Takaisin 12.3.2010
Puolet suomalaiskodeista taistelee tekniikkaongelmien kanssa
Jatkuvasti kehittyvät ja teknistyvät elektroniikkalaitteet aiheuttavat yhä useammille kuluttajille harmaita hiuksia. Nykyään jo pelkästään laitteiden liitäntäviidakko on moninainen ja sekava. Turhan moni kuitenkin tyytyy siihen, että laitteet eivät toimi kunnolla, vaikka apua on saatavilla niin asennuksiin kuin toimintaongelmiinkin. Paksua opaskirjaa ei tarvitse osata ulkoa, kun ammattilainen vinkkaa, kuinka laitteesta otetaan hyöty irti näppärästi.
Helpsonin vuosina 2008 ja 2010 teettämien tutkimusten mukaan noin puolet suomalaisista kotitalouksista taistelee erilaisten elektroniikkaongelmien kanssa. Tämä siitäkin huolimatta, että erilaisten palveluiden ostaminen on nykysuomalaiselle tavallista. Esimerkiksi kotitalousvähennystä osataan käyttää jo ikkunanpesun ja siivouksen ostoon, mutta elektroniikkalaitteiden kanssa taistellaan usein vielä yksin. Esimerkiksi taulutelevision seinään kiinnitys turvallisesti ei ole ihan pikku juttu. Kuluttajalta vaaditaan oikeiden työvälineiden lisäksi tietoa muun muassa seinämateriaalista ja siitä, millainen jalusta kyseiselle televisiolle sopii.
– Mikäli itseltä ei löydy aikaa tai taitoa, voi osaamisen ostaa. Harvaa kuluttajaa kiinnostaa itse elektroninen laite, vaan enemmänkin sen tuomat hyödyt. Laitteet kehittyvät niin nopeasti, että ei voida olettaa, että kuluttajat pysyvät huiman kehityksen perässä, Helpsonin palvelupäällikkö Antti Rajala sanoo.
Laitteiden asennusta voisi verrata vaikkapa auton renkaiden vaihtoon. Moni osaisi vaihtaa renkaansa itse, mutta harva sen tänä päivänä tekee. Helpompaa on viedä ne ammattilaiselle hoidettavaksi. Vapaa-aika halutaan käyttää mielekkäästi omiin kiinnostuksen kohteisiin.
Kun kotiin ostetaan uutta elektroniikkaa, voi asiantuntijaliikkeestä tilata samalla myös asennuksen. Silloin esimerkiksi televisio tuodaan kotiin useimmiten parin päivän kuluessa, kiinnitetään seinälle tai jalustalle ja kanavat viritetään valmiiksi.
– Samalla ammattilainen opastaa käytössä ja neuvoo lisäominaisuuksienkin hyödyntämisessä. Ammattilaisen neuvojen avulla laitteiden tuomiin hyötyihin pääsee nopeasti käsiksi. Aikaa jää muihinkin asioihin, kun ei tarvitse halkoa hiuksia ohjekirjan kanssa.
Vanhoihin laitteisiinkin saa apua
Monessa kodissa tyydytään siihen, että jotkin kodin elektroniikkalaitteet toimivat vuosia huonosti, koska kukaan ei osaa niitä korjata. Jos esimerkiksi kodin nettiyhteys pätkii tai tietokoneen sähköpostiasetukset ovat pielessä, voi soitto ammattilaiselle olla apua tuova vaihtoehto.
– Puhelinpalveluumme tulevat kysymykset koskevat useimmiten tietotekniikkaa, esimerkiksi sähköposti- ja modeemiasetuksia tai langattoman verkon suojaamista. Usein otamme asiakkaan tietokoneeseen etähallintayhteyden ja pystymme hänen puolestaan tekemään tarvittavat asetukset. Voimme myös neuvoa, kuinka nämä samat ongelmat voi jatkossa ratkaista itse, Helpsonin palvelupäällikkö Antti Rajala kertoo.
Palvelut huomioidaan verotuksessa
Kaikista kotitöistä, jotka on ostettu ulkopuoliselta palveluntarjoajalta, voi tehdä verotuksessa kotitalousvähennyksen. Myös elektroniikan asennusten työn osuuden voi vähentää verotuksessa.
– Palvelun hinta on kiinni paitsi asuinpaikasta, luonnollisesti myös ongelman laadusta ja siitä, kuinka kauan esimerkiksi asennukseen kuluu aikaa. Kuitenkin noin 70 euron listahinnalla saadaan tehtyä jo vaikka mitä. Omavastuuosuuden jälkeen 60 prosenttia laskusta on kotitalousvähennyskelpoista, joten omasta kukkarosta ei jää paljoakaan maksettavaa, Rajala toteaa.
Artikkelin on tuottanut Helpson.