Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Autot ja liikenne
Takaisin

17.2.2011

Pitkä turvaväli pitää autoilijan tiellä

Moni autoilija unohtaa ajaa talvella eri tavoin kuin kesällä. Liukkailla teillä kaasujalan hillitseminen ja riittävän pitkän turvavälin pitäminen voivat pelastaa peräänajoilta ja peltikolareilta. Turvallisin auto talviteillä on huollettu auto, jossa on keliolosuhteisiin sopivat renkaat.

Talvi koettelee niin autoa kuin kuljettajan ajotaitojakin. Vianorin Sörnäisten rengas- ja autohuoltoliikkeen päällikkö Jan-Erik Kohio toteaa, että suomalainen unohtaa usein ottaa huomioon keliolosuhteet talviteillä ajaessaan. Talvella ja kesällä ajetaan samalla tyylillä, ja liukkaat tiet yllättävät monet.

– Talvella jarrutusmatka pitenee, kun tiellä on liukasta. Jotta ehtii reagoida edessä ajavan jarrutukseen, pitäisi olla riittävän pitkä turvaväli. Hyvä muistisääntö esimerkiksi moottoritiellä on jättää turvaväliksi ainakin kahden valotolpan välimatkan verran väliä, Kohio toteaa.

Moni kuljettaja saattaa hurmaantua autonsa teknisistä ominaisuuksista. Ainakin kokeneempi kuljettaja voi huomata, että esimerkiksi nelivetoinen auto lähtee liikennevaloista liikkeelle melko vikkelästi ja nopeus kipuaa helposti korkeaksi.

– Vaikka nelivetoinen auto lähtee nopeasti liikkeelle, ei missään nimessä kuitenkaan jarrutusmatka lyhene. Sanoisin, että etuvetoinen auto on talvikeleillä turvallisin, eikä se esimerkiksi luisu veto päällä sivuttain, Kohio sanoo.

Talvihuolto ennen reissua

Kun talven hiihtolomamatkalle lähdetään autolla, pitäisi menopeli huoltaa ennen lähtöä. Asianmukainen huolto lisää ajoturvallisuutta huomattavasti. Huollon voi tehdä itse tai auton voi viedä ammattilaisen huollettavaksi.

– Renkaiden kunto ja rengaspaineet ovat ensimmäisiä asioita, jotka pitää tarkastaa autosta. Mikäli renkaat ovat kuluneet, on syytä harkita uusien hankkimista. Nastarengas soveltuu paremmin vaihteleviin keleihin, kun taas kitkarenkaan ominaisuudet tulevat parhaiten esille silloin, kun olosuhteet ovat lumiset ja jotakuinkin pysyvät.

Huoltoon on kiinnitettävä erityisesti huomiota varsinkin silloin, jos auto on ollut lumikasojen alla hautautuneena pitkän aikaa eikä sille ole tehty huoltoa kesän jälkeen. Silloin on tarkastettava muun muassa jäähdytinnesteen sekä tuulilasinpesunesteen pakkaskestävyys.

– Jos nesteet eivät kestä pakkasta, voivat niiden säiliöt haljeta hyvin helposti. Mitä kylmempi ilma, sitä haastavampi se on erilaisille nesteille. Akun kunto on myös tarkistettava erityisesti vanhemmissa autoissa, sillä huonokuntoinen akku jättää autoilijan tielle nopeasti.

Muista puhdistaa myös valot

Kun pitkiä ajomatkoja tehdään talvella, ajovalojen kunto ja niiden suuntaus ovat tärkeitä asioita. Valojen suunnan voi selvittää itse, kun ajaa lähelle jotakin tasaista estettä. Jos valojen takaisin heijastuminen häikäisee silmiä, täytyy valot suunnata uudelleen.

– Ei kannata unohtaa ajovalojen puhdistusta, sillä pitkätkään ajovalot eivät auta pimeällä näkemisessä, mikäli umpiot ovat lian peitossa. Toisaalta tuulilasinpyyhkimen sulatkin on vaihdettava aika ajoin, sillä muuten tuulilasia ei saa pesunesteelläkään puhtaaksi, Vianorin Sörnäisten rengas- ja autohuoltoliikkeen päällikkö Jan-Erik Kohio neuvoo.

 

Artikkelin on tuottanut Vianor.

Katso myös

Uusimmat videot