Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Arki
Takaisin

8.2.2011

Sähköinen tukihakemus helpottaa maanviljelijöiden arkea

Viljelijätukihakemusten täyttäminen on maanviljelijöille jokakeväinen ruljanssi, joka kysyy niin aikaa kuin hermojakin. Paperisotaan on nyt kuitenkin tullut helpotusta, sillä hakemukset voi täyttää myös viljelijöille suunnatun Maaseutuviraston verkkopalvelun kautta.

Viljelijätukien hakemusten täyttäminen paperilla on ollut niin työlästä ja monimutkaista, että avuksi on nyt otettu sähköinen palvelu.

- Vipu-palvelu on monille viljelijöille jo entuudestaan tuttu, sillä sen avulla on voinut aikaisemmin esimerkiksi seurata maksettuja tukia, kertoo maaseutuneuvoja Tuomo Tikkanen MTK:sta.

Palvelun uudet ominaisuudet tarjoavat mahdollisuuden myös hakemusten täyttämiseen, tilan tietojen katsomiseen sekä peruslohkojen tarkasteluun ja niiden rajojen muuttamiseen. Maanviljelijöiden lisäksi palvelua voivat käyttää valtuutetut neuvojat tai EU-avustajat, sillä kaikilla maatiloilla ei välttämättä ole toimivia tietoliikenneyhteyksiä.

– Ensi keväänä palvelu saa vielä uusia ominaisuuksia, joiden tarkoitus on helpottaa sen käyttöä entisestään. Uudistuneessa ohjelmassa voidaan muun muassa tehdä korjauksia peruslohkojen digitoituihin rajaviivoihin sekä mitata ilmakuvan tukemana kasvulohkojen pinta-aloja.

Paperisota jää pois

Maaseutuneuvoja Tikkanen pitää Maaseutuviraston tarjoamaa Vipu-palvelua nopeana ja luotettavana työvälineenä. Samaa mieltä on myös maanviljelijä Matti Setälä, joka tutustui sähköiseen tukihakuun Tikkasen opastuksella.
- Ensimmäisen kokemuksen perusteella palvelu vaikuttaa aika yksinkertaiselta ja helppokäyttöiseltä. Ensi keväänä tulen varmasti käyttämään tätä tukihakemusten tekemiseen, Setälä arvelee.

- Ylimääräinen paperin tulostaminen ja kuljettaminen kuntaan jää pois tämän avulla. Eikä hakemusta tarvitse pusertaa loppuun yhdellä istumalla, kun sen voi tallentaa ja jatkaa myöhemmin.

Vipu-palvelu pitää huolen omistaan opastamalla käyttäjiä hakemusten täytössä ja huomauttamalla, jos jokin olennainen tieto on jäänyt täyttämättä. Käyttöä helpottaa myös se, että palveluun voidaan tallentaa tilan tietoja edelliseltä vuodelta tai viljelysuunnitelmaohjelmistosta. Näin kaikki tietoja ei tarvitse täyttää erikseen jokaiseen hakemukseen.

Käyttäjät suosittelevat

Sähköinen palvelu on saanut käyttäjiltään pelkkiä ruusuja risujen sijaan. Edellisenä vuonna joka viides maanviljelijä jätti hakemuksensa sähköisenä. Maaseutuviraston tämän vuoden tavoitteena on, että 30 prosenttia hakemuksista jätettäisiin sähköisinä.

- Tämän kokemuksen perusteella suosittelen ehdottomasti palvelua muillekin maanviljelijöille. Se tuntuu turvalliselta käyttää ja opastusta saa koko ajan. Hakemuksen jättämisestä saa vielä varmistuksen sähköpostiin, ja hakemuksen saa tulostettuakin, jos tahtoo mieluummin säilyttää sen paperiversiona, Matti Setälä sanoo.



Artikkelin on tuottanut Maaseutuvirasto.

Katso myös

Uusimmat videot