Takaisin 3.12.2009
Onko arkisten kulujen kilpailuttaminen haastavaa?
Suomalaiset ovat jokseenkin tarkan markan miehiä ja kokevat esimerkiksi sähköyhtiöiden, kännykkäliittymien tai autovakuutusten hintojen vertailun tärkeäksi. Vaikka moni vaihtaakin edullisempaan sopimukseen, vielä löytyy useita ihmisiä, jotka kokevat kilpailuttamisen turhan haasteelliseksi, eivätkä siksi viitsi sitä tehdä.
Suurin osa ihmisistä kokee kilpailuttamisen tärkeäksi ja uskoo saavansa sillä paremman sopimuksen tai hinnan. Kilpailuttamisen eteen ei kuitenkaan välttämättä tehdä mitään, ilmenee Kilpailuttaja.fi:n TNS Gallupilla teettämästä tutkimuksesta.
– Kilpailuttamista koskevan tutkimuksen tuloksista käy ilmi, että kilpailutus koetaan vieläkin turhan hankalaksi ja aikaa vieväksi, Kilpailuttaja.fi:n toimitusjohtaja Petteri Kytönen kertoo.
– Suuri osa ihmisistä osaa jo kilpailuttaa, ja monet ovat nyt oppimassa siihen. Hintojen vertailu ja kilpailutus tulevat siis koko ajan suosituimmiksi. Tutkimusten mukaan ihmiset ovatkin valmiita kilpailuttamaan sopimuksiaan ja vaihtamaan myyjää, mikäli se on tarpeeksi helppoa.
Sähkön kilpailutus on suosituinta
Eniten suomalaiset kilpailuttavat sopimuksiaan erilaisten sähköisten kanavien kautta. Tutkimuksen mukaan ne koettiin paitsi helpoimmaksi, mutta myös mieluisammaksi tavaksi verrattuna esimerkiksi puhelinsoittoon yritykseen tai vierailuun asiakaspalvelupisteessä.
– Asiakkaat pyytävät tarjouksia erilaisten sähköisten kanavien kautta esimerkiksi sähköpostilla tai vertailemalla hintoja yritysten nettisivuilla. Yleinen tapa on myös käyttää apuna hintavertailupalvelua, jota joka viides vastaaja kertoo käyttävänsä ja suosittelevansa mielellään ystävilleenkin, Kytönen toteaa.
Kilpailuttamisen tekee joskus haasteelliseksi se, että hintojen vertailu voi olla työlästä. Monet yhtiöt tarjoavat pitkiä sopimuksia ja bonuksia tai suosivat keskittäjäasiakkaita, jolloin hinta saattaa olla edullisempi. Tällä hetkellä suomalaiset vertailevat hanakasti etenkin sähkön hintoja.
– Tämän vuoden lokakuuhun mennessä yli 200 000 kotitaloutta on kilpailuttanut sähkösopimuksensa ja vaihtanut sähkön toimittajaa huomattuaan toisen toimittajan olevan edullisempi. Se on todella iso määrä ja osoittaa, että kuluttajista on tullut aktiivisempia kilpailuttajia, Kilpailuttaja.fi:n toimitusjohtaja Petteri Kytönen kertoo.
Missä voi kilpailuttaa?
– Internetissä toimii useita hintavertailupalveluita.
– Yksi hintavertailupalvelu on maksuton www.kilpailuttaja.fi.
– Palvelussa voi vertailla autovakuutuksien, sähkösopimuksien ja gsm-liittymien hintoja.
– Palveluun syötetään vanhan sopimuksen tiedot, minkä jälkeen se ehdottaa edullisempaa sopimusta. Sopimusta voi halutessaan vaihtaa siltä istumalta.
Artikkelin on tuottanut Energy Brokers Finland Oy.