Takaisin 2.3.2009
Pitkittyneen selkäkivun syy selvitettävä
Moni selkäkivusta kärsivä suomalainen uskoo vaivansa menevän ohi särkylääkkeillä. Useimmiten kipu onkin ns. tavallista selkäkipua, mutta sen taustalla saattaa olla myös selkärankareuma. Jos kipu pitkittyy tai iskee yleensä levossa, on syytä hakeutua lääkäriin.
Selkäkivut ja –säryt ovat suomalaisilla yleinen vaiva, ja useimmiten kärsitään etenkin kivusta alaselässä. Arviolta noin kolmasosa suomalaisista on kärsinyt viimeisen kuukauden aikana jonkinasteisesta selkäkivusta.
Selkäkipu voi johtua monesta syystä. Useimmiten kyse on epäspesifistä kivusta, jolle ei osata sanoa tarkkaa syytä. Esimerkiksi issiaksen lisäksi kipua voivat aiheuttaa myös tulehdukselliset reumasairaudet, joista selkärankareuma on yleisin.
- Tulehduksellisella selkäkivulla on tiettyjä ominaispiirteitä, jotka erottavat sen tavallisesta selkäkivusta. Tärkein erottava piirre on se, että tulehduksellisessa selkäkivussa kipu iskee yleensä levossa, kun esimerkiksi on istuttu pitkään autossa, kertoo Helsingin reumakeskuksen dosentti, reumatologian erikoislääkäri Kari Eklund.
- Usein tulehduksellinen selkäkipu herättää öisin ja pakottaa liikkumaan tai ottamaan tulehduskipulääkkeen, jotta kipu helpottaisi ja pääsisi takaisin jatkamaan unia.
Epäspesifi selkäkipu on huomattavasti yleisempi kuin tulehduksellinen selkäkipu, jota esiintyy vain 0,3-0,5 prosentilla ihmisistä. Eklundin mukaan diagnoosi on tehty noin 15000 potilaalle, mutta todellinen lukumäärä saattaa olla suurempikin, sillä kaikki eivät tiedä sairastavansa tulehduksellista selkäkipua.
Ajoissa lääkäriin
Monet selkäkivusta kärsivät ottavat kipuoireisiin apteekista saatavia tulehduskipulääkkeitä, joilla kipu menee ohi. Reumatologian erikoislääkäri Kari Eklundin mukaan tarvetta lääkäritutkimukselle ei ole, mikäli kipu on lyhytaikaista. Lääkärin pakeille kannattaa kuitenkin hakeutua siinä tapauksessa, jos selkäkipu pitkittyy.
- Jos kipuja esiintyy yli kuuden viikon ajan, tutkimukset ovat aiheellisia, vaikka kipu menisikin ohi lääkkeillä. Täytyy muistaa myös se, että tulehduskipulääkkeiden jatkuvaan käyttöön liittyy sivuvaikutuksia: vatsan limakalvot voivat kärsiä ja sydän- ja verisuonitautien riski saattaa lisääntyä, Eklund muistuttaa.
Selkäkipujen suhteen ei kannata tuudittautua siihen uskoon, että lääkärille kannattaa hakeutua vasta vanhemmalla iällä. On hyvä muistaa, että yleisin tulehduksellisen selkäkivun aiheuttaja, selkärankareuma, alkaa tyypillisesti nimenomaan nuorella iällä, 20 ja 30 ikävuoden välillä.
- Vaikka kyseessä olisikin nuori ihminen, pitkittyneen kivun syy on aina hyvä tutkia etenkin, jos siihen liittyy tulehduksellisen selkäkivun piirteitä. Selkärankareumadiagnoosi on hyvä tehdä ajoissa, jotta päästään ehkäisemään mahdollisia pysyviä muutoksia, Eklund sanoo.
- Lääkehoito on kehittynyt huimasti viimeisten vuosien aikana, ja hyvän lääkityksen avulla selkärankareumaa sairastava voi useimmiten viettää aivan normaalia elämää.
Artikkelin on tuottanut Wyeth Oy