Suomalaiset sisustavat kakkoskotejaan yllättävän usein kakkoslaadulla. Vaikka osa kesämökeistä onkin luksushotellin tasoa, useimmiten mökeille kannetaan kalusteita ja tavaroita, jotka ikänsä ja kuntonsa puolesta heitettäisiin normaalioloissa pois. Kakkoslaatu on iso ongelma etenkin vuodevaatteiden osalta, sillä lomalla peiton ja patjan välissä vietetään paljon aikaa. Jos uni ei maistu, lomalainen ei rentoudu.
Kesämökillä lomaillessa halutaan nukkua pitkään ja hartaasti. Jos kuitenkin aamulla selkä on jumissa, nenä tukossa ja silmät ummessa rähmästä, vika saattaa olla vuodevaatteissa eikä esimerkiksi siitepölyallergiassa. Kosteassa mökissä homehtunut, kuopalle nukuttu patja ei välttämättä takaa parhaita mahdollisia unia.
- Lomalla nimenomaan pitäisi olla tarjolla parasta mahdollista laatua, jotta pääsee rentoutumaan ja lepäämään kunnolla. Mökin ruokapöytä voi vielä olla kakkoslaatua, mutta vuodevaatteet eivät, sillä hyvin nukkuminen on tärkeä osa rentoutumista, sanoo ergonomia-asiantuntija Vesa Tuominen Unikulmasta.
Kotioloissa tyynyn käyttöikä on vuosi, täkin kolme ja petauspatjan viisi vuotta. Mökin vuodevaatteita käytetään kuitenkin useimmiten niin vähän, että ne eivät pääse kulumaan käyttökelvottomiksi yhtä nopeasti. Avain mökkipatjan pitkään ikään ja hyvään kuntoon on sen sijaan hyvässä hoidossa ja hygieniassa.
- Ympäri vuoden mökillä säilytettävät vuodevaatteet saattavat helposti homehtua kylmissä ja kosteissa oloissa. Niitä pitäisi silti muistaa pestä, tuulettaa ja kuivattaa hyvin, tai ne ovat jo yhden talven jälkeen käyttökelvottomat.
| |
| Kesälomalla nukkuminen pitkään on houkutteleva ajatus. Kuva: Unikulma | |
Mökille hankitaan yleispatjoja Paras mahdollinen patja tehdään nukkujan oman vartalon mukaan. Mökille ostetaan kuitenkin useimmiten yleismallin patjoja, jotka sopivat mahdollisimman monenlaisille nukkujille. Patjan materiaaleihin kannattaa kiinnittää huomiota, sillä paras valinta mökkioloihin ovat kosteutta kestävät, helposti kuivuvat materiaalit.
- Kankaat voidaan käsitellä esimerkiksi bentsyylibentsoaatilla niin, että home ei pääse tarttumaan niihin. Sen sijasta voidaan käyttää myös hopealankaa, joka tekee kankaaseen antibakteerisen pinnan.
Jos patjoja säilytetään mökillä ympäri vuoden, homehtumista voi estää nostamalla patjat talven ajaksi pystyyn esimerkiksi sängynpäätyä vasten, jolloin ilma pääsee kiertämään kunnolla. Patjan alle voidaan myös laittaa ventilaatioverkko, joka antaa myös patjan alusen tuulettua.
- Mitä paremmin vuoteen ja vuodevaatteet laittaa kuntoon, sitä mukavampi on mennä nukkumaan. Hyvin nukutun yön jälkeen olo on pirteä, ja sehän on sitä oikeaa lomailua, Tuominen muistuttaa.
Veneessä ja asuntoautossa erityisvaatimuksia Jos kakkoskoti kulkee vedessä tai pyörillä, vuodevaatteiden valintaan on syytä kiinnittää entistä tarkempaa huomiota. Veneeseen tai asuntoautoon ei voi viedä täkkejä ja tyynyjä kotoa, sillä moottorikäyttöisessä asumuksessa niiden tulee olla liekinkestäviä. Soveltuvuudesta erikoisolosuhteisiin kertoo pieni ruorinkuva vuodevaatteiden pesuohjelapussa.
Veneen tai asuntoauton patjat poikkeavat myös mitoiltaan tavallisista vuodevaatteista, sillä niiden täytyy olla erikoismitoitettuja ahtaisiin tiloihin. Lisäpehmeyttä usein ohuisiin patjoihin saa esimerkiksi ylimääräisellä petauspatjalla.
- Vuodevaatteiden hankkiminen veneeseen on haasteellisempaa, koska tilojen kosteusprosentti on niin korkea. Patjan sisään ei voi laittaa vaahtomuovia, vaan täytteen pitää olla pystyyn kudottua siimaa. Sen läpi voi vaikka kaataa vettä, ja se pysyy silti kuivana, ergonomia-asiantuntija Vesa Tuominen kertoo.
Katso aiheeseen liittyvä video tästä Artikkelin on tuottanut Unikulma Oy.