Vapaa-aika
16.5.2012
Netti-tv: Tuhansia suomalaiseläkeläisiä ulkomailla ilman täyttä terveydenhuollon turvaa
24.5.2011
Pian alkaa taas aivastuttaa, kutittaa ja niistättää. Siitepölykauden julmuus piilee siinä, että allergiaoireita ei saa vain ulkona liikkuessaan vaan myös sisällä. Muutamalla siivousvinkillä allergiaoireiden kanssa voi selvitä vähemmällä.
Puista, pensaista ja heinistä pölisevä siitepöly kulkeutuu ilmavirran mukana ulkoa myös sisällä. Eniten sitä kertyy kotona tuuletusikkunoiden ja parvekkeen oven lähelle sekä eteiseen.
- Näitä paikkoja kannattaa siivota huolellisemmin. Myös vuoteeseen kulkeutuu helposti siitepölyä hiuksiin ja ihoon takertuneena, varoittaa allergia- ja astmaneuvoja Merja Helske Helsingin Allergia- ja astmayhdistyksestä.
Jotta allergiaoireiden kanssa pääsisi mahdollisimman vähällä, kannattaa tiivistää siivoustahtia. Viimeistään kevään tullen on aika tehdä suursiivous myös vuoteelle, sillä huonepöly ja siitepöly pahentavat toistensa aiheuttamia oireita.
- Petauspatjasta päällinen pois ja pesukoneeseen. Sitten käydään tamppaavalla imurilla läpi koko patja ja muut makuuhuoneen pehmeät tekstiilit, jotta saadaan pölyt ja irronneet kuidut pois, neuvoo ergonomiasuunnittelija Vesa Tuominen Unikulmasta.
Kun sänky on puleerattu, on hyvä siistiä myös koko huone. Lattioilla ja tuoleilla lojuvat vaatteet laitetaan joko pesuun tai kaappiin ja vuoteen alta kerätään ylimääräiset tavarat pois keräämästä pölyä.
- Myös huoneen ilmankosteutta kannattaa mitata, sillä etenkin allergia-aikaan kosteuden olisi hyvä olla 40 ja 50 prosentin välillä. Se on hyväksi sekä silmille että limakalvoille. Kannattaa hakea kaupasta kosteusmittari ja katsoa, mitä lukemia se näyttää.
Kopistelua ja suihkuttelua
Voisiko siitepölyn kulkeutumisen sisälle estää kokonaan? Ei voi, pahoittelee allergia- ja astmaneuvoja Merja Helske.
- Siitepölyn kertymistä pystyy kuitenkin vähentämään jonkun verran. Koneellinen ilmastointi on varmastikin paras este, mutta kannattaa huolehtia siitä, että suodattimet ovat hyvässä kunnossa. Myös tuuletusikkunoihin voi laittaa suodattimia, Helske neuvoo.
Siitepölyä takertuu ulkona liikkuessa vaatteisiin, joten ulko-ovella on hyvä kopistella ja pudistella ennen sisään astumista. Eikä pestyjä vaatteita kannata liehuttaa ulkona kuivumassa.
- Hyvä keino on myös käydä suihkussa ennen kuin menee nukkumaan. Veden kanssa saa huuhdeltua hiuksiin ja ihoon tarttuneen siitepölyn pois.
Faktaa:
- Noin 10-20 prosenttia suomalaisista kärsii siitepölyallergiasta.
- Yleisimpiä allergian aiheuttajia ovat lehtipuut, heinäkasvit ja pujo.
- Tyypillisiä allergiaoireita ovat nenän tukkoisuus ja valuminen, aivastelu sekä paineen tunne nenän seudulla ja poskionteloissa. Myös silmät voivat punoittaa, kutista ja vuotaa.
- Siitepölymääriin vaikuttaa muun muassa sää. Ilmassa on vähiten siitepölyä aamuisin, iltaisin ja kostealla säällä, ja eniten aurinkoisella ja tuulisella säällä.
- Allergiaoireita voi yleensä estää tai vähentää välttämällä allergian aiheuttajaa. Siitepölyä kulkeutuu ulkoa sisälle helposti esimerkiksi hiuksissa ja ihossa, vaatteissa, lemmikkien turkissa.
Lähde: Allergia- ja astmaliiton verkkosivut
Kevätsiivouksella paremmat unet
Pitkinä ja valoisina kesäpäivinä tulee helposti oltua liikkeellä iltaan asti. Silloin yöllä pitää saada kunnolliset unet, jotta päivällä jaksaa olla aktiivinen. Keväällä kannattaa tarkistaa, että makuuhuone tarjoaa yöunille parhaat mahdolliset olosuhteet.
Ykkösasia makuuhuoneen viihtyisyydessä on tietysti säännöllinen siivoaminen. Se karkottaa sekä siitepölyn että huonepölyn ja tekee makuuhuoneesta ihanan raikkaan.
- Tyynyyn ja tyynyliinaan kertyy kesällä eniten siitepölyä, joten niitä on hyvä siivota erityisen huolellisesti. Jos yleensä vaihtaa lakanat kerran viikossa, kesällä kannattaa vaihtaa kahdesti viikossa, neuvoo ergonomiasuunnittelija Vesa Tuominen Unikulmasta.
Unien turvaamiseksi makuuhuoneesta on hyvä siivota piiloon tai kokonaan pois virikkeitä aiheuttavat esineet. Esimerkiksi pyykkikorin paikka on jossain muualla kuin makkarin nurkassa, ja tietokonekin kannattaa laittaa illalla kaappiin. Viimeisen silauksen antaa valaistuksen sääteleminen.
- Kesällä illat ja yöt ovat niin valoisia, että on tärkeää saada makuuhuone tarpeeksi pimeäksi. Sälekaihtimet eivät oikein riitä vaan siihen vaaditaan pimennysverhot. Näin edes aamuaurinko ei pääse herättämään liian ajoissa, vaan ihanista aamu-unista voidaan nauttia rauhassa.
Artikkelin on tuottanut Unikulma Oy.