Hyötytietoa arkeen, ajankohtaista tietoa elämään
Ilmiöt
Takaisin

22.5.2009

Onko myyjän sukupuolella merkitystä?

Jämäkkyys ja rohkeus ovat perinteisesti yhdistetty paitsi myynnin ammattilaisiin, myös miehiin yhdistettyjä ominaisuuksia. Alalla vaadittavat piirteet ovat kuitenkin muuttuneet muuttuvan maailman mukana, ja perinteisesti hyvin miehisenä alana tunnettu myyntiala onkin naisistumassa. Naisten huonosta palkkauksesta keskustellaan paljon, olisiko hyvin palkattu myyntiala vastaus siihen?

Myyntityötä pidetään perinteisesti miesten reviirinä, ja suurin osa alalla työskentelevistä onkin miehiä. Naisten osuus on kuitenkin kasvamassa, ja esimerkiksi myynnin ja markkinoinnin ammattilaisia edustavan SMKJ:n uusista jäsenistä jo 33 prosenttia on naisia. Rauman Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten puheenjohtaja Jaana Kivimäki arvelee, että naisilta on nyt löytynyt enemmän rohkeutta lähteä miehiselle alalle.

- Myyntiala on muuttunut viime vuosien aikana samoin kuin koko maailma. Hyvältä myyjältä odotetut ominaisuudet ovat olleet aikaisemmin aika miehisiä, mutta niihinkin on nyt tullut muutosta. Naisten etu on ehkä se, että tunnepitoisia ominaisuuksia arvostetaan nyt aikaisempaa enemmän, Kivimäki pohtii.

Naisten etuna empaattisuus

Miehiä pidetään luonnostaan naisia jämäkämpinä, rohkeampina ja jopa röyhkeämpinä, minkä vuoksi he ovat menestyneet myyntityössä. Alalla on kuitenkin etua myös empaattisuudesta, sosiaalisuudesta ja kuuntelutaidosta, jotka määritellään usein naisellisiksi ominaisuuksiksi.

- Hyvältä myynnin ammattilaiselta vaaditaan muun muassa tinkimätöntä tuotetietoutta, ongelmanratkaisu- ja neuvottelutaitoa, kykyä asettua asiakkaan asemaan sekä taitoa luoda luottamussuhde asiakkaan kanssa. Mielestäni niitä ei voi suoraan luokitella vain toisen sukupuolen ominaisuuksiksi, vaan kyse on enemmänkin alalle sopivasta persoonasta, Kivimäki sanoo.

Tietystä sukupuolesta saattaa kuitenkin olla etua joillakin aloilla. Miestä pidetään usein uskottavampana automyyjänä tai tekniikan alan tuotteiden myyjänä, kun taas naisten uskotaan tietävän enemmän esimerkiksi hyvinvointiin liittyvistä tuotteista. Kaikissa tapauksissa vanhat stereotypiat eivät kuitenkaan enää päde.

- Olisin itse kaivannut naismyyjää tehdessäni autokauppoja, sillä harva miesmyyjä otti naisasiakkaan tosissaan. Tein lopulta merkkivalinnankin sen mukaan, missä liikkeessä minuun suhtauduttiin parhaiten, Kivimäki nauraa.

Pitkistä päivistä ja vastuunotosta palkitaan hyvin

Myyntialalla on mahdollisuus isoihin ansioihin, ja esimerkiksi SMKJ:n jäsenten keskipalkka on 3700 euroa. Kahdeksan vuotta sitten sairaanhoitajan työstä lääke-edustajaksi vaihtanut Jaana Kivimäki kertoo itsekin kuulleensa kommentteja palkan tuplaantumisesta alanvaihdon jälkeen.

- Se ei tietenkään ole koko totuus, sillä isoihin ansioihin pääsee vasta pitkän puurtamisen jälkeen. Aina eivät kaikki ymmärrä, miten pitkää päivää tässä tehdään ja kuinka rankkaa työ on. Palkka ei tule tyhjästä. Meillä ei ole virallista työaikaa, joten jos asiakas soittaa minulle kesälomalla tilatakseen jotain, en todellakaan neuvo soittamaan meidän keskukseen, Kivimäki kuvailee.

Myyntityö on paljon yrittäjyyden kaltaista, sillä vastuu myynnistä, työn tuloksista ja omista tekemisistä kannetaan itse. Ala vaatii ennen kaikkea sitoutumista työn tulokseen.

- Vaikka myyntiala tuntuukin joskus haasteelliselta, en ole koskaan katunut alanvaihtoa. Päinvastoin, olen joskus miettinyt, olisiko minusta enää palaamaan sairaanhoitajan hommiin. Jos epäsäännölliset työajat ja vastuu eivät pelota, niin tervetuloa alalle sekä miehet että naiset. Suosittelen ilman muuta.


Artikkelin on tuottanut Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ.

Katso myös

Uusimmat videot