mitä suomalaiset ovat aikaisemmin pitäneet riskialttiina toimintana. Monen sijoittajan mielestä länsimaihin verrattuna kehittyvät markkinat ovat nyt kuitenkin jopa länsimaita parempi sijoituskohde.

- Kun puhutaan kehittyvistä markkinoista, ensimmäisenä tulevat mieleen BRIC-maat eli Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina. Niiden elintaso on vielä alhainen, mutta se on koko ajan nousemassa kohti länsimaiden tasoa, kertoo Evli Pankin sijoitusjohtaja Kim Pessala.

Elintasolla on vaikutusta sijoittamisen kannattavuuteen. Monissa kehittyvissä maissa on isot raaka-ainevarannot, jotka yhdistettynä halpaan työvoimaan tekevät maista otollisia sijoituskohteita. Tulevaisuudennäkymät vaikuttavat hyviltä toisin kuin länsimaissa, joiden korkeat velkataakat huolestuttavat monia sijoittajia.

- Velkaantuminen tekee länsimaihin sijoittamisesta riskialttiimpaa puuhaa. Kehittyvillä mailla ei ole samanlaista velkaongelmaa, joten niihin sijoittaminen on riskittömämpää. Länsimaihin sijoittaminen ei missään nimessä ole niin sanotusti poissa muodista, mutta jos tahtoo tulevaisuudessa korkeampaa tuottoa, on pakko suunnata katse kohti kehittyviä markkinoita.

Eteläisellä pallonpuoliskolla kiinnostavia sijoituskohteita

Kehittyvien maiden osakemarkkinoille sijoittaminen on pitkän tähtäimen toimintaa, ja sijoittajaksi voi lähteä rahastojen kautta hyvin pienilläkin panoksilla. Sijoitusjohtaja Kim Pessala muistuttaa pitämään mielessä sijoittamisen perussäännön eli sen, että kaikkia munia ei kannata laittaa samaan koriin.

- Sijoitussalkusta saisi mielellään löytyä ainakin puoli tusinaa kehittyvien markkinoiden maita. Sijoituskohdevalinnassa kannattaa lähteä liikkeelle valitsemalla ensin sopiva maa, Pessala sanoo.

- Sijoittajat ovat jo pitkään sijoittaneet Venäjälle ja Kiinalle, mutta ne ovat jo vakiintuneita sijoituskohteita. Sen sijaan suuret raaka-ainetuottajat Kolumbia ja Chile ovat mielenkiintoisia kehittyviä maita, joita ei löydy vielä kaikkien sijoittajien salkuista. Myös Indonesia ja Turkki ovat vahvoja sijoituskohteita, sillä niissä kotimainen kysyntä kasvaa erittäin voimakkaasti. Tulevaisuuden sijoituskohteita tulee löytymään myös niin sanotuista frontier-maista, esimerkiksi Kazakstanista ja Nigeriasta.


Vaikka kehittyviin maihin sijoittaminen tuntuukin nyt houkuttelevalta toiminnalta, on syytä muistaa, että kaikkeen sijoittamiseen liittyy aina riskejä. Pitkän tähtäimen sijoitustoiminnassa suurimmat riskit liittyvät yleensä osakkeiden arvostustasoon.


- Esimerkiksi vuosituhannen alussa sijoitettiin paljon länsimaisiin osakkeisiin, jotka olivat silloin erittäin kalliita, mutta nämä sijoitukset ovat edelleen miinuksella. Kun taas katsotaan kehittyvien markkinoiden arvostustasoihin, osakkeet eivät ole vielä erityisen kalliita suhteessa historiaansa tai verrattuna länsimaiden arvostustasoihin.


Artikkelin on tuottanut Evli Pankki Oyj.

Katso myös

Uusimmat videot